Go Gophers!

Lauantaina koitti viimein se päivä, jota Elsa oli odottanut viikkotolkulla: pääsimme katsomaan  kainalosoikioksi kutsumaamme lajia eli amerikkalaista jalkapalloa. Yliopiston joukkue Golden Gophers pelasi Länsi-Michigania vastaan. Olihan se jännittävää. Tunnelman nostatus täällä ainakin osataan todella hyvin. Oli satapäisen torvisoittokunnan paraati lippuineen ja akrobaatteineen (tai siis mitä ne on ne tyypit, jotka heittelee sellaista kromattua pulikkaa ja tekee voltteja siinä sivussa) ja cheerleadereineen. Oli ilotulitusta ja katsojien huudatusta. 50 805 -paikkainen stadion oli käytännössä täynnä, ja katsojat kannustivat joukkuettaan tosi voimakkaasti. Ja itsekin tietenkin tempauduttiin hurraamaan ja taputtamaan, vaikka ei ehkä ihan kauhean intohimoisia Gophers -faneja ollakaan. Ja pakko tunnustaa, että hieman tippa tuli linssiin, ku kansallishymni laulettiin. Ei minkään patrioottisen pönötyksen ja punotuksen takia tietenkään (koko ajatus kansallislaulusta yliopistopelissä on aika häiritsevä), vaan siksi, kun on aika hienon kuuloista, kun 50 000 ihmistä laulaa yhdessä.

Itse laji on kyllä hitain, mitä ikinä olen seurannut. Koko spektaakkeli kesti 3,5 tuntia, ja siitä oli tehokasta peliaikaa 60 minuuttia. Tiedossahan on, että jenkkifutis on täydellinen kaupallisen television laji: koko peli on 15 sekunnin rynnistyksiä, ja jokaisen jälkeen pidetään torikokous, jossa hiotaan kuviot seuraavaan rynnistykseen, otetaan vähän vesihuikkaa ja tarkastetaan vahingot. Jokaiseen taukoon mahtuu aika monta mainosta, mitä tosin ei tuolla oikeassa pelissä onneksi tarvinnut liikaa katsella (tiedättehän mainosallergiani). Me ei Elsan kanssa ihan koko peliä jaksettu katsoa helteen takia ja varmaan myös siksi, että suurin osa kentän tapahtumista oli ihan vieraita. Ei ollut mitään hajua, mistä tulee rangaistuksia. Pitää tutustua vähän, niin voi keskittyä paremmin. Matti istui paikallamme melkein koko ajan ja poltti naamansa auringossa. Me Elsan kanssa käytiin viilentymässä stadionin sisällä aika tiheään. Kun olimme katsomassa, katsoin eniten kyllä torvisoittokuntaa, jolla oli kauhean hyvä meininki. Koreografiat ja kaikki. Ja cheereleadereilla oli hienot hypyt ja pyramidit. Niin, ja siis Gophers voitti aika tasaisen pelin jälkeen. Pistelukua en muista. Seuraavaksi pelataan itärannikon Syracusea vastaan.

Hieman erikoista mun mielestä oli se, kuinka puoliajalla torvisoittokunta soitti marsseja Yhdysvaltojen armeijalle, laivastolle, merijalkaväelle ja ilmavoimille ja teki erilaisia sotakonemuodostelmia. Urheilu, nationalismi ja sotiminen ovat hyvin läheisessä suhteessa keskenään, mutta nythän kyseessä oli yliopistoliiga. Pitääkö se "taistelu vapauden puolesta" (tässä kohtaa pyrskähdin vahingossa aika kuuluvasti) tuoda esiin ihan joka yhteydessä, kysyn vaan.

Muutenkin oli aika aktiivinen viikonloppu. Ennen Gophersien peliä kävimme Elsan tulevalla koululla pannukakkuaamiaisella ja kirpputorilla. Pratt School on mukavan pieni ja hyvällä paikalla, siis lähellä, asummepa missä päin Prospect Parkia tahansa ensi vuonna. Juttelimme monenkin vanhemman kanssa siellä, ja kaikki olivat oikein tyytyväisiä kouluun. Katsotaan, meneekö Elsa sinne vielä Kindergarteniin ensi vuodeksi vai jo kouluun. Voisimme ehkä vaihtaa jo vuodenvaihteessa, mutta tuntuu, että siinä tulisi kyllä liian monta muutosta liian lyhen ajan sisällä.

Sunnuntaina tapasimme suomalais-amerikkalaisia perheitä. Syötiin ja annettiin lasten leikkiä. Mukavia olivat sekä lapset että aikuiset. Pyydän heitä kaikkia seuraavaksi tänne. Pidetään potluck eli nyyttikestit. Elsalle on aina helpotus pääästä leikkimään suomenkielisten kanssa, koska me aikuiset ei voida oikein korvata lapsiseuraa. Kuten olen ehkä jo sadasti tässä blogissa kirjoittanut.

Toistan itseäni nyt liikaa, joten parempi postata tämä nyt ja katua myöhemmin.