Moniosaaja

Pienenä tähän postaukseen liittymättömänä huomautuksena mainittakoon, että nautin tästä, että voin ihan pokkana kirjoittaa mitä vain tässä muiden voimisteluvanhempien kanssa istuessani, eikä kukaan ymmärrä yhtään, mitä kirjoitan. Muistanpa tämänki pienen ulkomaanautinnon sitten, kun taas asumme Suomessa ja suomessa.

Niin, asiaan. Joka päivä olen ihastuksissani tuosta pienestä Vompatista. Mitä kaikkea hän osaakaan, vaikka on ollut tässä maailmassa vasta 11 kuukautta. En muistanut, että kehitystä tapahtuu näin paljon näin nopeasti ensimmäisen vuoden aikana. Huikeaa.

Pieni moniosaajamme (käytän tarkoituksella tuota sanaa, koska se on niin ärsyttävä työpaikkailmoitussana. Positiivisessa yhteydessä käytettynä sanan ärsyttävyys ehkä vähenee) liikkuu jo varsin nohevasti kontaten, kääntyillen, kiipeillen ja portaita laskeutuen. Liikuttavasti hän aina kääntyy peruuttamaan kuin portaita laskeutuessa, kun siirtyy kokolattiamatolta parketille. Kävely ei ole ihan vielä tulossa, mutta tuettuna Vomppis etenee jo ihan hyvin kahdellakin jalalla. Tyärhän oppi kävelemään viikkoa ennen ekaa synttäriään. Katsotaan, onko Vomppiksella sama tahti. Mulla on hytinä, että ei ole, koska muussakin liikkumisessa hän on ollut siskoaan jäljessä. Ja hampaitakin tekee huomattavasti hitaammin kuin siskonsa.

Kaikenlainen ymmärrys on viime aikoina kehittynyt tosi paljon. On jo monta sanaa, mitä Vomppis ymmärtää. Ei, älä, oota, mennään, tule, vilkutetaan, heippa, ja syömään nyt ainakin. Ja perheenjäsenten nimet, samoin naapureiden. Ja koira, kissa ja lintu. Meillä on myös muutamia leikkejä, kuten kurkistusleikki ja esineen piilotus kämmeneen ja sen riemukas löytäminen kerta kerran jälkeen. Ihanan yksinkertaisia iloja.

Vomppis osaa ja haluaa leikkiä ja tutkia taloa omin päin. Jos Vomppiksen keskeyttää hänen omassa jutussaan, saa vähän ihmettelevän katseen. Että mitä sää siinä höpötät, anna mun leikkiä. Tietenkin Vompatti myös hakee välillä seuraa ja läheisyyttä, mutta onneksi on kuitenkin into ja kyky leikkiä yksinkin. Tuntuu, että tuota ekaa lasta on tullut jatkuvasti viihdytettyä vähän liikaakin. Ehkä kaikki ekat on sellaisia. Mulla ainakin oli Tyären kanssa ihan kauhea paine siitä, että pitää jutella vauvalle ja ottaa katsekontaktia ja pitää koko ajan mukana sitä lasta. Nyt mulla on enemmänki sellainen asenne, että pysyn taustalla ja olen läsnä, kun on tarvis.

Myönnän odottavani, että tuo moniosaajan osaamisalue laajenee myös puheen suuntaan pian. Vomppis vaikuttaa niin hauskalta tyypiltä, että jutteleminen on sitten varmasti huippua. Siinäkin nämä lapset on olleet erilaisia, että Tyär oli aika hiljainen vauvana, mutta kun alkoi puhua, niin oli erittäin sujuva. Vompatti on todella äänekäs ja äänteleväinen, katsotaan, tuleeko varsinainen puhe sitten vastaavasti myöhemmin.

Tuleekohan tästä lukijalle sellainen fiilis, että äiti palvoo sokeasti poikaansa. Jos tulee, kerronpa, että minusta kaikki nuo 1-vuotiaat on aivan uskomattomia laidasta lukien. Joo, lapset yleisesti on uskomattomia, mutta vauvakuumeessa ertiyisesti 1-vuotiaat sai sydämen mykkyrälle.