Vakain askelin

Kirjataanpa nyt tännekin viime viikko, johon mahtui pientä epäonnea.

Sunnuntaista viikko sitten jo raportoinkin. Tiistain Tyär meinas jäädä kaupan parkkipaikalla kaahaavan teinikaksikon auton alle. Jos hän ois horjahtanut toiseen suuntaan, en tiedä, kuinka pahasti ois käyny. Teinit vain hymyili ja painoi kaasun pohjaan. Perkeleen siat!

Keskiviikkona havahduin siihen, että hamsterin häkistä ei ole kuulunut hetkeen mitään. Tsekkasin, ja Rainy oli käpertynyt häkin nurkkaan ja kuollut. Tyären sydän on murskana, itkettää ajoin tosi paljon. Hautasimme Rainyn pihalle ja söimme keksiä seuraavana päivänä. Keskiviikkona Tyär halusi mennä voimisteluun suru-uutisesta huolimatta.

Torstaina aloin haistaa kaasun hajua kellarissa käydessäni. Iltapäivällä soitin kaasulaitoksen hätänumeroon, kun sain pikapäänsäryn käydessäni kellarissa. Siellä oli kaksi vuotoa, jotka heti korjattiin. Koti oli käynyt päivän aikana kohtalaisen kylmäksi, ja sama kaasuputken korjaaja sanoi, että lämmityspömpeli on niin rikki, että se pitää uusia. Onhan se jo 110-vuotias. Vedenpaine ei pysy pattereissa ja pömpelin sisälle vuotaa vettä. Käyttökielto napsahti, tosin sitten seuraavana päivänä joku toinen tyyppi sanoi voivansa korjata väliaikaisesti sen lämmityssysteemin, jotta ei vesiputket jäädy. Se tehtiin, mutta ei kyllä ole kauhean luottavainen olo lämmityksen suhteen. Tai siis se kaasuvuoto pelottaa. Täytyy sanoa, että kyllä on keskuslämmitys ihanan huoleton!

Onneksi on nuo naapurit vielä täällä. Pääsimme sinne evakkoon, kun oma talo jäähtyi 12-asteiseksi. Vietimme siellä kaksi yötä. Oli mukavaa, vaikka tietenkin toisten nurkat on aina toisten nurkat. Kasikymppiset väsyy aika nopeasti liikkuvaisten ja äänekkäiden lasten ja heidän epäselvää englantia mongertavan äitinsä seurassa. Mutta siis kyllä oli onnellista ja rentoa olla siellä, ei tarvinnut jäätyvänsä kuin torakka yöllä tai saavansa häkämyrkytystä.

Lauantaista sunnuntaihin olimme Wisconsinissa ystävien mökillä. Ihana hiljaisuus, lintujen muutto ja puimattomassa maissipellossa toisiaan pelottelevat lapset. Parasta. Minä reippaasti ajelin sinne ja takaisin, hahaa! Kauniita on maisemat siellä suunnalla. The rolling hills of WI.

Epäonnekkaiden tapahtumien seuratessa toisiaan tulee näköjään piste, jossa on ihan rauhallinen. Ei stressaa ja pelkää seuraavaa epäonnea. Tämä on hyvä muistaa. Vakain askelin vain seuraavaan kriisiin. Muistaa arvostaa tavallisia, rauhallisia hetkiä. Kaipa tämän kaiken tarkoitus oli muistuttaa, että osaan mä jotain. Osaan elää olosuhteisiin nähden normaalia elämää, mitä vain tapahtuukin. Niin että kiitos vain, universumi, tästäkin muistutuksesta.