Varsinkin tämä nykyinen asuintalo jotenkin herättää vastustusta, tai siis en oikein osaa arvostaa sitä. Se on kaunis ja mun tyylinen, korkeat huoneet ja hieno sisustus, mutta jotenki en tunne sellaista intohimoa sitä kohtaan kuin tunsin edellistä taloa kohtaan. Tässäkin on ihanasti narisevat lattiat ja kivat, korkeat ikkunat, mutta mä vain haikailen edelliseen. Kai se on paitsi turtumista (miten kauneuteen voi turtua?), mutta myös väsymistä jatkuvaan muuttamiseen ja liikekannalla oloon. Uusi talo vain rassaa, kun emme millään tunnu saavan tavaroita paikalleen täällä. Säilytystiloja ei juurikaan ole, ja tunnetusti meillä on paljon kaikkea tavaraa piirustuksista luistimiin (enkä siis itse ole mikään vaate- tai kenkähamstraaja, vaan kaikkea paperia ja pientä tilpehööriä vain kertyy helposti).
Tiedän, että tää tila menee ohi, ja varmaan keväällä jätän haikeat hyvästit tällekin talolle. Ja olihan mulla pientä asettumiskitkaa siellä edellisessäkin talossa, en vain halua muistaa sitä. Samaan aikaan katselen täällä myytävänä olevia taloja ja mietin, millaista niissä olisi asua. Yksi vanha, suuri ja huonokuntoinen talo etenkin vetää puoleensa, mikä on tyhmää, koska en osaa remontoida enkä ees suunnitella mitään remonttia. Niin että kokoo ittes, Puppe, ja koita tykätä siitä, mitä sulla on. Mahdollisuus asua ainakin kolmessa erilaisessa talossa, jollaisiin sulla ei koskaan itse taatusti ole varaa. Tällainen tsäännssi tulee vastaan taatusti vain kerran elämässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti