Väsynyt viikko

Uh-uh-uu. Kylläpä on ollut vetämätön viikko. Kaikki olemme olleet ihan poikki, ja minä en meinaa löytää virtaa edes pieniin blogipäivityksiin. Hengissä ollaan, terveisiä vain lukijoille ja etenki sukulaisille! Koetan miettiä, mitä olemme tällä viikolla tehneet. Jotain vissiin hyvin kiireistä, kun ihan lyö tyhjää.

Elsa on ollut kokonaisia päiviä tarhassa, ja minä olen yrittänyt tehdä töitä kotona. On jotenkin työmoraalia rapauttavaa, kun voi kotona vanua yökkärissä siihen asti, kun on aika hakea lapsi tarhasta. Torstaina laitoin päiväpaidan päälle heti aamusta, niin johan oli ryhdikkäämpi ja aikaansaavampi olo. En silti saanut kauheasti aikaan, vaikka kyllä nökötin wöördin ääressä koko päivän.

Tarhassa on mennyt hyvin. Uusi ja hyvä kaverikin on löytynyt, ja urheasti Elsa sanoikin, että aina, kun aamulla alkaa itkettää isin lähtiessä, hän ajattelee uutta kaveriaan, niin ei sitten enää tunnu pahalta. Ovat roikkuneet tarhanpihan käppäyspuilla niin ahkerasti, että lapsella on ollut jo kaksi rakkulaa kämmenissä tällä viikolla. Upulit.

Keskiviikkona kävimme naapurissa syömässä. Kivaa oli. Naapurissa on 4-vuotias lapsi, ja pienen alkukankeuden jälkeen alkoi juoksu- ja palloleikit sujua. Talon kokoinen kellari, jossa sai juosta ja kaplastaa, tietenkin auttoi asiaa. Tyär oli tosi vastahakoinen lähtemään paikkaan, "jossa kaikki puhuvat vain englantia ja mä en ymmärrä mitään!". Ollaan pakosta jouduttu viemään häntä aika monesti tällaisiin paikkoihin, joten ei ihme, että lähteminen on aina vaikeaa. Mutta yleensä paikat ovat osoittautuneet mukaviksi. Kuten myös perjantaiset Matin työpaikan syyskauden avajaiset, joihin lähtemistä itkettiin moneen kertaan. Kauhean kivaa kuitenkin oli. Muita lapsia ja valtava kattoterassi, jolla sai leikkiä hippaa ("tag" tai "chase" - uusia sanoja mulle). Hyvin viihtyi myös professorska, vaikka kinnaavaan korsettiin ja saumat itsepäisesti vinoiksi vetäviin sukkahousuihin ahtautuminen sai v-käyrän nousemaan vaarallisen korkealle (joo, oli mulla päällä myös leninki!). En tietenkään vielä yllä verkostoitumis- ja small talk-taitoineni lähellekään amerikkalaisia, mutta luulen hymyilleeni tarpeeksi paljon suomalaiseksi ja jopa puhuinkin ihan innostuneesti joidenkin kanssa.

Tänään oli Suomi-koulun ensimmäinen kokoontuminen. Se kokoontuu kaksi kertaa kuussa, ja siellä suomenkieliset ja suomalaistaustaiset opiskelevat eritasoisissa ryhmissä. Elsan ryhmässä oli neljä suomea puhuvaa ja kuusi suomalaistaustaista lasta, jotka eivät puhu suomea. Laulettiin muutamia lauluja ja tehtiin yhdessä tarinaa, johon leikattiin kuvia lehdistä. Ihan mukavaa. Innostuin tietenkin taas niin (ikivanhat opettajahaaveet taas veivät mukanaan), että ilmoittauduin sijaistajaksi. Ja lasten filmi-illan vetäjäksi. Ja leipojaksi kahvilaa varten. Koululla oli tosi mukavaa porukkaa, ja jostain syystä taas liikutuin, kun yhtäkkiä joka puolella kuuluikin suomea ja laulettiin aloituslaulukin suomeksi. Hämmentävää. Kai se oli jotain helpotusta, kun yhtäkkiä ei tarvinnut ollenkaan pinnistellä ymmärtääkseen.

Tämä päivä toi mukanaan Elsalle myös hartaasti odotetun oman pyörän. Ostimme naapurin autotallikirppikseltä 20 dollarilla aika päheen menopelin. On juomapulloteline ja kaikki. Tyär kävi ensin pikkulenkillä isin kanssa, sitten yksin takapihakujan päästä päähän ja sitten vielä mun kanssa vähän tuota naapurustoa kiertämässä (pysähdyimme Cupcakessa. Valkosuklaakuorrutettu I love Lucy Elsalle ja soijalatte mulle, koska niin väsytti). Hortoilukierroksellamme törmäsimme suomalaiseen tuttavaan, ja Elsa oli tosi iloinen, kun saattoi puhua aikuisen kanssa ihan mistä halusi. Reippaasti juttelikin. Käytiin myös näköalatornilla, jonka sanotaan inspiroineen Bob Dylanin biisiä All along the Watchtower. Hienot oli näkymät keskustan pilvenpiirtäjiin ja puustoisiin lähiöihin. Harmi, kun ei ollut kameraa mukana. Kamera on kadonnut mystisesti. Käytimme sitä viikko sitten ladataksemme kuvia koneelle, ja nytpä sitä ei enää olekaan missään. Tai siis varmasti se jossain täällä talossa on, mutta kun ei vain löydy. Huoh. Oispa ees kännyssä hyvä kamera niin ehkä muistais joskus kuvata. Esimerkiksi paikallisista pankkiautomaateista pitäs ottaa kuva, kun niissä on jos jonkinlaista toimintoa. Voi rahan nostamisen lisäksi syöttää rahaa ja sekkejä tilille ja ostaa postimerkkejä ja ladata puheaikaa kännyyn. No, hyvä että on edistyneet automaatit, kun pankkien nettipalveluja ei ole ollenkaan.

Ai niin, arvoisa lukijani S. Vähämielinen pyysi postausta paikallisista ruokakaupoista. Onhan ne aika massiivisia. Tai no tuo meidän lähi-osuuskuntakauppa ei ole, mutta on sielläkin aika kunnioitettava määrä luomuvalikoimaa. Valmisaterioista ja kissanruoista lähtien kaikkiin mahdollisiin hedelmiin ja vihanneksiin. Ah! Tavanomaisissa kaupoissa on sama ilmiö kuin Suomen Prismoissa ja Citymarketeissa: hillittömät hehtaarihallit, mutta lopulta ei isoa valikoimaa tuoteryhmän sisällä. Niin, paitsi Jell-O:ssa (jotain hyytelösysteemiä, josta voi tehdä jälkkäriä ja välipalaa sekä hyytelöidä salaattia!Yök.), jota ainakin Cubissa on sellainen puolikas käytävä tarjolla. Kaikki mahdolliset synteettiset maut, voitteko kuvitella. Kaikenlaisia juomia on kanssa paljon ja isoissa kahden litran pulloissa. Matti on erityisesti kunnostautunut Ginger Alen ja Dr. Pepperin juonnissa. Leivontatarvikkeissa on ollut vähän etsiminen, kun on hyllykaupalla valmiita kakkusekoituksia ja piirakantäytteitä, mutta sellaiset tee-se-itse-alusta-asti -tuotteita on ripoteltu ympäri kauppaa. Niin ja maitoa tietenkin myydään sellaisissa muovikanistereissa, kuten olemme elokuvista oppineet. Luomumaito on yleensä pahvipurkeissa. Juusto on aika ankiaa, valikoimaa ei isoissakaan kaupoissa juuri ole ja aika paljon vain cheddaria ja mozzarellaa. Tai kauhean kallista tuontitavaraa Euroopasta. Mikä hyvin huvittavaa, monissa tuotteissa on mainosvalttina "made with real cheese" eli ei ole mitään juustonkaltaista sekoitusta, vaan jotain ihan oikeaa. Muutkin mainosvaltit ovat monesti aika hassuja: sokeripussin kyljessä "0% fat! 0% trans fat!" ja sitten taas öljy- ja voituotteissa, että "no carbohydrates". Hah. Ei jää epäselväksi, että rasva on rasvaa ja sokeri sokeria. Kassoilla ei ihan kaikissa paikoissa ole pakkaajia, mutta kauhean nopeasti niiltä pitäisi itse selvitä. Jos ei siitä nopeasti selviä, saa aika murhanhimoisia katseita kanssajonottajilta. Ja ei niiden kassojen päässä oikein ole tilaakaan kerätä kamoja ja pakata vasta maksamisen jälkeen.

Huomenna paikalliseen akvaarioon ihaileen haita ja silittään meritähtiä. Saamme naapurin lapset mukaan. Tätä on odotettu kauan!