Minähän aloitin tämän haasteen 18.joulukuuta, eli ihmiskoe on päättynyt jo muutama päivä sitten. Joo-o, jos tekee jotain 30 päivää, siitä tulee rutiini. Kyllä mä sen aikaisemminkin uskoin, mutta en itse uskonut kykeneväni mihinkään niin pitkäjänteiseen. Kykenin! Nyt vain soveltamaan tätä muillekin elämänaloille, kuten liikuntaan ja suklaalakkoon jii än ee.
Tämä päivä oli sellaista vuoristorataa, että huh huh. Aamu oli kamala, riitelimme Elsan kanssa hirveästi (onneksi kyllä sovittiinkin ennen päiväkotiin lähtöä). Aamu-uinnilla oli ihanaa. Päivän kärsin artikkeliahdistuksen ja urakriisin kourissa. Elsaa hakiessani näin, kun hän tanssi onnellisen näköisenä tarhakaverin kanssa, aivan tippa oli tulla silmään. Oman lapsen onni on parasta maailmassa! Illan päälle onnistuin taas naarmuttamaan ja lommottamaan meidän autoa, mikä harmittaa niin maan perusteellisesti. Iltaruoaksi söimme kauhean hyvän aterian.
Plus-miinus-nolla, silti on elämässä hyvä olla. (Kökön riimittelyn huippua, eikö vain!)
No et kyllä lopeta päivittäistä päivittelyä, koska musta ainakin on ollu kivaa lukea päivittäin näitä juttuja ja siitäkin on tullut rutiini ;) Joten kannustan jatkamaan!
VastaaPoistaOijoi, toivottavasti auto ei naarmuuntunut pahasti :(
-Sikko-
Mietin ihan samaa ku Sikkos... Tiedäthän sää, että lapselle rutiinit on tärkeitä eikä niitä sais rikkoa. Eli mitä me täällä Suamesa sitten ensimmäisenä joka aamu tehään, jos ei pääse teän uusimpia kuulumisia lukeen, minä vaan kysyn.
VastaaPoistaNou hätä, en aio lopettaa! Tämähän on jo rutiinia! :-)
VastaaPoistaLommo ja naarmu olikin väärä hälytys, naarmu osoittautuikin päivänvalossa oven vahvikepellin reunaksi. Jee!
Kiitos kun jaksatte kommentoida, vaikka tää on tällaista tuubaa ja diibadaabaa.
Munki aamu alkaa aina sillä, että näpytän tän esille.
VastaaPoista