Viikko tarhaa ja töitä takana. Viikonloppu onkin mennyt sitten ihan rauhallisesti. Tänään kävimme pyöräilemässä Mississippin rantaa ja kahlaamassa itse joessa (en kylläkään tarkistanut, kuinka saastunutta vesi on. No, ei meiltä keltään ole vielä raajoja irronnut). Kolmisen tuntia siinä vierähti, kun pysähtelimme aika paljon. Sää oli edelleen hyvä, lämmin ja aurinkoinen, mutta ei silti mikään tukahdutushelle. Ah, ihanaa, kun kesä vielä jatkuu.
Puolikkaat päivät menivät Elsalla hyvin tarhassa. Siellä saa tehdä mitä Montessori-töitä vain ja esimerkiksi kuunnella musiikkia kuulokkeilla, jos haluaa, sekä muovailla tai piirtää ynnä muuta sellaista. Elsa on keskittynyt värittämiseen ja maalaamiseen sekä muovailuun. Tuttu ympäristö tuntuu varmaan rauhoittavalta, kun kaikki "työt" on tuttuja. Seuraava viikko mennään vielä puolipäiväisenä, mutta sitten siirrytään kokopäiväiseksi. Elsaa ahdistaa lepohetki edelleen, kuten ahdisti jo Helsingissä, mutta käymme tutustumassa siihen ensi viikolla. Sittenpä tietää, mitä odottaa, ja tuskin tulee mitään ahdistavaa viestiä ainakaan opejen taholta.Ongelmana on ollut se, että lepohetken aikana iskee ikävä usein lujimmin, ja se pelottaa etukäteen. Tästäkin kyllä ajan kanssa selvitään.
Mulle selvisi, että olen vähän sössinyt tämän päiväkotihomman. Elsa olisi pitänyt ilmoittaa jompaan kumpaan lähikoulumme esikouluista (Kindergarten), koska ensi vuonna alkaa varsinainen koulu ja siellä yleensä jatketaan samassa luokassa kuin esikoulussa. Preschool on aika ennen Kindergartenia, siis 3-5-vuotiaana. Olin jostain syystä käsittänyt, että preschool on sama kuin eskari. Olisimme päässeet hyvin paljon halvemmalla ja ilman suurta muutosta taas ensi vuonna. Aargh. No, ei aina voi tietää, ja en näköjään ymmärrä, vaikka asioista koitankin selvittää.
Meillä oli perjantaina illallisvieraita. Oli kyllä kauhean kivaa. Vierailla oli 13-, 10- ja 1-vuotiaat lapset mukana. Elsa leikki 10-vuotiaan kanssa ihan innoissaan koko illan. Veikkaan, että on tosi tärkeää huomata, että yhdessäolo onnistuu, vaikka ei yhteistä kieltä olekaan. Ainakin siis lapsena. - Toivottavasti nähdään tätä perhettä taas pian. He on lähdössä ensi vuodeksi pois sapattivapaalle, ja jo alustavasti puhuttiin, että voitaisiin vuokrata heidän talo.
Tämä tänne sopeutuminen on ollut varmaan helpompaa meille perheenä, kun me molemmat niin sanotut aikuiset osataan paikallista kieltä (tai siis no, ainakin ymmärretään). Vois olla itellä aika hirveen paljon kauhiampi kyldyyrishokki, jos oliskin ihan täysi ummikko täällä. Ja sitten olis vaikeampi kestää tuota lapsen kulttuurishokkia ja sopeutumisvaikeuksia. Mitä ei siis vielä loppujen lopuksi kauheasti ole ollut; tänään tyär ihan iisinä sanoi, että "mä kävin leikkimässä siellä koulunpihalla, missä mä vedän ehkä yhden vuoden koulua täällä Amerikassa". Pyöräillessä hän totesi, että ei ollut arvannut, että Amerikassa voisi olla näin kivaa. Hyvä muistaa nämä hetket, jos ja kun ikävä taas Elsalla iskee.
---
Talveen sopeutumista varmaan helpottaa se, että huomasin, että meidän ikkunaverkkojen takana on tuuli-ikkunat, jotka voi sitten pitää kiinni, kun tulee kylmemmät ilmat. Mä kyllä laitoin ne kiinni jo Elsan huoneesta ja makuuhuoneesta, kun öisin on jo aika viileä. Matti tosin huomautti, että täällä on öisin sellainen Suomen kesän lämpötila. Eräs Riikka sitten hytisee talvella, kun ei karaise itseään syksyllä. Mutta son sen ajan murhe!
Katsoimme eilen Fargoa. Olihan se nyt erilailla hassua, kun Steve Buscemi ajeli Cieralla kohti hyvin tuttua Minneapolisin pilvenpiirtäjäkeskustaa. Ja Marge sanoi "It is early yet", kuten täällä kuulemma sanotaan. Opaskirja kertoi, mutta en kyllä ole livenä kuullut. Ja se Fargossa viljelty "Jaaaa!" on vielä kuulematta kans.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti