Tässähän alkaa matkakuume kohota. Kuusi päivää, ja olemme matkalla Köpikseen. Alle kaksi viikkoa, niin olemme Suomessa. Huihui.
Täällä on hurjan kivaa, mutta hurjan kivaa on päästä käymään Suomessakin. Ihanaa, kun ei tarvi hakea sanoja kauheena. Ihanaa, kun voi ilmasta itseään just sillain, miten tarkoittaa eikä vähän sinne päin. Kun jauhot ja sokeri on vähän karheempia, munlaiseen leipomiseen sopivampia, ja kaupassa hinnat on järkevästi kiloissa eikä paunoissa tai unsseissa.
Odotan, että saan nähdä ystäviä. Ja että pohjoisessa merikaupungissa pääsen Prismaan katteleen ihmisiä (Euromarketissa kyllä näki ennen paremmin, mutta kun menivät lopettaan sen). Odotan, että Elsa näkee omia ystäviään. Sukua ja perhettä on mahtavaa nähdä, vaikka Skypelinjat onkin laulaneet aika ahkerasti koko vuoden ajan.
Mulla on ikävä Suomen junia ja Helsingin metroa. Vaikka kanssamatkustajat voi olla vähän umpimielisiä ja hymyttömiä, ihanaa noissa kulkuvälineissä on matkustaa.
Koska olen ruoka-addikti, hekumoin kaikilla Suomi-herkuilla ihan hirveenä. Ruisleipä on ehkä kliseisin kaipuun kohde, mutta kyllä sitä kuulkaa alkaa tarvita, kun tarjolla on vain hiivaleipää ja paahtista ja muuta vaaleeta leipää. Saan kiksejä ajatuksesta, että mistä tahansa Siwasta voin halutessani ostaa karjalanpiirakoita. Ja Juhlatuuttia aion syyä heti, kun mahdollisuus tulee vastaan. Ja suomalaisia mustikoita ja pakastepuolukoita ja mansikoita. Njam njam!
Sielupaikat hoitaa sitten Suomessa sielua. Siis nuo suvun ja perheenjäsenten järvenrantapaikat. Ah. Jos keretään, käydään pikku mutkat myös lännessä ja idässä uusien tuttavuuksien luona. Junalla tietenkin.
Haluaisin vain lomailla Suomessa, mutta kyllä töissä pitää olla suurin osa kesästä. Oon pitänyt lomaa kevään aikana sen verran, että kesälle ei kauheena säästynyt. Ja ennen matkaa on aivopiertävä konferenssiesitys ja opponointi. Niin ja pakatakin pitää, tauhkaa on kuin pipoa. Uuh. Finskifiilistely auttaa jaksamaan!
