Hän nukkuu, niin luulen

Eikä tarvi edes luulla, vaan ihan selväähän se on. Kun herää niska mutkalla ja kuola poskella Tyären sängyn vierestä tai sängystä, huomaa, että kävipä taas ohrasesti. Olen nukahtanut joka ilta nukuttamisvuorollani viimeisen viikon ajan. Siksi on talviunessa ollut tämä blogikin.

Talvesta puheen ollen, se on täällä taas. Viime viikolla tuntui, että kevät se vallan tästä sukeutuu, mutta höpön löpön. Lunta tupsahti tässä eilen ja tänään sellaiset jotain kymmenen senttiä. Tuntuu takatalvelta, kun oli niin toiveikas keväinen olo. Jääpuikot suli, linnut huusi hulluna ja sulamisvedet kasteli kengät. Eipä kengät pysy kuivana nytkään, kun nämä täällä oikein tosissaan aina suolaa noita teitä, ja aina on sitten loskaa ja vettä. Ja tähän aikaan vuodesta jo aurinkokin loskauttaa lumen kaduilta jo aamupäivän aikana. Oikein litsuttelin tänään  hakemaan Elsaa, ei ollut sukissa kuivaa kohtaa enää matkan puolivälin jälkeen. No, varmaan muutaman viikon päästä on tiet paljon kuivemmat.

Jossain sumussa olen taas mennyt monta päivää, kun en muista, mitä piti muistaa kirjoittaa. Unohtelen muutenkin, muun muassa avaimet oveen jatkuvasti, auton sakkopaikalle ja laskut maksamatta. Kokoo ittes, Puppe. Kröhöm. Tyär kävi viimein siellä 6-vuotistarkastuksessa. Olisivat antaneet kuusi rokotusta, mutta minä toppuuttelin, että kolme tällä kertaa ja kolme seuraavalla kertaa. Kun on se neulakammo ollut. Rokotusta antaessa selvisi, että kammo alkaa olla voitettu. Eka piikki vähän säpsäytti, seuraava veti naaman tulipunaiseksi ja kolmas täytti silmät kyynelillä. Ja sitten se oli ohi. Ei paniikkia tullut ollenkaan, kuten viime kerralla Suomessa. Huh. Onneksi traumoista voi näköjään selvitä (piti siis 3-vuotiaana ommella tikkejä takaraivoon, ja siitä jäi aika paha neulakammo). Mun reipas lapsi. Tähän varmaan moni aattelee, että mä ite oon tehnyt sen kammon lapselle pelkäämällä niitä rokotustilanteita. Tässä asiassa ei voi nyt äitiä syyttää, sorry. En itse pelkää neuloja ollenkaan, ja olen jokaisella Tyären rokotuskerralla uskonut ja tiennyt, että hyvin se menee ja valanut uskoa lapseen. Minä reipas äiti (kerrankin). 

Johan nyt tulee takkuisesti tämä teksti, ja aasinsiltoja pitkin ja joskus ihan vain hyppien. Meillä on uusi kamera. Hyviä kuvia tulee sillä. Laitan niitä jossain vaiheessa tänne. Opetin lauantaina taas Suomi-koulussa, mukavaa oli. Tyären mielestä olen tosi huono opettamaan maantietoa (teemana oli numerot ja maantieto), joten pitää siinä vähän skarpata. 

Kontaktit ulkomaailmaan ovat olleet vähäisiä, joten jälleen tästä tuli tällainen napanöyhtäinen postaus.