Vihdoinkin täällä!

Kun on tullut kehittäneeksi joka päivä kirjoittamisen rutiinin, on vaikeaa rikkoa tuo rutiini. Tällä viikolla se vain rikkoutui. Olen ollut iltaisin niin väsynyt, että en ole eväiden laiton ja keittiön siistimisen jälkeen jaksanut enää kirjoittaa. Ja olen myös läärännyt turhaan muilla sivuilla niin, että kirjoittaminen on jäänyt. Takaisin ruotuun än, yy, tee, nyt.

On ollut ihan tavallinen ja rauhallinen viikko. Emme ole tehneet mitään erityistä. Metro-boulot-dodo, sanois ranskalainen. Kylymä täällä on kuin Siperiassa, jäi taas pyöräilyt yhteen päivään tällä viikolla. Kävinkin silloin ihan pyörälenkillä. Pyöräilin tunnin verran Mississippin rantatiellä. Piristävää. Tosin kaaduin yhdesti, mutta humahdin lumeen ja sain vain yhden mustelman reiteen pyörän sarvesta. Hyvät fyllit on, niin ei satu.

Koitan päästä Kaksplus-lehden bloggaajaksi, mutta siinä pitää kilpailla, että pääsee edes tosiskaboihin. Perustin blogin, jossa koetan kirjoittaa enemmän Jenkkilästä ja vähemmän itsestäni. No, ei se ekalla kerralla vielä onnistunut. Vaikeaa on nostaa pää napanöyhdästä.

Ja sai meidätkin hetkeksi sädehtimään

Se alkoi alijäähtyneen veden satamisesta, muuttui jalkarättirännäksi, mutta viimein, viimeinkin, pyrytti oikeasti. Meillä on nyt lunta semmoset viis senttiä. Ah! On tätä ootettu! Kävimme riemumielin tekemässä lumityöt ja leikkimässä lumisotaa ja tekemässä enkeleitä. Nyt vielä ootetaan sellaisia lumimääriä, että Elsaa saisi humpsautettua hankeen. Talven eka lumiukkokin on vielä tekemättä, kun on aina pakkasen kanssa satanut lumen tänne.

Elsaus on parantunut, tai siis nyt illalla väsähti ihan täysin, mutta kuumetta ei ole ollut kahteen päivään. Huh. Ei sitä kyllä pidempään olisi pieni jaksanut. Vie voimat ihan totaalisesti. Pitää kertoa tarhassa, että jos muut sitä saa, niin odotettavissa kovaa kuumetta 30 tuntia ja sitten on tauti mennyttä kalua.

Kävimme eilen Elsan tulevan koulun avoimien ovien aamussa. Edelleen on kiva koulu. Nyt tavattiin opettajiakin, mukavilta ja osaavilta vaikutti. Luokkakoko hieman mietityttää, lapsia on eskarissa 20 ja ekalla luokalla kolmisenkymmentä. Että miten voi opettaja huomioida oppilaat, joiden äidinkieli ei ole englanti. Vakuuttivat, että on paljon kokemusta sellaisesta ja tulokset on olleet hyviä. No, tavalla tai toisella se sitten suttaantuu.

Muotoilin monta lausetta taas valmiiksi päivän aikana, mutta eihän ne nyt mulla mielessä ole. Paitsi se, että olemme seuranneet Putousta täällä alusta asti. Eilinen jakso oli kyllä paras tässä kaudessa tähän mennessä. Ja viimein se kamala Hänmän putosi. Mun suosikki on tällä hetkellä Kristoffer Taxfree, mutta eniten kyllä nauroin, kun Jaakko Saariluoma repesi täysin siinä lopussa. Hehee. Matti on alkanut inhota Sanna-Raipe Helmistä, ei Putouksen takia, vaan koska olen koko päivän puhunut Rampereen murretta Sanna-Raipen innoittamana.

Nukkuneen rukkous

Hitaalla on tämä päivä käyty. En muista kovinkaan monta ajatusta päivän ajalta. Yhtäkkiä huomasin, että kello on viisi illalla. Syynä se, että viime yö meni hyvin pitkälti valvoessa - 40,8-asteinen Elsa (lääkkeestä huolimatta) näki painajaisia ja houri ja kärsi kylmästä ja kuumasta yhtä aikaa. Lapsirukka. (Ja en siis valita tästä valvomisesta, totean vain valvoneeni! Hieman turhaa ois valittaa, kun on kuitenki perheitä, joissa lapset heräilee ja valvoo joka ristuksen yö. Ja ylipäätään valittaminen on turhaa.)

Mutta mutta! Elsan kuume laski alle 39:een iltapäivällä, ja heti oli typy virtaa täynnä. Juttu alkoi luistaa ja teki mieli pelata ja leikkiä. Olen hyvin kiitollinen tästä. Jospa tauti olisi nyt voitettu.

Painun pehkuihin niin pian kuin mahdollista. Heippa!

Häntä hellikäämme

Tyär on taas kuumeessa. Kuume huitelee yli 39:ssä eli amerikkalaisittain yli 100:ssa. Rassu. Aamulla luulin, että hän on vain väsynyt, kun yö jäi vähän lyhyeksi, mutta tarhasta sitten parin tunnin jälkeen soitettiin, että kuumeessa on. Ihan poikki on Tyär ollut koko päivän, ei jaksa edes istua. Nuhaa tai yskää ei ole, joten se on jokin ihme kuumetauti vaan. Jospa taas viikonlopun aikana paranis.

Koitin itse helliä itseäni iltauinnilla, mutta ei lähteny kyllä kulkemaan ollenkaan se homma. Uimalakkikin repesi, kun laitoin sitä päähän. Kele. Aamutreeni-ihiminen olen ma. Sen kuitenkin keksin rinulia uidessani, että jos saisin valita, mikä eläin olisin, olisin kiisla. Linnulla, joka osaa sekä sukeltaa että lentää, on olemisen parhaat puolet hallussaan.

Jotain asiaakin oli, mutta unohdin sen, kun hankasin kuivunutta munankeltuaista keittiöntasosta.

Eksyilyä

Tänäänkin kruunasin itseni oman elämäni Mr. Beaniksi. Tuli taas sen verran töpeksittyä.

Ensin kävin tankkaamassa haettuani Elsan. Ajoin mittarille ja koitin saada sen toimimaan. Luottokorttiaki vilautin siinä lukijassa. Ei sieltä mittään bensaa tullut. Siinä aikani seppoiltuani yläpuoleltani kajarista tuli kuulutus: "Numero kuusi, tule käymään sisällä maksamassa, systeemi ei tunnista numeroasi." (Pitää laittaa kortin laskutusosoitteen postinumero siinä maksaessa - ei siis mitään PIN-koodia) Bensiksellä oli kauheat ukaasit siellä mittareiden luona, että ei saa parkkeerata mittarin viereen. Aattelin, että eipä parkkeerata, että pääsee muutki tankille ja ajoin auton parkkiruutuun ja menin sisälle. Sisällä ne ihmettelmään, että missä mun auto on ku ei mittarilla näy. Hieman nolona selitin, että ymmärsin, että siihen mittarille ei saa jäädä munimaan. Bensamies osoitti mulle nelosmittarin.Ostin 50 dollarilla bensaa. Kun olin peruuttamassa parkkiruudusta, "mun" mittarille ajoi jeeppi ja joku siellä laittoi bensaa ja kaasutti pois. Mun rahat siellä oli sisällä. En mää mitään bensaa saanut. Sisälle taas. Koittivat olla ystävällisiä, mutta ilmeestä näki, että ne aatteli että senkin pölijä! Maksun palautus onnistui, ja pääsin tankkaamaan. Kymmenellä dollarilla se jeeppityyppi oli tankannut.

Mutta ei tarina tähän lopu. Tankkiin ei mahtunutkaan bensaa 50 dollarilla, vaan vain 30 dollarilla. Noh. Auto taas parkkiin ja sisälle. Lupasin jo Elsalle tikkarin kärsivällisyydestä, kun oli jaksanut rampata. Olivat siellä sitten jo maksaneet takaisin sen uupumaan jääneen 20 dollaria. Nuori mies kassalla sanoi, että kyllä se päivä siitä vielä paremmaks muuttuu. Heh. Pääsin ehkä Vuoden avuttomin asiakas -listalla aika kärkeen!

Menimme suoraan Wild Rumpus -lastenkirjakauppaan, joka on muuten hauska paikka. Siellä on valtavan kirjavalikoiman lisäksi neljä kissaa, kaksi frettiä, kana, kakaduja, chinchilloja ja kyyhkynen, joita saa lapset ja tietenki aikuiset käydä ihmettelemässä. Sisustukseen kuuluu myös mukavia lukutuoleja ja -penkkejä. Kassalla oli kaksi hyvin ystävällistä ja auttavaista vanhaa naista. Ja vessakin oli, jota harvemmin kirjakaupasta löytyy. Takaisintulomatkalla eksyin. Kävin kahteen kertaan aika ison rundin ihan väärällä suunnalla. Navigaattori ei jostain syystä antanut mitään suuntia ilman postinumeroa, ja koitin löytää lähemmän kadun kuin kotikadun, ettei tarvis motarille mennä. Kolmannen kerran rundatessani ja katujen muuttuessa ihan vieraan nimisiksi annoin navigaattorille vielä yhden tilaisuuden. Saihan sieltä onneksi valittua motarittoman reitin. Huh, pelastus! No, kotiin päästiin ja takapenkillä oli billeet koko matkan, ku Elsa ja naapurin tyttö hassuttelivat.

Kirjakauppareissusta jäi Elsalle paitsi hyviä rohkeuskirjoja, myös tikku kynnen alle. Hyllystä se oli tullut. On niin pieni ja niin pehmeä ja syvällä, että ei sitä oikein saa pois. Katsotaan, jos se alkaa märkimään ja märän mukana tulee tikku ulos. Laps-rukka tietty pelkää, että saa luumädän niin kuin Pappa lapsena. Ehkä ei kuitenkaan. Pidän peukkuja, että ilman kynnenpoistoa tai muuta isoa operaatiota tikku saadaan pois!

Meni jo!

Minähän aloitin tämän haasteen 18.joulukuuta, eli ihmiskoe on päättynyt jo muutama päivä sitten. Joo-o, jos tekee jotain 30 päivää, siitä tulee rutiini. Kyllä mä sen aikaisemminkin uskoin, mutta en itse uskonut kykeneväni mihinkään niin pitkäjänteiseen. Kykenin! Nyt vain soveltamaan tätä muillekin elämänaloille, kuten liikuntaan ja suklaalakkoon jii än ee.

Tämä päivä oli sellaista vuoristorataa, että huh huh. Aamu oli kamala, riitelimme Elsan kanssa hirveästi (onneksi kyllä sovittiinkin ennen päiväkotiin lähtöä). Aamu-uinnilla oli ihanaa. Päivän kärsin artikkeliahdistuksen ja urakriisin kourissa. Elsaa hakiessani näin, kun hän tanssi onnellisen näköisenä tarhakaverin kanssa, aivan tippa oli tulla silmään. Oman lapsen onni on parasta maailmassa! Illan päälle onnistuin taas naarmuttamaan ja lommottamaan meidän autoa, mikä harmittaa niin maan perusteellisesti. Iltaruoaksi söimme kauhean hyvän aterian.

Plus-miinus-nolla, silti on elämässä hyvä olla. (Kökön riimittelyn huippua, eikö vain!)

Tulihan se sieltä

...pakkanen, nimittäin. Oli kirjaimellisesti jäätävää tsekata sääkanavan sivulta ulkolämpötila (meillä ei ole lämpömittaria ja piha on suojaisa). -24 celsiusastetta ja viima, jonka avittamana pakkanen tuntuu -32 asteelta. Tällaisena aamuna auto on kyllä huisin kätevä. Taksilla oltais menty, jos autoa ei olis. Ei sentään ois vinttaamaan lähetty. Muistan pyöräilleeni joskus pohjoisessa merikaupungissa 25 asteen pakkasess, mutta ei se ole lasten hommaa. Ei voi lasta jäädyttää samalla lailla kuin itseään.

Matin rinkka tuli tänään. Sieltä jo myöhään eilenillalla soitettiin, että voiko tuoda rinkan "tässä puolenyön ja aamukolmen välillä". No ei kiitos. Sitten siellä oli kauhea hössötys, että pitää päivällä olla jonkun kotona kuittaamassa rinkka saapuneeksi. Noin puolenpäivän aikaan ovikello soi. Menin avaamaan, ja rinkka tönötti portailla. Joku mies oli nousemassa autoon meidän talon kohdalla. Huutelin thankyouta perään, mies vain heilautti kättään ja kaasutti pois. Että hirveen tärkeetä oli kuittaaminen.

Martin Luther Kingin syntymäpäivä on tänään. Hieno ja tärkeä ihminen, mitä olisikaan saanut vielä aikaan, jos olisi saanut elää. Olivat tarhassa lukeneet kirjaa Kingistä. Minä luin omani muutama vuosi sitten. Tulin jotenkin asiasta keskustellessamme Elsalle lipsauttaneeksi, että King ammuttiin. Nyt on sitten dinosauruspelon lisäksi luodin lävistämäksi joutumisen pelko. Huoh. Koitan huomenna ehtiä kirjakauppaan, mistä haen pelkäämis- ja pelon voittamiskirjoja. Jospa se siitä alkais hellittää.

Nyt katsomaan How I Met Your Motheria 10 päivän tauon jälkeen. Ah! Ja suosittelen sarjaa lämpimästi!

Normaalitilassa

Saapui miesi. Kävimme juna-asemalta hakasemassa, niin ei tarvinnut sydän kurkussa moottoritiellä ajaa. Matkatavarat eivät saapuneet, mutta nyt on tieto, että ovat oikealla mantereella ja kaupungissakin. Joku vain oli jättänyt rinkan johonki lojumaan. Huomenna se varmaan sitten tuodaan. Tärkeintä kuitenki, että mun mies ja Tyären isi on taas kotona. Niin väsyneenä, että ei hauskat jututkaan lentäneet ollenkaan.

Oon täällä ihan reippaasti ajellut autoa ja selvinnyt kinkkisistä risteyksistä ja mittään ei ole sattunut. Oon löytänyt ihan hyvin perille erinäisiin paikkoihin. Nyt ku Mattia oltiin hakemassa, menin ihan paineeseen ja ajoin miten sattuu. Käännyin väärälle kaistalle ja väärään suuntaan risteyksessä. Niin että normaalitilassa ollaan, yhtäkkiä en pärjääkään ja mun kyydissä saa pelätä. Miksi ei ajamisesta tule sellaista rutiinia, että voisin ajaa hyvin missä tilanteessa tahansa?

Tyär oli tietenkin ihan onnessaan, ku isi tuli kotiin. Hän on päiviä laskenut ja tänään tunteja. Oi. Kiva, että tuo toinenkin vanhempi on niin äärimmäisen tärkeä ja läheinen, että ikävä tulee ja jälleennäkemisen riemu on valtava.

Rullaati rullaati

Minäpä se tännään tein amerikkalaisista amerikkalaisimman teon. Kävin rullaluistelemassa sisätiloissa Roller Gardenissa. Piti siivota sillä aikaa ku Elsis oli leikkimässä kaverin kans, mutta yllättäen tuttu sai ylipuhutuksi luistelemaan. Koti on nyt edelleen sotkussa, mutta sen asukki hyvin tyytyväinen siitä, että tuli lähettyä. Olihan se hauskaa. Musakki soi ja ympyrää luisteltiin diskovalojen loisteessa. Ihan mielettömän taitavia rullailijoita siellä oli. Ties mitä temppuja osasivat. Ykski meni kyykyssä yhdellä jalalla takaperin vaikka kuinka monta kierrosta. Ja sellanen pieni ukkeli painatti jalat ties millä siksakilla koko ajan. Kokeilin eka kertaa sellaisia vanhanaikaisia luistimia. Melkoista honkkelointia, tai siis samanlaista kuin jäälläkin mulla aina. Kaaduin ainaki kolmesti, mutta ei se mitään. Teen asioita, joista tykkään, vaikka en niissä hyvä olekaan.

Leikkitreffit K:n perheen luona oli menneet hyvin. Oli Petshopeilla leikitty ja Unoa pelattu. Ihanaa, kun Tyären luottamus on taas piirun verran parempi, ja voi käydä omin nokkinensa leikkimässä, ainakin tuolla finskiperheessä.

Huomenna hän tulee! Miesi. Ollaan jo ihan totuttu tähän kaksin olemiseen, mutta jo vain on mukavaa, kun tulee taas perhe kokonaiseksi.

Nyt ei jaksa

Meinasin laittaa lempipalindromini tuohon otsikoksi, mutta enpä laittanutkaan ku oon aikonut siistiä kielenkäyttöäni. Mutta siis. Koko päivän on päätä särkeny, pittää vielä huominen Suomi-koulun tunti suunnitella ja koordinaatit kattoa googlemapsista ja löytää lapsosille luettava kirja. Hyvä päivä silti oli, ihana Mari mun kanssa puhui puhelimessa ja Elsan kanssa oli hyviä keskusteluja ja ruokailut mentiin rennolla puurolinalla. Silmät on kipeät ja sikkaralla väsymyksestä, eli päätän raporttini tähän.

Sehän on melkein viikonloppu

On kyllä hurahtanut nopeasti tämä viikko. Yhtäkkiä on torstai, ja sunnuntaina on perhe taas koossa. Tempus fugit, sano roomalainen.

Aikaansaamattoman työpäivän jälkeen hurautin Quarry -markettiryppääseen Epelin kanssa. Piti käydä siellä eläinkaupassa, kun tuossa lähieläinkaupassa ei ole kissoille oikein mitään. Tai siis ainakaan laserosoitinta, jolla saisi tuon taas huutamaan alkaneen Muumin läkähdytettyä aina iltaisin. Onneksi se Quarrysta löytyi. Ja löytyi myös liilaa häkinkuiviketta gerbiilille ja sähköjäniskohtauksen kourissa säntäilevä marsu (ei ostettu kuitenkaan). Käytiin myös Targetissa ostamassa uusi lautanen päiväkotiin (niin, ite täällä pittää kaikki hankkia), kun edellinen muumilautanen on mystisesti kadonnut. Epäilen erästä rasavilliä 4-vuotiasta, joka myös silppusi meidän lahjoittaman Tatu ja Patu -kirjan. Huoh.

Vietimme illan kavereiden luona. Lapset leikki ja me aikuiset läärättiin. Oikein mukava ex tempore -illanvietto, kun heidän naapurin pariskuntakin tuli tyttärensä kanssa. Oon niin paljon yksin (siis ihan oman saamattomuuteni ja osaamattomuuteni takia), että kun pääsen ihmisporukkaan, oon kuin Hangon keksi pelkästään siitä ilosta, että ympärillä on ihmisiä. Pittää ihan hillitä itteään ettei rupee hehkuttaan liikaa sitä kuinka siistiä on olla just näiden ihmisten kanssa. Tai mitäpä tuota hillitteen, siitä taas tulis sitä oman elämän sitcomia.

Jahas, nyt pitää raapia kasaan Elsan evväät. Vaikka tykkään laittaa eväitä, kyllä se suomalaisten päiväkotien tarjoama aamupala, lounas ja välipala vain on aikamoista luksusta!

Sielumussiikkia

Aattelin tehä soivan päivityksen siitä musiikista, mikä hoitaa ja hieroo sielua just nytten. Mutta ku ei mulla mittään Spotifyta ole, niin pittää vissiin listata vaan nimellä musiikkia, kun en ole varma tästä nettijakamisesta. Onko siinä joku tekijänoikeushommeli, jos Juutuubista lataa videoita tänne blogiin? Ku sehän vissiin on laitonta että laittaa niitä videoita sinne Juutuubiin, mutta onko sekin, että jakaa niitä eteenpäin? Vai onko siinä jakamisessa vain kyse alhaisesta moraalista?(Tsihih, jakaminen ja alhainen moraali. Tsihih.)

No, joka tapauksessa päästän tänään itseni helpolla ja teen pienen listan. Antakee armoa ja muistakaa, että musiikkimakuani määrittelee nostalgia. Olen ihan pihalla sekä indie- että valtavirtamussiikin kuvioista. Varmana löytäisin monta uutta rakkautta, jos vain ois energiaa tutustua kaikkeen uuteen ja vanhaan.

PMMP: koko Kovemmat kädet -albumi
PMMP: koko Veden varaan -albumi
Mariska ja Pahat Sudet: Sinä päivänä kun sä lähdet & Matkalla Manalaan
Janis Joplin: The Essential Janis Joplin (kokoelmalevyissä ei ole mittään järkiä, mutta tää onkin mun tanssiterapialevy. Kaikki Janisin parhaat jammausrallit parilla levyllä, sopii tähän tarkoitukseen!)
Björk: Vespertine -albumi
Tori Amos: Under the Pink, Boys for Pélé ja From the Choirgirl Hotel -albumit
Ani DiFranco: Buildings and Bridges
Ultra Bra: Vesireittejä, Kalifornia ja Sinä päivänä kun synnyin-kokoelman kakkoslevy

Mitäs teillä soi stereoissa tai päässä tai missä vain soittimessa?

Töks töks

Mulla on päivitystönkkö päällä. Mieleen ei tule mitään kirjoitettavaa, ja koko blogi tuntuu niin tyhjänpäiväseltä omassa napanöyhtässä vellomiselta. Pitäs seurata ja kommentoida enemmän kulttuuria ja politiikkaa. Pitäs kohottaa tekstejä yleisemmälle tasolle ja etsiä yhtymäkohtia yhteiskunnan suuriin linjoihin. Mutta ku. En osaa. En tule seuranneeksi tai seuraan puolittaisesti. Ei siitä mitään komeaa analyysia synny. Jatkan siis kieriskelyä omanssa kulahtaneessa arjessa. Kun arki pyörii tässä koti-kauppa-uimahalli-päiväkoti -akselilla, ei synny kauheasti kontaktipintaakaan kulttuuriin ja paikallisiin ilmiöihin. No, luultavasti älyllisempää sisältöä kaipaavat ovat jo aikapäiviä sitten lakanneet seuraamasta lääräämistäni.

No niin. Sitä arkea sitten. Kävimme kylässä H&M&S:n luona. Kauhean kivaa oli. Kirjoitinkin jo sähköpostiin Katelle, että ilman kavereita on aika hyvin tottunut olemaan, mutta kun sitten tapaa mukavan tutun, niin huomaa, kuinka paljosta on tullut luopuneeksi. Kyläpaikan pieni 1,5-vuotias S ensin itki aina minut nähdessään, mutta lopulta istui sylissä ja toi tavaroita. Ihana. Elsa leikki S:n kanssa sujuvasti ja sanoi vierailun olleen tosi kiva. Toinen ihana.

Arkiset hommat kutsuvat, siis eväiden pakkaaminen Elsalle tarhapäivää varten ja aamuvaatteiden etsiskely.

Hrr hrr, naks naks

Kylmän jumittamalla pyörällä Dinkytowniin Elsa perässä vintatessani huomasin, kuinka ärsyttävän mukava auto on. Kun saa vain istua kyytiin, ja kohta ajopeli on lämmin. Erityisen ärsyttävää on, kun se vekotin seisoo tuossa pihassa - tulee liian helposti hypättyä autoon ja unohdettua, että ripsiin jäätyvistä kyynelistä ja poskiin ottavasta viimasta huolimatta pyörän selässä kaupunki tulee ihan eri lailla liki. Pyöräilyä on oikein pidettävä yllä nyt, kun auto on liian helposti ulottuvilla. Tänään vein Elsan tarhaan pyörällä, mutta hain autolla jäisen tuulen ja pakkasen takia.

Koneella kököttäminen ja autossa istuminen eli vähäinen liikunta on aiheuttanut mulle rintarankaan fasettilukon. Oon veivannu yläselkää vaikka sun mihin venytyksiin ja kiertoihin ja otin käyttöön koko vanhan vatsatanssirepertuaarini, mutta eipä vain lukko aukea. Ranka vain naksuu ja rutisee. Kun käännän päätä sivulle, tunnen sen pistona lapojen välissä. Ihan pakko alottaa joku vatsatanssi ja salsa tai reggaeton, että ei ruoto ihan jumiin pysyvästi. Ja nyt kokeilen ensiavuksi vielä tennispallohierontaa. Wish me luck.

Puhelinlangat laulaa

Tai eihän ne puhelut mitään lankoja pitkin mene enää nykyisin, mutta jos menis, niin tänään ne ois laulaneet Ameriikan ja Suåmen välillä. Tyär puhui kaksi maratonpuhelua Skypessä, ensin kummitädin ja sitten Sofia-ystävänsä kanssa, ja vielä jaksoi mummon ja papan kanssa ja mummun kanssakin. Mukavaa oli kuunnella, kun lapsonen niin innoissaan keskusteli.

Puhelumaratonin jälkeen suuntasimme Centennial -järvelle, kun siellä oli talvihäppeninkiä. Oli jäätävä tuuli taas, mutta istuimme hevosajelussa (kylmäveriset ja jumalattoman isot Socks ja Snuffy vetivät) ennen kuin menimme sisälle paviljonkiin kasvomaalaukseen. Elsa sai kimallekilpikonnan poskeen. Onpa se hieno, ja juuri tänä aamuna Elsa suunnitteli laittavansa paperiliimaa nilkkaan ja siihen askartelukimalletta. Ihan kiva, että kimalletta iholla -teema saatiin hoidettua tällain. (Niin ja älkää kauhistuko, en ois antanut lapsen erikeepperöidä ihoaan missään nimessä.)

Vuokrasimme Elsalle kaunoluistimet, ja niillä hän pääsee näköjään paljon paremmin eteenpäin kuin harkkaluistimilla. Oli aika innoissaan, ja niin minäkin. Luistelu on kyllä niin ihanaa. Elsan ikäinen tyttö luisteli siellä Elsan kanssa, ja mää koitin treenata sirklausta. Joten kuten mennee vasemmalle ja heikosti oikealle, ja takaperin ei meinaa luonnistua millään. Elsa toivoi, että tekisin piruetteja. Ihan ei piruetti lähteny pyörähtään, vaikka Elsa uskoi mun osaavan jäällä mitä vain.Ainakin yhdellä ihmisellä tässä  maailmassa on luottoa meikään rajattomasti.

Tuppauduin siellä jäällä sen Elsan kaverin äidin seuraan. Ei se vissiin kauheena ois seuraa kaivannu ku vähän niinku lähti aina poispäin ku pystyi, mutta mää olin sosiaalisella tuulella ja ulospäinsuuntaunutut kerrankin ja höpötin vain. Vasta jälkeenpäin tajusin, että oisin voinut olla kohteliasta antaa olla, kun halusi olla yksin. Sosiaalinen minäni iskee aina väärään aikaan. Oli mun tuppautumisesta kuitenki se hyöty, että sidoin sen naisen luistimet uudelleen, ku se ei pysynyt niillä yhtään pystyssä. Ja sidottuani pysyi vähän paremmin. Ei jääny ehkä luistelusta hänelle paha maku suuhun, ku oli ekaa kertaa luistelemassa. Kerroin tietenki, että asun kaukana Centennialilta, eli hän voi rauhallisin mielin tulla toisen kerran ilman pelkoa tuppautuvasta suomalaisesta!

Loistaa taivaalla kuukin, hyvin pieni sirppi, jonka näimme käpytellessämme luistelemasta autolle. Se järvi muuten on ison ostoskeskuksen ja kerrostaloalueen puristuksessa, ei mitenkään luonnonläheinen, siis. Siksi eksyinkin jälleen kerran ja ajoin ympyrää siellä 15 minuuttia, ku mitään puistoa tai metikköä ollut siinä niinku järven merkkinä. On tää kyllä semmosta.

Juhlittiin ja luisteltiin

Hups vain, huomasin eilen, että tänään on Elsan kaverin Sophien 7-vuotisjuhlat tuolla Petolintukeskuksessa Saint Paulissa (joka siis on tämän Twin Citiesin toinen puolisko). Onneksi huomasin eilen, en vasta tänään, ja kerkesimme lahjakaupoille. Mukava paikka on myös Petolintukeskus (Raptor Center), saimme tunnin turneen siellä. Nähtiin myös, kun muuttohaukka pisti kokonaisen kananpojan suuhunsa jalkoineen päivineen noin kolmessa minnuutissa ja amerikanhuuhkaja hotkaisi hiiren kokonaisena. Oksennuspallot on muuten nimeltään owl (tai falcon jne) pellets enklanniksi. Pellets! Jotain ihan muuta tulee mieleen kuin luita ja karvoja sisältävät möykyt. Mutta siis avartavaa joka tapauksessa, opin minäkin monta asiaa, vaikka turnee oli lapsille.

Keksittiin käydä luistelemassa. Kohtalaisen matkan päässä (nelisen mailia, sanoi auton mittari) on luonnonjää, jota ilmeisesti vahvistetaan jäädyttämällä. Näin jo itseni siellä honkkeloimassa aurinkoisena pakkaspäivänä. Tämänkertainen reissu ei ihan mennyt putkeen, koska Elsan varpaat jäätyivät ihan totaalisesti. Kun veri alkoi taas kiertää, varpaisiin sattui niin, että huutoitkuksi meni koko matka jäältä kotiin. Voi pientä murmeliparkaa.

Posti toi tänään synttärilahjaksi Elsalle Mary Poppins -dvd:n ihanalta A:lta. Katsoimme osan siitä jo nyt illalla, ja onhan se ihan mahtava!  Löytyi uusi äidin ja tyttären suosikkifilmi. Kirjathan on aika erilaiset kuin elokuva, ja toivottavasti saan jossain vaiheessa lukea nekin Elsalle. Luin ne itse ehkä kolmesti joskus 8-vuotiaana.

Niin, piti muistiin merkitsemäni, että eilen päiväkodissa oli synttäripiiri, jossa kävin osallistumassa. Aivan ihana seremonia. Synttärisankari saa kiertää lattialle asetetun auringon (joka on siis knynttilä) niin monta kertaa kuin on vuosia kertynyt, ja jokaisella kierroksella luetaan muistoja kultakin vuodelta. Minua itketti yllättäen, mutta pidättelin, että en ois vetänyt itseeni liikaa huomiota.

Taas tämmöinen sekalainen postaus. No, nyt ei ole jaksamusta editoida ja parantaa tekstiä. Sorry.

Synttärityttöni mun

Ihana Upulimme täytti tänään kuusi vuotta. Kerroin Elsalle pitkin päivää eilen ja tänään, että missä vaiheessa hänen syntymisensä mihinkin aikaan oli (otin tietenkin aikaeron huomioon!). Vaikutti, että se oli Elsasta hauskaa. Tänään illalla hän vielä kysyi: "Oonks mä syntynyt jo?".

Voi että olen onnellinen, kun saan olla juuri tämän lapsen äiti. Elsa, olet niin nokkela ja hauska ja suloinen ja iloinen ja reipas ja notkea ja taitava ja herkkä ja dramaattinen ja mielikuvituksekas, että mun sydän menee ihan mykkyrälle ylpeydestä ja rakkaudesta, ja meinaan itkeä hirveän usein, kun vain katson ja kuuntelen sinua! Huudan sulle ihan liikaa ja liian usein, ja olen siitä tosi pahoillani. Rakastan sinua aina ja ihan rajattomasti, vaikka tekemisesi joskus minua ärsyttävätkin. Toivottavasti se välittyy.

Synti tekee hyvää!

Tein tänään sellaisen synnin, että menin työajalla taidenäyttelyyn. Walker Art Centerissä on hieno ja laaja Cindy Shermanin valokuvanäyttely, ja kaverini L oli saanut kaksi lippua sinne. Vaikuttavaa valokuvataidetta. Sherman on itse kaikissa kuvissaan mallina, milloin minkäkinlaiseksi pukeutuneena ja laittautuneena. Aivan mielettömiä maskeerauksia ja tunnelmia, ja kaikissa kuvissa on jotain, minkä tavalla tai toisella tunnistaa tai johon samaistuu. Muistelen, että jotain Shermanin töitä olisi ollut Kiasmassa joskus, mutta saatan muistaa väärin. Teki hyvää käydä kotoa pois, ajaa autoa eilisen katastrofin jälkeen ja puhua englantia hauskan ja fiksun aikuisen kanssa. Ah. Taide virvoittaa.

Kun kerran tälle taidelinjalle lähdettiin, muutama sana tuosta Riikka Pulkkisen Vieraasta. Ahmaisin sen viime viikolla. Olisi voinut olla järkevää lukea se hitaammin, koska se on aika syvällinen kirja. En antanut itselleni aikaa ajatella  lukemaani, joten ehkä romaanin ajatukset eivät ihan kunnolla auenneet mulle. Joka tapauksessa teksti on oikein vetävää ja kaunista. Rajassa ja vielä vähän Totta -romaanissa oli paljon itsetarkoituksellista kielikuvien maalailua ja niillä väsyttäväksi käyvää leikittelyä, mutta se on onneksi jäänyt pois tässä Vieraassa. Kirjassa on monta koskettavaa tarinaa, jotka on hienosti liitetty toisiinsa. Ainoastaan se päähenkilön Marian anoreksiatarina on kyllä jo sataan kertaan luettu, että jo kyllästyttää, mutta toisaalta se kyllä liittyy siihen uskon, uskonnon ja kehollisuuden sekä kehosta vieraantumisen tematiikkaan. Luen ehkä kirjan uudelleen joskus myöhemmin, niin maltan ehkä oikeasti ajatellakin vähän sitä lukiessani.

Nyt on silmät ristissä, siksi pian sänkyyn. Ai niin, en tietenkään eilen siivonnut enää keittiötä enkä tehnyt muutakaan, vaan nukkumaan menin ku olin eilenki niin väsynyt. Pakkasin Elsan eväät jo ennen kuin aloin surffaamaan. Ennakointia, hyvä minä!

Mikä päivä tänään on?

Ihan on ihminen viikkopöllönä, ku on sairastettu ja lomailtu ihan kauheena, ja päivät ovat valuneet samanlaisina viikkotolkulla. Tänään on se päivä, että Elsan synttäreihin on kaksi yötä, ja viime tipassa tänään huomasin, että pitää käydä tilaamassa jotain herkkua synttäripiiriä varten. Cupcaken tarjoomuksilla mennään taas. Olenpa tylsä, kun en keksinyt mitään muuta. Tai keksin, mutta en jaksanut enkä ehtinyt toteuttaa. Hyvä leipomo on kuulemma tässä aika lähellä, sieltä ois voinu kakkua tai leipää käydä ostamassa. No, toisella kertaa sitten.

Tänään on myös se päivä, kun miesi lähti Suomeen kymmeneksi päiväksi. Ihan kiva, että perheestä yksi kykenee lähtemään ihan rennosti ja ilman lähtöangstia tai lentopelkoa. Rennosti vain kamat kassiin, passi mukaan ja lentokentälle. Ei tarvinnut itkeä monta päivää etukäteen ja luulla jokaista viikonpäivää lähtöviikolla elämänsä viimeiseksi. Nostan hattua. Elsalle tuli ikävä nukkumaan mennessä, mutta ikävä vaihtui hetkessä dinosauruspeloksi, jota taas yritin puoli tuntia rauhoitella. Aika voimakas on pelko, Rex on iskemässä koko ajan nurkan takaa ja repimässä Elsan kappaleiksi. Pitäs keksiä joku pelkoja käsittelevä kirja, mitä lukis iltasaduksi ja muutenkin, niin saattaisi vähän auttaa.

Tänään on taas se päivä, kun eksyin moottoritiellä. Tällä kertaa meinasi itkettää ja tärisyttää, mutta löysin lopulta kotiin. Sellainen puolen tunnin ylimääräinen reissu taas. Olen ihan varma, että navigaattori ohjasi minua pysymään vasemmalla, ja ramppi olikin sitten oikealla. Ei siinä ruuhka-aikaan yhtäkkiä mennä sadan metrin matkalla kolmen kaistan yli rampille. Onneksi Elsa nukahti autoon eikä joutunut keskelle paniikin ilmapiiriä. Heräsi vasta, kun käännyin tutulle Universitylle.

Tänään myös väsyttää. Siispä hop-hop, eväitä pakkamaan, keittiö siivoamaan ja suihkuun ennen nukkumaanmenoa.

Autolla arkeen

Viime yö oli onneksi kuumeeton ja rauhallinen, joten lähdimme tarhaan. Itkun kanssa mentiin, kuten oli odotettavissa, mutta ihan mukavalta näytti tuntuvan tavata taas kavereita ja tuttuja aikuisia. Elsa oli saanut pari parane pian -korttia ja pari synttärikutsua. Ihanaa.

Ajoimme autolla tarhaan, koska tyär on vielä melko väsynyt flunssan jäljiltä. Ei heti pyörän selkään viitsi laittaa, eikä polkemaan. Ei juututtu ruuhkaan, mutta saman verran meni aikaa autolla kuin pyörälläkin. On noita liikennevaloja tossa matkalla sen verran. Keho kaipaa päivittäistä pyöräilyä kovasti, mutta pitää nyt vähän hillitä itseään ja antaa lapsen toipua rauhassa.

Migreeninhän minä taas siitä hurmoksellisesta uimisesta ja pyöräilemisestä sain. Tai sitten on keho ihan shokissa, kun en ole antanut sille muutamaan päivään tainnuttavia sokerimääriä. No, joka tapauksessa nukuin melkein kolme tuntia Imigranin nuijanukutuksella. Että meni tämäkin päivä taas harakoille töiden kannalta. Antakee mulle työ, jossa en ole itse itseni herra, niin saan ehkä jotain aikaiseksikin!

Niin mua!

Kun joulun köllöttelyjen ja sairastupalöllöttelyjen jälkeen pyöräilee uimahallille ja pulahtaa altaaseen, keho ja mieli hihkuvat onnesta. Uiminen on niin mua! Pyöräileminen on niin mua! Miten oonki voinut olla näin monta VIIKKOA tekemättä sitä, mikä tekee minusta minut? Pöyristyttävää. Taas muistin yhden syyn, miksi en tykkää autoilusta. Taas muistin yhden syyn, miksi ei kannata jäädä sinne sohvalle, vaan ottaa ja uipasta.

Uskaltauduin myös vaakaan siellä hallilla. Oijoi. Tarttee viimein tehä jotain, ku alkaa olla hieman hälyttävät lukemat. Ei mitenkään yllättänyt, että paino on karannut. Sen verran maanisesti olen ahminut sokeria, pikkuleipiä, suklaata, nachoja, sipsejä, salmiakkia, karkkia, muffinsseja, juustoa, pähkinöitä, taikinoita, leipomuksiani, vaaleaa leipää ynnä muuta korkeaenergistä höttöä. Vannoin kolme vuotta sitten, että nyt ei enää jojo lähde ylöspäin, mutta mitä enemmän vannon, sitä enemmän sössin ruokavalioni. Nyt en siis vanno, mutta koitan tehä jottain.

Se vaaka siellä hallilla on sellainen huomiotaherättämätön, ehkä jostain teurastamolta tuotu ruhovaaka. Numerot on kolmen sentin korkuiset ja ne on sillain seinällä, että kaikki varmasti näkee. Ja se lukema ei lähde siitä heti, kun astuu pois, vaan se jää pogoamaan siihen näyttöön. Kiesus. Hieman säälittävästi yritin peittää sen mittariston pyyhkeellä ja astua sitten vaakaan, mutta tottahan pyyhe valahti pois siinä äheltäessä. Oma pyyhe myös. Niin että terve, sinä jälkeeni tullut, pahoittelen, että vaaka tärisi niin kauhuissaan niin pitkään, ennen kuin punnitsi sinut. Ja ei ollu tarkoitus vilauttaa pyllyä sulle.

Olin päivällä varma, että nyt on sairaus nujerrettu ja Tyär pääsee tarhaan huomenna. Nyt illalla vähän vaikutti, että lämpö alkaa taas nousta. Huoh. Menemme huomenna lääkäriin, jos yö taas kuumeillaan. On lapsi kuitenkin vähän parantunut, kun on taas vitsaillut ja ollut tyypillinen nenäkäs itsensä. Kuuden vuoden ikää sanotaan pikkumurrosiäksi, ja se kyllä on alkanut näkyä meillä. No, jututki on aika hauskoja, vai mitä sanotte tästä:
Minä: "Jahas, Matti, keskiviikkona sitten liitelet Suomeen."
Tyär: "Isi, sun pitää varoa että sä et pudota konetta sun kamalilla pieruilla etkä sun vitseilläs hulluta niitä lentoemäntiä."

Arki alkaa, tai sitten ei

Tänään oli loppiainen, joulun loppu. En raaskinut vielä heittää kuusta menemään, kun se tuoksuu niin hyvälle eikä karista vielä kovin paljon. Riisuin kuusesta kimallevyöt ja joulupallot, ja tadaa, meilläpä on nyt talvikuusi. Viimeistään pääsiäisenä sitten heivataan se. Tai vaihetaan keltaiseen asuun!

Sairastaminen jatkuu. Viime yönä oli Pronaxenista huolimatta 40 astetta kuumetta tuossa meidän lapsessa. Hieman huolestuttaa, että mikä ihme pitää kuumetta noin korkealla. Vaadin kyllä verikokeita, jos tämä ei tästä nyt ala pikkuhiljaa helpottaa. On kuulemma sitkeetä flunssaa liikkeellä, mutta näin monen päivän kuume on aika poikkeuksellista.

Huomenna siis vielä kotona parantelemassa. Netflix olisi täynnä leffoja, joita näyttää sairastumiseen perinpohjin tympääntyneelle potilaalle, mutta hän ei jaksa katsoa enkunkielisiä tässä tilassa. Mökkihöperyys alkaa kohta vaivata itse kutakin. Pidän peukkuja, että parantuminen olisi jo lähellä.

Lääkärissä

Käytin Tyären lääkärissä, kun aamulla oli ihan kanttuvei koko lapsi. Ja kuumetta oli ollut jo yli kolme päivää. Täällä ei ihan yksinkertaisesti voi vain kävellä päivystykseen, vaan ensin pitää ainakin tälleen ekalla kertaa etsiä sairaala, joka kuuluu sairausvakuutuksen piiriin. Selasin nettiä puoli tuntia ja soitin vielä infonumeroonkin, ennen kuin löysin oikean paikan. Vastaanotossa oli onneksi vakuutuskortit mukana, ja oma passi kans. Mieleen ei kuitenkaan ollut tullut, että mukana pitää olla postia siihen osoitteeseen, missä asuu. Näin todistetaan, että emme käytä jonkun muun etuuksia. Huoh. Piti soittaa Matti tuomaan dokumentti. Koitanpa muistaa seuraavalla kerralla. Käytiin labrassa ensin, sitten sairaanhoitajalla ja sitten päästiin lääkärille. No, ihan tavallinen flunssahan se vain on. Oli eka kerta, kun kävimme lääkärissä "turhaan". Oireet oli sen verran pahat niin monta päivää, että tsekkauksessa oli minusta hyvä käydä. Mukavaa, että ei ollut mitään vakavaa tautia, kuten keuhkokuumetta tai megainfluenssaa.

Meillä on nyt rekkarit meidän autossa. Melkein kuin "Que?" mutta ei kuitenkaan. Elsa haluaisi luontorekkarit, joissa olisi maaoravan kuva. Matti ehdotti, että numeron tilalle voisi vaihtaa erikoisrekkarin HAUSKA. Olen naimisissa Katto-Kassisen kanssa.

Joulunajan kuvia

Välillä on hyvä laittaa myös kuvia blogiin. Nämä on Anni ottanut, kiitos paljon kuvaamisesta. Oma kameramme vetelee viimeisiään, esimerkiksi pimeäkuvaus on mahdotonta. Siksi se yhä useammin on jäänyt laatikkoon, vaikka kyllä kuvattavia hetkiä olisi ollut tietenkin vaikka millä mitalla. Harvemmin hyvä kamerakaan on koko ajan hollilla, ja ainakin lasten ja eläinten kanssa kuvattavat hetket menevät ohi ilman, että ehtii edes kameraa sanoa.

Koetin laittaa nämä kuvat tarinalliseen ja kronologiseen järjestykseen, mutta eipä onnannut. Blogger järjestää nää miten huvittaa, ihan sama miten siirtelen kuvia omin nokkineni. 

Kotkakeskuksen Columbia-kotka. Siipi poikki, mut viihtyy hoitpaikassaan.

Kotkan hoitaja.

Mall of American jouluvalaistusta.

Sauruksia.

Wabashan raitilla.

Helvetti ei liene jäätynyt, mutta Mississippi on.

O, Tannenbaum!

Tämmöisillä teillä ainakin minulle iskee EVO.

Pappa sai Apinan kiinni Noidanhattutornilla.

Sandy Hook -suruliputus jatkuu vielä.

Kalavoileipäkakku Matin tapaan.

Vain ikkunalasi suojelee Muori Pippuria Hullulta Kissalta!

Herkkuja Science Museumissa.

Joulusukat pullollaan.

Joulun kuu.

Maisema matkalla Wabashasta kotiin.

Science Museumin katolta.

Possuparka koittaa pakoon nukketalon pihasta.

Kasvisvoileipäkakku meikän tapaan.

Huu haa, jaa jaa

Sairastupailusta ei kauheasti kerry raportoitavaa. Ulkona näkyy olevan tosi kylmä. Orava siirsi pullansa puusta toiseen piiloon. Katsoimme Peppiä, Olipa kerran elämää ja Tenavia. Kuumetta oli lapsella koko päivän, silmät vuotivat ja ruoka ei maistunut. Jatkamme samaan malliin vielä huomenna.

Luonnontieteellisen museon muumiot eivät aiheuttaneet traumoja, mutta dinosaurukset kyllä. Siis Tyärelle, ei mulle. Hän ei usko, että ihan kaikki saurukset on kuolleet aikapäiviä sitten, vaan illalla ovesta makuuhuoneeseen tulee Tyrannosaurus Rex, ja jos äidin perässä ei kulje, samainen Rex voi nurkan takaa napata suuhunsa. Tämä on kaikki ihan todellista pienelle, ja pelkoa ei järjellä nujerreta. Huoh. Millähän taas kerran saisi palautettua Tyären luottamuksen maailmaan?

Sairastupa

Tyär heräsi tulikuumana kekäleenä kuuden aikaan ja valitti kurkkukipua. Ei siis aloitettukaan päiväkotia tänään, vaan pidimme sairastupaa kellarin lämmössä. Päänsärky ja nivelten jomotus kaatoivat minutkin vaakatasoon, ja nukuimme Tyären ja Tuiskun kanssa päiväunia silloin, kun emme seuranneet valon muuttumista ulkona. Hyvä on kellari meillä.

Huushollimme pääluku laski tänään kolmeen, kun mummo ja pappa lähtivät takaisin Suomeen. Kyllä oli mainiota, kun olivat täällä. Kiitos, ihanat isovanhemmat! Arvelin, että Elsalle tulee vaikeaa, kun kone lähtee Suomeen ja hän ei, mutta kuume vaimensi kaikki reaktiot. Ennen nukahtamista hän mumisi, että haluaa pian Suomeen. Varmaan on lomanjälkeistä arjenaloituskitkaa taas ilmassa - eilen illalla tuli pitkät itkut, kun sanoimme, että tänään pääsee taas päiväkotiin. Sama juttu sekä Suomessa että täällä aina loman jälkeen, mutta Elsan on sitä tietenkin vaikea hahmottaa.

(Matti paukuttaa kolumnia Kaltioon ja minä tätä. Mies ähisee ja tuhistaa nenäänsä kirjoittaessaan. Mikähän on minun kirjoittamismaneerini?)

Kananlento 2012

Eipä varmaan koskaan ole tullut vastaanotettua uutta vuotta yhtä välinpitämättömällä olankohautuksella kuin tällä kertaa. Yleensä jotain pientä on tullut järkättyä itselle tai isommalle porukalle. Mitäpä sitä turhaan, kun vuosi vaihtuu ilman kohkaamistakin, aika kuluu samalla tavalla liian nopsaan, ja olen yhtä irrallani tästä hetkestä ja itsestäni kuin edellisenäkin vuonna.

Viime vuoden alku oli hyvää aikaa, kävin Rakkauskurssia ja tunsin, että minullakin on mahdollisuuksia. Kohtasin valoisia, kauniita, viisaita ihmisiä kurssilla ja välillä uskoin, että voin joskus tulla heidän kaltaisekseen ja loistaa omaa valoani. Laihduin vähäsen ja kävin kuntosalilla ja jumpassa. Kurssin aikaan saama hyvä olo ja noste jatkui aika pitkälle kevääseen.

Amerikkaan muutto hallitsi vuotta keväästä kesään. Kontollani oli järjestää Elsalle hoitopaikka Amerikassa, ja mokasin ja tunaroin sen homman ihan täysin. Hoitopaikka on, mutta liian kallis, ja sen takia pitää vaihtaa taas ensi syksynä. Lapsiparka. Oma itseluottamus oli ja on tämän ja kaiken muun mokailun ja töpeksimisen takia entistäkin hiutuneempi.

Muutto oli aika iso paukku koko perheelle, vaikka sopeutuminen meni ihan hyvin ja olemme viihtyneet Syksyllä meillä on ollut aikaa perheelle, kun emme ole harrastaneet mitään. Olemme vain olleet, ja se on tuntunut hyvältä. Olen ollut kaikkea muuta kuin hyvä äiti, kärsimätön ja herkästi raivostuva, mutta silti tuntuu, että kiireetön syksy on tehnyt hyvää minun ja Elsan suhteelle.

Kananlennoksi voi vuotta 2012 luonnehtia. Alkoi kovalla kaahotuksella ja korkealla, räpistelin melko pitkälle hyvällä vauhdilla, mutta lopulta päädyin samoille likaisille pahnoille kaikesta yrityksestä huolimatta. Jospa vuodessa 2013 olisi enemmän kotkien liitelyn kaltaista rauhaa ja avaria horisontteja.