Arkinen arki

Akvaario oli hieno. Merikilpikonnat hirveän isoja ja todella rennon oloisia kavereita. Hait pahaenteisiä ja pelottavia, ja joillain niistä oli sellainen virnistys, että ei paljon naurattaisi, jos jollain riutalla vastaan uisi. Kauheesti siellä oli kauniita kaloja, joiden englanninkielisiä nimiä en muista ja suomenkielisiä nimiä en tiedä. En tällä kertaa ehtinyt pysähtyä liikuttumaan korallialtaan äärellä, kun piti kaitsea laumaa. Meritähtiä sai silittää, ja ne tuntuivat samettisilta. Olin ajatellut, että niiden pinta on kova. Myös merivuokon hapsuja (pahoittelen epätieteellisyyttäni) sai sormeilla. Hapsut olivat niin kevyitä ja olemattomia, että vaikka näki sormensa koskevan niitä, ei silti tuntenut mitään. Ihmeellistä. Alligaattoreita ei ollutkaan silitettävänä, kuten olin luullut, mutta pari pientä kaimaania oli siellä piraija-altaan naapurissa hengaamassa just sillain silmät veden pinnalla ja muu kroppa vedessä, niinkuin tuollaiset krokotiilityypit ruukaa tehä. Jänskiä kavereita nekin. Ei me ihan heti uudestaan mennä, liput olivat sen verran kalliita, mutta hieno ja tutustumisen arvoinen paikka kyllä oli. Eläintarhan yhteydessä on kans meriakvaario, joten pitää mennä sielläkin käymään.

Reissu loppui ikävästi, kun 10-vuotiaan seuralaisemme pyörä oli varastettu pikaratikan asemalta. Voi vääryyttä! Nips naps vain, oli vaijerilukko napsaistu poikki ja lapsen pyörä viety kirkkaassa päivänvalossa. Pitänee meidänkin hankkia U-lukot noihin pyöriin, vaikka tuskin nekään kaikkein ahneimpia varkaita pidättelee.

Tällä viikolla on vietetty tavallista arkea vain. Tykkään rauhallisesta arjesta näin vaihteeksi. Nyt, kun ei kellään ole mitään iltaharrastusta, huomaan, kuinka hektistä meidän arki oli viime keväänä, kun perheemme harrastuksiin kuului kuoro, temppujumppa, salibandy, ratsastus ja saunominen. Niin ja mä olin siellä Rakkauskurssillakin talvella yhden illan joka viikko. Täällähän tietenkin olisi vaikka sun mitä harrastusmahdollisuutta, mutta me otetaan tää syksy ihan vain arjen harrastamisen kannalta. Vähän mua tietenkin hingertää mennä kuoroon ja neulontakerhoon ja laittaa Elsa sirkuskouluun ja uintiryhmään, mutta hillihen itseni. On englannin ja kulttuurin opettelemisessa nyt meille kaikille ihan tarpeeksi. Ja viikonlopuille olemme näköjään onnistuneet keksimään ihan reilusti tekemistä, vaikka virallisia harrastuksia ei olekaan.

Saimme postissa kuntavaalien äänestyslipukkeet. Pitäisi mennä Washington DC:hin tai New Yorkiin äänestämään. Mukava olisi kyllä tuolla tekosyyllä käydä viikonloppu itärannikolla. Oli vain hotellien hinnat aika pilvissä ainakin Nykissä. Pitää nyt katsella. Mielelläni kyllä äänestäisin, vaikka en nyt kokonaista vaalikautta Helesingissä asukaan.

Tänään täällä on tapahtunut työpaikka-ammuskelu jossain kylttifirmassa pohjoisessa lähiössä. Suomen uutisissa ei ainakaan vielä ollut mitään. Ei ollut meillä päin, mutta kuulin niihin aikoihin poliisiautojen sireenit. En kiinnittänyt mitään huomiota, koska täällä niitä kuulee aika paljon. Uutisissa ei vielä ollut motiiveista ja tapahtumien kulusta paljon tietoa. Oiskohan kyseessä taas sellainen "Sain potkut, tapan kaikki" -tyyppi. Rumaa ja kammottavan arkipäiväistä tässä maassa. Ammuskeluarkeen kukaan kuitenkaan tuskin tottuu.

Elsalla oli tiistaina päiväkodin retki omenatarhalle. Olivat menneet koulubussilla, ja paikanpäällä oli saanut matkustaa traktorin peräkärryssä heinäpaalien päällä. Oli aika innoissaan tuo lapsi siitä. Oisin määkin ollut. Koulubussissa on kuulemma suorat nahkapenkit ja ne heinäpaalit vähän välillä pisteli takapuoleen. Omenia oli saanut ottaa muutaman mukaan, ja upulimme oli säästänyt meille isoimman. Herkullista oli.

Matti yritti käydä sunnuntaina katsomassa autoja. Autokaupat ovatkin nyt ainoat kohtaamamme kaupat, jotka ovat täällä sunnuntaina kiinni. Tuli sekin todettua. Heilumme vielä aika monen vaihtoehdon välillä, siis automerkeissä ja -malleissa. Mulle mieluisinta ois kyllä autonjakamispalvelu. Tai sitten hybridiauto, mutta saapa nähdä, mihin päädytään. Elsa haluaa Hondan ja mulle Toyota Priuksen.