Teimme päiväretken Wabashaan, joka on puolentoista tunnin ajomatkan päässä tästä meiltä. Siellä on kotkakeskus, jossa hoidetaan loukkaantuneita kotkia. Olipa hieno paikka. Kuuntelimme mukavasti ylitsepursuavan esittelyn keskuksen kotkista ja kävimme hyvin havainnollisessa näyttelyssä. Katselimme paikan vakiasukkaita, tavalla tai toisella siipensä tai silmänsä lopullisesti hajottaneita kotkia, joita siellä on viisi. Yksi kävi esittäytymässäkin hoitajan kanssa. Laitan kuvia, kun saan laitettua ne koneelle. Wabashan kohdalle Mississippin rantamille ja jäälle kertyy villejäkin valkopäämerikotkia aika paljon joka talvi, kun siinä joki pysyy sulana ja ruokaa riittää. Kotkia näkyi monia ajomatkan aikanakin, Mississippin jäällä ja taivaalla liitelemässä. On ne kyllä uljaita olentoja.
Wabasha on 2500 asukkaan kaupunki, eli aika pieni paikka. Kävimme lounaalla pienessä ja ystävällisessä Staceys's Kitchenissä pääkadun varrella. Hyvää oli ruoka, eli suosittelen! Kaupungin keskustassa oli sen pääkadun lisäksi toinen katu, missä oli pieniä liikkeitä ja tietenkin iso kirkko. Taisi olla katolinen. Kaupunki on laaksossa, ja ympärillä on todella jyrkkiä mäkiä ja rinteitä. Melkein jokaisen korkean rinteen - Suomen mittakaavassa melkein vuoren - huipulla näkyi olevan suuri talo tai kartano. Varakkaat haluavat asua poissa tavallisen rahvaan parista. Muualla Wabashassa oli ihan tavallisia amerikkalaisia taloja, ja hyvin, hyvin hiljaista.
Kotkakeskuksen jälkeen menimme Kelloggiin, missä on Lark's Toys -lelukauppa. Oli mukava kauppa, ei mitään krääsää, vaan mielikuvitukselle tilaa jättäviä leluja, pelejä, liikuntavempeleitä ja kirjoja kaikenikäisille lapsille. Ostimme pomppupallon, joka kestää aikuisenkin. Nyt saan sitten taistella Elsan kanssa pomppuvuoroista! Kaupassa oli myös todella hieno puinen karuselli, jossa Elsa kävi Matin kanssa. Elsa ratsasti saukolla ja Matti sialla. Hauskaa näytti olevan.
Tulomatkalla rupesi taas mukavasti ramasemaan, kuten aina autossa. Nukuin puolisen tuntia ja näin vilkkaita unia. Matti pujotteli nelikaistaisilla moottoriteillä kuin vanha tekijä. Ihana, kun ei tarvinnut itse ajaa ja pelätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti