Aurinkosirkus

Ostin Tyärelle nimpparilahjaksi liput Cirque du Soleil´hin. Esitys oli tänään. Olihan se mahtava, uskomaton, henkeäsalpaava. Show´n nimi oli Varekai, ja tarinana oli Ikaroksen taru. Ikaros putosi metsään, missä kohtasi kaikenlaisia olioita ja henkiä sekä rakkauden. Taisi olla kerran elämässä-kokemus, ei ole tämä poppoo tainnut paljon Skandinaviaa kiertää. Harmi, kun vasta viime vuonna huomasin, että Aurinkosirkus tulee tänne joka vuosi. Olisin saanut kolme kertaa nähdä sen, jos aikaisemmin olisin hokannut. Viime vuonna ei lippuja enää saanut.

On kyllä aivan omaa luokkaansa koko Cirque. On livemusiikkia, ja lhullun hyvät aulajat, jotka laulaa käytännössä kaikkien esiintymisnumeroiden taustalla. Puhe esityksessä on hauskaa siansaksaa, eli siis kansainvälistä sirkuskieltä. Ja siis puhetta ei ole paljon. Ne laulutkin oli sillä sirkuskielellä, kuinka hauskaa! Puvustus ja maskeeraus on hienoa fantasiatyyliä, voihan vaude mitä ideoita taas oli toteutettu. Ilma-akrobatiaa oli melkoisen paljon, sehän on näyttävää ja vaikeaa ja hurjaa. Koko tila oli kekseliäästi käytetty, ja esitystä oli kyllä nautinto katsoa.

Tommonen 8-vuotias on just hyvää seuraa sirkukseen. Nuorempaa lasta ois ehkä pelottanut, ja tietenkään  Vompatin ikäiselle tuollainen ei sovellu. Liikaa meteliä ja välkkyvää valoa. Onpa kiva, kun Tyär on jo tuon ikäinen ja voidaan käydä kaikenlaisissa riennoissa.

Jaa, nyt huomasinki, että Cirque tulee Suomeen maaliskuussa 2015.  Menkää katsomaan! Liput on puolet kalliimpia kuin täällä, mutta kyllä kannattaa.

Kun joulu on

Rauhallinen aatto takana. Miesi ja Tyär saunovat vielä ystävien luona, me Vompatin kans jo tultiin kotiin. Vomppikselle on tulossa kaksi yläposkihammasta, ja eka MPR-rokote pitää kuumetta, eli aika sippi on hän.

Aamulla käytiin Vompatin kummien luona viemässä pari lahjaa. Oli hauska pieni teehetki. Niin on mukavaa porukkaa. Tyär jäi sinne leikkimään, kun lähdimme nukuttamaan Vomppiksen päiväunille.Eivät ole leikkineet pitkään aikaan. Vietin tuon ajan keittiössä, valmistelin laatikot ja leivoin pari piirakkaa naapurin iltamia varten. 

Leikin joulupukkia, kun Tyär tuli kotiin. Jaoimme osan lahjoista tänään, loput huomenna. Täällä ulkomailla saa kaksi joulua, kun viettää sekä suomalaista että amerikkalaista joulua. Kaverini eivät ollenkaan ymmärrä, kun selitän millainen show se joulupukki on suomalaisissa kodeissa. Sehän on ihan erilainen perinne täällä. No, yritetty on.

Lunta ei ole ollenkaan, mutta kyllä ihan joulumieli tuli kun nuita ruokia teki. Miesi viritti joulutähden ikkunaan ja vielä kuistille hienon pyöränrengas-valotsydeemin. Ai että. Valoista ja ruoista se joulu mulle tulee. Riisipuuro syötiin lounaaksi tänään. Sain mantelin. Eka kertaa moneen vuoteen. En kerro toivetta.

Illalla söimme tajuttoman hyvää kotitekoista korealaista ruokaa. Ystävien nuorempi tytär on Koreasta adoptoitu ja laittaa aivan ältsin hyvää  ruokaa. Kasvisnyytejä, kimchi-pannukakkuja, sushia ja kimchiä ja kalakakkuja. Ja kaikenlaista lihaa, mitä en maistanut. 

Huomenna menemme päivällä kavereiden luo syömään. Vien laatikotkin sinne. Voi olla aika eksoottista heille. 

Suomen ihmisiä on ikävä näin jouluna, mutta mukava kyllä on olla ihan omalla perheelläkin ja ystävien luona. Jouluvieraat olisivat saaneet hyvin riisutun joulun, kun en ole ehtinyt kokata enkä leipoa enkä paljon siivotakaan. Mutta siis molempi yhtä hyvä valinta.

Piparkakkutönö

Mulla on usein liian suuret luulot itsestäni. Yleensä se kostautuu. Niin kävi tänäänkin. 

Jostain syystä kuvittelin, että ihan sujuvasti voidaan tehdä piparkakkutalo niin, että olen yksin lasten kanssa kotona. Miksihän unohdin, että yleensä meillä on siihen puuhaan mennyt neljästä kuuteen tuntia, ja kun viimeksi tehtiin talo, niin lapsia oli vain yksi.

Oho. Talo ois ihan söpö, jos sen ois lapset keskenään tehneet. Mutta kun tietää, että aikuinen on ollut tekemässä, ei voi muuta kuin ihmetellä kädenjälkeä. Niin kauhea se on. Pikeeri oli liian löysää, ja minä hyppäsin vähän väliä Vompatin perässä yläkerrassa tai kissanvessan suunnalla tai jossain. Tsihii, ei ole tätä naista kädentaidoilla nakattu!

No, onneksi tönö (taloksi sitä ei voi sanoa) levittää makiaa tuoksua kotiin, Tyärellä ja yökyläkaverilla on huomenna puuhaa talon koristelussa ja joulun jälkeen saahaan nauttia talon syömisestä. Sehän on tärkeintä. Hyvältä se maistuu, vaikka ulkonäkö on, no, kuin rakentajallaan: joka nurkka vinossa ja kaikki vähän valahtanutta. Tsihihii.

Rouva Kaaos

Jokainen luonani vieraillut tai kanssani asumaan joutunut tietää, että en ole erityisen siisti ihminen. Koti menee epäjärjestykseen erittäin helposti. 

Pitkään ajattelin, että mulle on ihan ok asua sotkun keskellä. Pieni epäjärjestys on kodikasta, ajattelin. Julistin olevani kasaihminen: kaaoksessa oli logiikka ja järjestys. Ne yhdet jutut tuossa kasassa, toiset sitten tuossa. Tykkäsin kuitenkin pitää lattiat siisteinä ja vessat ja keittiön puhtaina, eli siivosin kohtalaisen säännöllisesti. Ihailin ikisiistejä koteja, mutta en koskaan oppinut sellaista itse ylläpitämään.

Nyt, kun muistini on hapertunut ja vastuullani on kaksi ihmistä, ei hommat toimi ihan niin sujuvasti sekaisessa huushollissa. En enää muista, missä kasassa mitäkin on. Tavaroiden ainainen etsiminen tekee elämästä säätämistä ja huonolla tavalla hidasta. Oon miettinyt, että ei se lapsille ainakaan mitään lisäarvoa tuo, että kotona puuttuu järjestyksen tunne. Eihän siisteyttä opi, jos ei sitä kotona näe.

On turhauttavaa, kun kaaostila vain jatkuu ja jatkuu, vaikka se ei itsestä enää tunnu miellyttävältä tai edes siedettävältä.

 Tiedän, että se, että tavaroilla on paikkansa helpottaa siisteyttä. Tai siis se, että ne tavarat laitetaan sinne paikoilleen. En tiedä, miksi tavaroiden palauttaminen paikoilleen on mulle niin vaikeaa. Nyt se puute on oikein korostunut, kun on huusholli muuttanut joka vuosi. Ei ole mikään vakiintunutta. Mutta ihan sama ongelma oli kyllä jo Suomessa. Asiat ja tavarat unohtuilee, kun kasamuisti ei enää toimi ja tekee monta asiaa yhtä aikaa.

Tää elämäntilannekin on nyt vähän sellainen, että en vain saa siivottua kunnolla. Kun ei ole aikaa. Vaikka halu olisi. En siis tarkoita sellaista siivoushullun maanista imurointia ja jynssäämistä, vaan ihan vain säännöllistä lakaisua tai imurointia ja vessanpesua. Musta tuntuu, että keittiön päivittäinen (tai joka toisena päivänä) siivoaminen ja pyykkihuolto (joka sekin laahaa hitaasti perässä) vie sen kaiken varsin vähäisen ajan, mitä jää lastenhoidolta, kokkaamiselta ja kaupassa käynniltä. Kyllä mää ihan mielelläni oisin se siivoava henkilö meidän perheessä, jos mulla ois aikaa ja rauhaa siivota.

En musta ikinä mitään siivousmaanikkoa tule, mutta ihan tää perussiivous ois niin kiva saada toimimaan. Nyt vinkit kehiin, te ikisiistien kotien asukit Maire, Kate, Bob, Sikkot, Anoppi, äiti ja muut lukijat! Miten ihmeessä a) saatte kodin pysymään järjestyksessä kuitenkaan koko ajan siivoamatta ja järjestelemättä, ja b) löydätte aikaa siivoamiselle kaiken muun elämän lomassa?

Milloin joulu alkaa?

Joulu kulutusjuhlana on samanlainen kaikkialla, mutta jouluun valmistatutumisessa on eronsa.

Täällä joulukuusi laitetaan kiitospäivänä, ja tuo marraskuun lopun harjoitusjoulu on muutenkin lähtölaukaus jouluvalmisteluille. Jouluvalot ilmestyvät pihoille, sukat takanreunustoille ja mainoksia alkaa tippua enemmän kuin muina kuukausina (postimainonnan määrä on tosin yllättävän vähäinen. Suomessa tulee varmaan kolme kertaa enemmän mainoksia kuin täällä). Mulla on tässä kohtaa huono havainnointiaineisto, mutta tänä vuonna kuulin eka kerran joulumusiikkia kaupassa vasta marraskuussa. Mua ei ne joulumusiikit haittaa oikeastaan, vain se ärsyttää, jos kaupassa luukutetaan jotain musiikkia niin, että omaa ääntään ei kuule.

Täällähän pitäisi alkaa niiden joululaulujen laulajien kulkea ovelta ovelle, jos telkkaria on uskominen. En ole kertaakaan nähnyt lauluporukkaa, puhumattakaan sellaisesta oman oven takana. On niitä kuulemma joinain vuosina ollut tälläkin alueella. Mielelläni kyllä kuuntelisin lauluja. En tiedä, miksi ne on muka niin ärsyttäviä aina elokuvissa.

Mulla alkoi joulunodotus ihan oikeasti, kun kävin viime viikonloppuna laulamassa suomalaisia kauneimpia joululauluja. Ah. Molempina Amerikan-jouluina on jäänyt välistä, viime vuonna hyvästä syystä kylläkin. Joka tapauksessa siellä ihan tippa linssissä lauloin, ja lujaa tietenki. Anteeksi vain kanssalaulajat, mulla on into isompi kuin taito.

Naapurimme valmistelevat myös joulua, nimittäin tänään saimme purkillisen suussa sulavia keksejä ja toffeita ihan yks kaks yllättäen. Nää on niin ystävällisiä nää jenkit. Jos saan tehtyä pipareita itte, niin vien kyllä vastalahjan.

Niin, tänä vuonna tuo leipominen on semmonen epävarma juttu. Mulle tärkeintä jouluvalmisteluissa on kyllä aina ollut se leipominen, mutta pari kertaa oon nyt kokeillut, eikä oikein onnistu tuon Vili Vilperin kanssa. Tai siis poskihampaita tekevän ja siksi sylissä viihtyvän Vilpertin kanssa. No, jos en saa leivottua niin käyn hurrien riistotavaratalossa piparkakkuostoksilla ja teen tortut joskus toisena jouluna. Vaikka siis eihän se yhtään ole sama asia jos ei ite leivo pipperskakkuja. Se tekeminen ja taikinan maistelu on tärkeintä.

Joulunodotus varmaan nousee Tyärellä huippuunsa, kun koulu loppuu perjantaina. Kyllä niitä päiviä jo nyt lasketaan. Pitää tilata vielä kirjoja ja elokuvia lahjaksi, niin aika kuluu sitten joulun jälkeen hyvin. Ehkä saamme päivät kulumaan myös ennen juhlapäivää. Mulla on oikeastaan haaveena joulu, jota vietettäisiin elokuvien ja popkornin kera. Ehkä 10 vuoden päästä.

Amerikkalaisiin tapoihin palatakseni, täällä ei niitä piparkakkuja yleensä leivota jouluksi. Semmosia vaaleita ja aika mauttomia pikkuleipiä vain. Ja hedelmäkakkua ja kovaa maapähkinätoffeeta. Uusia makuja, pitääkin koittaa opetella tuo toffee täällä.

Nyt alkaa ajatus harhailla pahasti. Nukkumaan, siis.

Tekee mieli luovuttaa

Nämähän on ihan kauheaa kuraa, kun silmät ristissä ja usein myös ärsyyntyneenä kirjoitan. Saiskohan sitä viikottain kirjoitettua, jos nyt tämän joulukalenterin jättäis tähän.

Migreeni on tulossa, siksipä nukkumaan puuduttavien ja piiitkien nukuttamissessioiden jälkeen.

14 päivää jouluun on

Kiva on odotella joulua, kun tulee niin vähän käytyä kaupoissa. Ja tänä vuonna erityisen vähän käyn sillain joulustressissä, ku en voi ostaa lahjoja. Ei tarvi niitä miettiäkään sitten ja vaeltaa paniikissa löytämättä mitään. Ja kuunnella niitä joulurenkutuksia. Oma laulanta kotioloissa ei tietenkään ole minusta ärsyttävää, vaan vetelen Sylviaa ja muita täällä päivisin. Iltaisin Tyär pyytää lopettaan aika pian. Useimmiten en lopeta. Eeen eeetsi valtaa, loistooa ja niin edelleen.

Semmosta kulutusjuhlaa tekis mieli viettää, että ulkovalot ois mukava laittaa. Mutta miksipä laittaisimme, kun täällä on eri jännite sähköverkossa kuin Suomessa. Tänä vuonna niitä käyttäisimme vain, jos lähtö tulee ensi kesänä. Täällä meän alueella on ihan hyvällä maulla tehtyjä jouluvalaistuksia pihoissa. Kyllä ne mukavasti valoa tuo, kun lumet on nyt melkein lähteneet. 

Kummallisesti ois myös ruotsalaiseen riistotavarataloonkin nyt päästävä. Piparkakkutaikina on siellä tarjouksessa. Ite tekisin mieluiten, mutta ei nyt oikein saa tehtyä ku aina on jottain. Vomppis sai piparitalopakkauksen lahjaksi, siihen pitäs se pohja tehdä. Ja talon pihalle piparkakkuhahmoja.

Tällaisia hajanaisia ajatuksia taas. Viime yö oli pitkän illan jälkeen levoton, ja Muumikissa herätti Vompatin kello 6.30. Joo joo, tuo on myöhäinen ajankohta herätä monelle lapselle, mutta kun uni on tullut myöhään niin on aika aikanen tuo. 

A-naisten päivä

Monta nimipäiväsankaria oli tänään. Kaikki A:lla alkavat naiset melkein. Onnea heille, joita en muistanut onnitella. Kaksi siskoani muistin, ja anopin.

Juhlin tänään kyllä jo Lucian päivääkin ystäväni Lucyn kanssa. Miksihän olin muka ihan katsonut, että se oli tänään. Vasta lauantaina se oikeesti on. Hups. No, hyvää oli sushi ja teki kyllä hyvää jutella ystävän kanssa ihan rauhassa. Heillä kyllä oli ollut mahatautia kotona, että saapa nähdä, saadaanko me kaikki yrkkätauti tällä viikolla.

Unettomat lapseni ovat tehneet tänään illasta melkosta sirkusta. Isompi ei anna unen tulla ja pienempi heräilee puolen tunnin välein. Huoh. Rutiinia on ja rauhoittumista koitetaan saada aikaan, mutta eipä vain auta. Huoh.

Kahdeksas joulukuuta: liian makeaa

Kuten kaikki tietävät, Yhdysvalloissa on varsin paljon kansanterveydellisiä ongelmia. Kakkostyypin diabetesta sairastaa hyvin suuri osa ihmisistä, sydän- ja verisuonitaudit tappaa ihmisiä hyvin paljon vuosittain (anteeksi, en jaksa nyt etsiä tilastofaktaa. Etsisin, jos tämä olisi kolumni tai muu lehtijuttu).

Paikallisia tuotteita maisteltuani en enää yhtään ihmettele, että ylipainoa kertyy helposti ja elintasosairaudet iskevät. Onhan täällä kaikki ihan överiä. Siis makeaa, ja myös rasvaista ja suolaista. Annoskoot ovat isoja, jopa minä suursyömäri en aina saa tuhottua kokonaista ravintola-annosta. Juomissa pieni koko vastaa minusta eurooppalaista keskikokoa. Ja kaikessa pitää liioitella. Makukahvi ei voi olla vain kahvi maidolla ja makusiirapilla, vaan siinä pitää olla kauhia määrä kermavaahtoa ja suklaakastiketta päällä. Suklaakakku ei voi olla vain suklaakakku, vaan se pitää valella toffeekastikkella ja päällystää pähkinärouheella. Jäätelöissä on todella monimutkaisia makuja ja sitä sokeria tietenkin enemmän kuin kermaa. Monia juttuja mainostetaan intensiivisyydellä,  mikä useimmiten tarkoittaa rutkaa sokeri- tai suolamäärää.

Kun makuaisti on tottunut tuollaiseen intensiivisyyteen, varmaan jotkut "tavalliset" ruoat maistuu pliisuilta. Ja helposti sitten näitä ruokia syöden kertyy kiloja, kun joka paikkaan on mentävä autolla. Tai ei ole pakko, mutta kaupungin skaala on sen verran iso, että moneen paikkaan on pakko ajaa, jos ei halua käyttää kahta tuntia matkustamiseen. Olen tämän valitettavasti huomannut omassa elämässänkin. Housut löpöttää, kun pakaralihakset on hävinneet autoilun takia, ja elopainoa on kyllä kertynyt liikaa rehellisen läskin muodossa.

En edes aloita teollisista valmisruoista, jotka on useimmiten ihan kauheaa höttöä. On ne joka maassa, mutta täällä eritoten. Onneksi kuitenkin löytyy myös yksinkertaisempia ja vähäsokerisempia (ei kuitenkaan makeutusaineilla pilattuja) ruokia. Myös ravintoiloista, jos ei aina jaksa itse kokata. Ja ravintolasta ruoan hakeminen on paljon halvempaa kuin Suomessa, joten sitä ainakin meillä on harrastettu.

Ei siis ihme. että "aitojen ruokien liike", Whole Foods Movement on alkanut juuri täällä. Ja että luomu on ollut kovassa nosteessa koko 2000-luvun. Kunpa se rantautuisi yhtä voimallisena Suomeenkin, missä kyllä on myös ongelmia. Vaikka kaikkihan toki hokevat, että suomalainen ruoka on puhdasta ja turvallista. Sitä mantraa sietäisi vähän ravistella ja tuulettaa.

Seitsämäs luukku: juhlat

Nyt ei hyvin mene joulukalenterilla, kun nukahdan joka ilta ja herään vasta puolenyön jälkeen. Sinnittelen silti.

Pidimme tänään pienet synttärit Vomppikselle. Vain Amerikan kummit olivat kylässä. Ikätoveri oli kutsuttu, mutta hän sairastui. Ei ollut erityisemmin ohjelmaa, sen kun hengattiin. Vomppis oli onnessaan. Ei ole kummeja pitkään aikaan nähty.

Paketteja tuli paljon, Suomesta kaksi ja kummeilta kolme. Konttaustunneli ja teltta olivat etenkin isosiskon ja ystävän suosiossa, Vomppis vasta suunnitteli tunneliin menoa. Muumikissa tuolla parhaillaan laukkailee teltassa ja ja tunnelissa. Meidän ollessa hereillä kissa vain viattoman näköisenä makoili tunnelin sisällä.

Söimme persikkapiirakka (ostin kaupasta), pinaattipiirasta, pipareita ja suomalaista minttukarkkia. Juhlien jälkeen mietimme Tyären kans, mitä ruokia kaipaamme Suomesta. Kauraleipää ja Oltermannia, ruisleipää ja auraa. Täältä tulee ikävä root beeriä, bageleitä ja hyvää appeksiinimehua. Tyär parka itkasee joka kerta, kun mahdollinen muutto tulee puheeksi. Kyllä se minunkin kurkkua kuristaa. Puuh.

Hups

Itsenäisyyspäivän päivitys. Hieman nukahdin.

Kylmään varautumisesta

Olen tästä jo joskus aikaisemmin kirjoittanut, mutta edelleen jaksaa ihmetyttää, miksi täällä ei panosteta lämpiminä pysyviin taloihin. Lämmityslaskut on isoja, kun kaikki talot vuotaa kuin seula. Aikaisemmin tuli todettua, että energian ja huterien talojen näennäinen halpuushan tässä on taustalla. Silti on kummallista, että ihmiset asuu ihan mielellään vetoisissa taloissa ja palelevat talvet läpeensä.

Autoiluyhteiskunnassa ei vaatteidenkaan tarvi olla niin kauhean lämpimiä. Oletuksena lienee, että esimerkiksi vauvat ei käy ulkona, vaan ajelevat autossa ja ovat sisätiloissa. Vauvoille ja taaperoille on vaikea löytää hyviä toppapukuja ja kenkiä. Söpöjä, joo, mutta ei käytännöllisiä ja lämpimiä. Ja jarrusukkahousuja ei löydy edes Hanna Anderssonilta. Ylipäätään sukkahousut poikalapsilla on kauhistus. Vähän mietin, että miten ne lapsosen sääret pysyy lämpimänä. Kai se pitää sitten mieluummin karaista kuin pukea sukkahousuihin. Hoo hoo jaa jaa, onko sukupuolittuminen aloitattava jo näin aikaisessa vaiheessa? 

Talvet on kyllä muuten täällä aivan mahtavia. Tää valo, tää valo. Täällä on niin paljon valoa ja aurinkoa, että veikkaan, että aurinkoenergialla saisi vaikkapa kaikki käyttövedet lämpimiksi. Kuitenkin aurinkokennot on kummajaisia, enpä ole tainnut kovin monta kertaa nähdä. Kaasulla kaikki toimii. Todella outoa.

Jos palaamme Suomeen jo ensi talveksi, kyllä tulee vaikeuksia kaamoksen kanssa. Mutta murehtikaamme siitä vasta sitten.

Voi hyvät ihmiset

Voi hyvät ihmiset, että on vaikeaa herätä, kun on nukahtanut lasten kanssa. 

Ei tämä tällainen päivittäinen kirjoittaminen blogia paranna, onhan se tullut jo useaan kertaan todettua.

Joulua olen tänään kuitenkin ajatellut, kun paikkautin hampaani ja mietin, kestääkö paikka piparkakun nakertamista.

Ja olihan se kuin pikkujoululahja, kun viimeinkin yksi ihminen tajusi sukunimivitsini ja nauroi ääneen. Tähän asti vitsiä on saanut vaivaantuneesti selitellä. 

Älkää nut kuitenkaan sanoko mun sukunimeä kommenteissa, hyvät ihmiset. Ollaan paranoideja, tip-tap.

Kolmas luukku: kohteliaisuudesta vielä

Telkkarista oppii joitain asioita. Tai ainakin pitäisi oppia. How I Met Your Mother opetti mulle, kuinka epäkohtelias olen ollut.

Nimittäin kiitoskortteja en ole lähettänyt koskaan täällä. Omien häiden kiitoskortit sentään silloin muinoin lähetin, mutta vissiin puoli vuotta juhlien jälkeen, mutta se oli Suomessa, missä se ei ole niin painava asia. Yksistäkään Tyären juhlista en oo laittanut kortteja perään. Uups. Oon aatellut, että se vieraille annettava lahjapussi ois riittävä, mutta sehän on aivan eri asia. Synttärien jälkeen pitäs laittaa kortti, jossa lukee "Kiitos, kun olit juhlissani ja kiitos lahjasta". No, ehkä saan tämän anteeksi, kun olen osaamaton ulkomaalainen.

Mua on jäänyt vaivaamaan, kun tuossa kohteliaisuustekstissä sanoin, että saatan jopa joskus lirkutella jotain epämääräistä, koska se on kohteliasta ilman, että tarkoitan sitä. Niin siis puolitutuille ehkä teen niin, en varsinaisille kavereille ja ystäville. Heidän kohdalaan olen vielä suomalainen: jos sanon, niin tarkoitan. Niin että ei tarvi luulla, että jos sanon soittavani tai muuta, ihan oikeasti aion. Se on jämpti niin! 

Uuh, nyt nukkumaan. Väsyttää ja olen hajanainen. Huomiseen.

Toinen luukku

...ja jokainen How I Met Your Motheria katsonut tietää, miksi tuo otsikko naurattaa.

Kirjoitusteni kommenttiosassa on ollut jotain häikkää. Oon koittanut muutella asetuksia, mutta ei se tunnu auttavan. Kommentoida voi asetusten mukaan kuka vain, eikä ole edes sitä robottitarkastusta, mutta siltipä vain ei meinaa kommentit tulla läpi. Toivotaan, että homma korjaantuu itsestään.

Tällä joulukalenterillahan ei ole oikeastaan mitään tekemistä joulun kanssa. Muuta kuin se, että joulu on päivittäin kirjoittamisen päätepysäkki. Todettakoon kuitenkin, että kun Tyär kysyi, että mikä on lempijuhlani niin sanoin, että joulu. Tykkään niistä ruoista, perheen kanssa olosta ja kauneimmista joululauluista. Ja kynttilöistä ja kuusesta. Niin ja torttujen ja piparkakkujen leipomisesta (keu keu!).

Apropos joulukalenteri, niitähän ei täällä harrasteta yhtään. Mulla jäi hoksaamatta koko kalenteri, kun ei kaupassa osunut silmiin, joten Tyärellä ei nyt (vielä) ole joulukalenteria. Meillä on Ikeasta ostettu täytettävä kalenteri, täytän sen jahka pääsen kauppaan. Tänään oli tarkoitus käydä kaupassa, mutta kun olin lähdössä, Vompatti nukahti syliin ja nukkui melkein siihen asti, että Tyär tuli koulusta. Niin että typy saa sitten neljä luukkua kerralla. Tämän kalenterin kanssa koetan olla ryhdikkäämpi, en jätä kirjoituksia oottamaan tehtailua.

Suomen telkkarin joulukalenteri vaikuttaa kyllä aika hyvältä. Katottiin tänään kaksi jaksoa. Kaikkien aikojen paras on tietenkin The Joulukalenteri. Pitäs hommata se dvd.

Julkalendar

Tehhäänpä tällanen joulukalenteri. Kirjoitan jotain joka päivä jouluun asti. Kiinnostaa kiviäki, mutta tuleepa jotain kirjotettua itelle muistoksi.

Joulukuu puhalteli tänään hyisiä tuulia Minneapolisiin. Aamulla oli 20 astetta pakkasta ja melkoinen vinkka. Kyllä sai henkeä haukkoa Tower Hillin päällä, kun kouluun käveltiin. Myöhemmin päivällä auton ratin kylmyys tuntui ranteissa asti. Onneksi kotona on nyt lämmin, ainakin ajoittain myös keskikerroksessa kun on tuo uusi lämpökattila.

Koko päivä meni liikkeellä. Aamulla Tyär kouluun, päivällä fysioterapiaan hänen kanssaan nilkkaa näyttään, pikkumutka kauppaan, koululle kaveria hakemaan ( tuli hoitoon meille), nopea ruoka, voimisteluun, kotiin, lapset suihkuun ja nukkuun. Huomenna vähän rauhallisempaa.