Huteja ja osumia

Joni Mitchellillä on kaksi kokoelmalevyä, joista toinen on nimeltään Hits ja toinen Misses (on niitä varmaan muitakin kokoelmia, mutta nuo tiedän ja en nyt jaksa googlata muita). Olen pari päivää harrastanut hyviä huteja ja pieniä mutta tärkeitä osumia.

Opettelin eilen korvakuulolta Will You Still Love Me Tomorrow'n pianolla. Melodian vain ja yhdellä kädellä tietenkin, enhän mää mittään sointuja ossaa. Sitten sitä ihan innoissani soittelin myös perheelle illalla. Eipä ne sitä tunnistaneet edes kolmannella yrittämällä. Heh. Hieman vissiin osui nuottikorva asteikon viereen. Myös kielikorva on jollain väärällä taajuudella, taas on ollut "hieman" mongerrusta kaikki  englanniksi puhuminen viime aikoina. Koitan olla ottamatta liian tosissani. Olen sentään tullut ymmärretyksi, vaikka monet kuulijat selvästi ärtyvät, kun ei mene ihan just kohilleen mun lauseet ("Learn some English!" on usein luettavissa ihmisten kasvoilta). Ajattelen englanniksi puhuessani englantia, mutta silti jotenki lauseet vääntyvät vääränlaisille mutkille. Saan opetella itseni iloista häpäisemistä joka päivä, mikä hieno tilaisuus! (Tuo ei ollut sarkasmia.)

Pientä huteilua myös keittiön puolella. Tämäniltaista pizzaa ei riittänytkään Elsalle evääksi, ja sanoin siitä hänelle. "Mutta laitan sitten jotain herkkua ruokaa kuitenki evääksi.", lupasin. Elsa vastasi: "Luulet vaan! Sä ET ole kovin hyvä kokki!" Ihan putkeen ei aina pöperöt mene, myönnetään. Silti oikeastaan tuo palaute menee viikon osumien puolelle, koska Elsasta on tullut aika hauska tyyppi. Hän esimerkiksi arveli, että kun gerbiili kuolee "niin ehkä ne omistajat VIIMEIN antaa sen Nenelle." Tänään yritin selittää, mitä tarkoittaa järkyttynyt. "... ei esimerkiksi voi nukkua kunnolla moneen viikkoon, jos on tapahtunut jotain kamalaa." Elsa: "Niin, ja sitten ku valvoo monta yötä, niin tulee hauskat silmäpussit." Onni onnettomuudessa!

Niin, muita osumia. Löysin piano-opettajan Elsalle, ja ope ehkä opettaa myös mua. Ei enää tarvi heikolla sävelkorvalla tapailla biisejä, siis jos muutaman vuoden treenaa esmes nuottien lukemista. Lisäksi löysin netistä hyvän treenisivuston, jolla on tehokkaita videoita. Ja silmänruokaa, koska tottahan ne ohjaajat on urheilullisia. Kotitreenissä on se hyvä puoli, että ei näe omaa konkkelehtimistaan peilistä. Voi kuvitella olevansa ihan yhtä tehokkaan sulavaliikkeinen kuin ne ohjaajat.

Hauskinta on, että lähikaupassa oli ystävänpäivän kunniaksi tarjolla rakkausjuomaa. Pieni hörppy, ja olen nauranut koko illan sydämeni pohjasta ja tuntenut suurta onnea sekä rakkautta koko maailmaa kohtaan. Ei se ihan huuhaata ollutkaan. En siis olettanut mitään tapahtuvan, ihmettelin vain illan päälle, mikä mua vaivaa, kun kaikki tuntuu ihan mahtavalta. Pitäiskö koukuttua kukkatippoihin nyt, kun Facebook-koukku on irrottamassa otetaan?