Kylmä tuuli preerian

Otimma ja lähimmä meän lomalle. Ollaan ajettu eilen ja tänään yhteensä tuhat kilsaa, tai siis Matti on ajanut ja minä olen istunut takapenkillä, räpsinyt kuvia ja lukenut Elsalle.

Määränpää oli Etelä-Dakota, jossa eka pysäkki oli Sioux Falls. Käytimme Elsan siellä pomppulinnassa riehumassa ja kävimme syömässä, minkä jälkeen vetäydyimme pistävänhajuiseen mutta siistiin hotellihuoneeseen nukkumaan. Eli ei kokemuksia itse kaupungista. Matkalla kävimme Devil's Gulchissa, joka on siis paikka, jossa itse Jesse James hyppäsi hepallaan 6,5-metrisen kuilun yli paetessaan sheriffiä pankkiryöstön jälkeen. Kaunis paikka se oli. Paikalla oli silta, ja hui kauhia, että rotko oli syvä siinä alla. Hurja hevoinen on Jessellä ollut. Lounaalla kävimme Saint Jamesissa, jossa osuimme meksikolaiseen ravintolaan. Ruoka ei ollut erityistä, mutta täyttävää. Apropoo ruoka, Elsa on aloittanut pizzaviikon, eli syö pizzaa aina, kun voi. Katotaan, missä vaiheessa alkaa maistua puulta.

Devil's Gulchille oli pieni kävelymatka.

Löytyi!

Tästä se Jamesin Jessen hepoinen leiskautti.

Ei näy syvyys tässä hyvin, mutta pudotus oli jyrkkä ja korkealta.

Infotaulu oli informatiivinen.

Tänne Rapid Cityyn ajaessamme kävimme entisessä ohjussiilossa, tai sen ohjauskeskuksessa. Kylmän sodan aikana Etelä-Dakotassa on ollut 150 ohjusta valmiina lähtemään kohti Neuvostoliittoa. Hullua aikaa. Infofilmi sanoi, että työ ohjussiilon ylläpidossa ja vahdissa oli äärimmäistä tylsyyttä, jonka puhkaisivat ajoittaiset lyhyet paniikkikohtaukset. Onneksi siellä ei ollut paniikkinappulaa, vaan kaksi avainta, joilla se ohjus olisi sitten matkaan lähetetty. Ei koskaan lähetetty, mikä onni, ja siilo poistettiin käytöstä 1992.

Tämän noin 1,5 metriä paksun oven takana räplättiin laukaisuavainta 24 tunnin vuoroissa.

Työskentelyinnon nostattaja fallis..ööö,siis ballististen ohjusten käyttöhenkilökunnalle.

Tyär osoittaa toista laukaisuavainta

Kauhean kauniiden maisemien läpi on tultu. Tasankoa ja preeriaa, aakeeta laakeeta. Näkyy kauas ja taivas on korkealla. Välillä maasto kumpuilee ja tekee jyrkkiä mäkiä, ja väritys on näin lopputalvesta ruskean ja harmaan eri sävyjä. Lintujen muutto on alkanut, näimme ihan valtavia parvia valkoisia, mustanokkaisia ja lyhytkaulaisia hanhia. En vielä ehtinyt tarkistaa, mitä ne olivat. Kotkia ja haukkoja näimme taivaalla ihan koko ajan.

Tulimme ison tuulivoimaalueen halki, mutta kuvaan sain vain tämän yhden.

Preerialla on monenlaista kulkijaa.

Kylmyys ei näy tässä, mutta tuuli oli niin kova, että Missourijoki oli ihan vaahtopäinä.

Huomasimme autossa, että etuhammas heiluu!

Tuuli on armoton preerialla. Kylmä ja vahva. Jopa Kemin tuuli häviää sille. Kyllä paleli, kun autosta ulkona olimme. Hrrrrh. Kyllä on alkuperäisasukkaat biisoninnahkansa tarvinneet.