Muumiot, dinosaurukset, päänsärky

Keksin aamulla, että mennään luonnontieteelliseen museoon eli Science Museum of Minnesotaan. Ku on auto ja on mummo ja pappa, joille museota näyttää (pappa jäi kotiin, koska on vähän kipeänä). Olipas mainio museo. Jokainen näyttely oli rakennettu niin, että itse sai kokeilla ja tehdä. Rakentaa ruukkua. Kaivaa kuin arkeologi. Katsoa ihoaan mikroskoopilla ja testata sydämen verenkiertoa. Lennättää lennokkia kattoon, häiritä tornadoa ja piirtää harmonilla musiikkia. Vau, sanon minä.

Oikea muumiokin siellä oli, tai siis kaksi. Vaikuttavaa on kyllä ollut "epygtiläisten" muumiointitaito.Muumiolla oli uskomattoman hyvin säilyneet pitkät sormet, hyvin hoidetut kynnet ja valkoiset hampaat.Ja kuitenkin tyyppi on kuollut muutama tuhat vuotta sitten. Elsaa vähän kammotti. "Mua kiinnostaa Epygti, mutta en halua olla kuolleiden lähellä." Iltaan asti muumiot ja niiden tekeminen on mietityttänyt, toivottavasti ei sentään tule painajaisia. On nämä kuolema-asiat ja uskonnot olleet viime aikoina paljon mielessä. Toivon, että olen osannut selittää asioita niin, että ei ala ahdistamaan ja pelottamaan pientä 5-vuotiasta.

Oli vähän huvittavaa tsekkailla sitä muumiota, kun jokainen amerikkalainen, joka siihen tuli, ei voinut olla mitenkään tyynenä siinä lasivitriinin äärellä. "Oh my god!" "He's, like, thousands of years old!Is he naked?" "Eeew, that's grosse!". Täällä on tärkeää ajatella ääneen. Ja käyttää niitä superlatiiveja.

Dinosaurusnäyttelykin oli laaja, ja siellä taas vaikutuin niistä fossiileista. Ei ollut aikaa lukea kaikkia infotauluja, mutta on niitä luurankoja aina pysähdyttävää toljottaa. Kävin myös yhden sauruksen mahan kokoa mallintavassa tynnyrissä. Hyvin sinne mahtui sekä minä että Elsa, ja tilaakin jäi. Ihan kiva, että Jurassic Park on vain fantasiaa.

Päänsärkyhän tästä museossa kohkaamisesta taas tuli. Plääh. Voisi olla syytä mennä ajoissa nukkumaan - eilen katsoimme hieman liian pitkään How I met your motheria Netflixistä.

Räks räks

Olihan meillä viikon ajan uusi auto. Ja hieno ja kiiltävä. Minä peruutin sen tänään vesipostiin. Takapuskuri lommoilla ja maali irronnut. En nähnyt vesipostia, vaikka siinä oli ihan sellainen punavalkoinen keppi varoittamassa. Meillä on peruutuskamera, mutta en ole siihen tottunut. Seliseli. Auto on kauhean kiva, jos sillä osaa ajaa. Minä en. Tyär: "Aina, kun äiti laitetaan rattiin, sattuu jotain kamalaa." Ei lisättävää.

Mutta muuten ja pois tästä kontekstista: joululahjakirja Vieras (Riikka Pulkkinen) on kauhean hyvä. Ja olen ajatellut juuri samaa amerikkalaisten puheesta kuin päähenkilö Maria: "Jos he käyttvät kaikki superlatiivinsa pitkäveteiseen perjantaihin, mitä he tekevät sitten, kun jotain todella poikkeuslaatuista tapahtuu?". Ei lisättävää.

Kotkanpoikii iliman siipii

Teimme päiväretken Wabashaan, joka on puolentoista tunnin ajomatkan päässä tästä meiltä. Siellä on kotkakeskus, jossa hoidetaan loukkaantuneita kotkia. Olipa hieno paikka. Kuuntelimme mukavasti ylitsepursuavan esittelyn keskuksen kotkista ja kävimme hyvin havainnollisessa näyttelyssä. Katselimme paikan vakiasukkaita, tavalla tai toisella siipensä tai silmänsä lopullisesti hajottaneita kotkia, joita siellä on viisi. Yksi kävi esittäytymässäkin hoitajan kanssa. Laitan kuvia, kun saan laitettua ne koneelle. Wabashan kohdalle Mississippin rantamille ja jäälle kertyy villejäkin valkopäämerikotkia aika paljon joka talvi, kun siinä joki pysyy sulana ja ruokaa riittää. Kotkia näkyi monia ajomatkan aikanakin, Mississippin jäällä ja taivaalla liitelemässä. On ne kyllä uljaita olentoja.

Wabasha on 2500 asukkaan kaupunki, eli aika pieni paikka. Kävimme lounaalla pienessä ja ystävällisessä Staceys's Kitchenissä pääkadun varrella. Hyvää oli ruoka, eli suosittelen! Kaupungin keskustassa oli sen pääkadun lisäksi toinen katu, missä oli pieniä liikkeitä ja tietenkin iso kirkko. Taisi olla katolinen. Kaupunki on laaksossa, ja ympärillä on todella jyrkkiä mäkiä ja rinteitä. Melkein jokaisen korkean rinteen - Suomen mittakaavassa melkein vuoren - huipulla näkyi olevan suuri talo tai kartano. Varakkaat haluavat asua poissa tavallisen rahvaan parista. Muualla Wabashassa oli ihan tavallisia amerikkalaisia taloja, ja hyvin, hyvin hiljaista.

Kotkakeskuksen jälkeen menimme Kelloggiin, missä on Lark's Toys -lelukauppa. Oli mukava kauppa, ei mitään krääsää, vaan mielikuvitukselle tilaa jättäviä leluja, pelejä, liikuntavempeleitä ja kirjoja kaikenikäisille lapsille. Ostimme pomppupallon, joka kestää aikuisenkin. Nyt saan sitten taistella Elsan kanssa pomppuvuoroista! Kaupassa oli myös todella hieno puinen karuselli, jossa Elsa kävi Matin kanssa. Elsa ratsasti saukolla ja Matti sialla. Hauskaa näytti olevan.

Tulomatkalla rupesi taas mukavasti ramasemaan, kuten aina autossa. Nukuin puolisen tuntia ja näin vilkkaita unia. Matti pujotteli nelikaistaisilla moottoriteillä kuin vanha tekijä. Ihana, kun ei tarvinnut itse ajaa ja pelätä.

Blaa blaa blaa

Oon kirjoittanut ihan tolkuttoman huonoja päivityksiä monta päivää. Eikö sen pitäisi toimia niin, että kun kirjoittaa enemmän, myös laatu paranee? Ei ole toiminut mulla. Ehkäpä jippona on se, että olen tavoilleni uskollisena alkanut suorittaa tätä 30 päivän haastetta ja kirjoittanut velvollisuudesta, en täydestä sydämestäni. En ole keskittynyt kunnolla. En ole painanut mieleeni päivän aikana tulleita ajatuksia, havaintoja ja mielenliikahduksia. Ryhdistäydy, nainen! Onneksi on periaatteessa loputtomasti aikaa koettaa kurkotella kohti vähän parempaa.

No niin, kun koetan nyt kirjoittaa kuulasta, kaunista, syvällistä tekstiä, edessä on vain tabula rasa, tyhjänä ammottava taulu.Tyhjyys on mieleni tila. Ei hyvin mene. Tai on siellä jotain, mutta vain listoja tapahtumista ja tekemisistä. Niin että joulu loppui, kun M-landin K. Kojootti lähti kotiin. Jatkamme lomailua mummon ja papan kanssa. Pyörykkäbaarissa käytiin. Ihanata ruokaa ja valtavan ystävällistä palvelua. Mall of Americassa käytiin. Liikaa ihmisiä, mutta lunastin synttärilahjani ja kahden tunnin sovittamisen jälkeen löysin kaksi halattia, Desigualia tietenkin. Taikoisko joku mulle kaksi asiaa: nätin kropan ja sit hulluna rahhaa, että voisin ostaa kaikki Desigualin vaatteet. Jaa ei? Jatkan sitten hyljeruhon verhoamista Desigualiin vain silloin tällöin näyttäen kamalalta, mutta hehkuen sisään päin. Kauniista vaatteista tulee toisinaan hyvä olo, vaikka ne silmiä mun päällä särkevätkin.

Ja muuta. Olen myös nyt eksynyt Ameriikassa. Autolla. Ajoin vahingossa highwaylle, kun en seurannut, millä kaistalla olin. Ja sitten 45 minuuttia pyöriskelin jossain en-tiedä-missä. Järkevästi toimin, kun en totellut navigaattoria. "Se käskee kääntyyn vasemmalle, no en käänny ku tossa on Lake Street. Osaan Lake Streetiltä kotiin." En osannut. Oli väärä Lake Street. Jatkossa voisi kuunnella sitä navigaattoria. Lopulta kyytiläiseni K.K.:n viimeisiä vetelevä kännykkä opasti google mapsin avulla kotiin. Navigaattori antoi periksi, kun itsepäisesti kääntyilin vääriin suuntiin. Meni reilu tunti 20 minuutin lenkissä. Highwayllä meinasin aiheuttaa ketjukolarin, ku rupesin pelkäämään kaistanvaihtoja siinä neljän kaistan tiellä ja hidastelin vähän yllättäen. Onneksi ei mitään käynyt. Kanssa-autoilijat kyllä muistivat huudattaa torvea mulle. Ihan aiheesta.

Jotku on tällaisia listaajia. Ehkä multa joskus joku tulppa irtoaa ja alan pulputa kauniita tekstejä. Sitä odotellessa saatte kestää tällaista diibadaabaa.

Loma, oi loma

Kyllä on joululomalla kivaa. Sain aamulla nukkua pidempään, vaikka se ihan vain köllimiseksi menikin. Uni ei tullut. Kai se jotain silti vaikutti, kun ei tullut väsymyspäänsärkyä ja oli kohtalaisen skarppi olo muutenkin. Jahuu, bailabailaa useammin!

Luin Elsalle Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli -joululahjakirjan loppuun. Lapselle lukeminen on kyllä kauhean mukavaa, mä en muuta tekiskään kuin lukisin ääneen tyärelleni. Vähän tylsä äiti. Toivon kuitenkin, että lukemisen ilo välittyy Elsallekin. Aika paljon saa maailmaa ja ajattelua laajennettua lukemalla. Ja reaalimaailmaa pääsee tietenkin myös pakoon sinne kirjojen maailmoihin.

Elsa totesi jo pari päivää sitten, että aikuiset on ihan kamalan huonoja leikkimään, joten tänään menimme leikkitreffeille lähistölle Ellien luo. Me äidit hörpittiin teetä ja lapset välillä riehuivat, välillä katsoivat Shaun the Sheepiä Netflixistä. Kyllä oli mukavaa päästä taas vähän englantia praataamaan. Ja olen niin ylpeä lapsestani, joka puhuu jo aika paljon. Ihan nollasta on jo päästy kolmisanaisiin lauseisiin. Kun oma kielitaitokin kehittyisi yhtä nopeasti, niin voisi olla jotain varmuutta puhumisessakin.

Pyykkivuori odottaa viikkaamista. Viikkaaminen on kivaa, joten ihan sormet syyhyää!

Uups!

Päivitys tulee toisen vuorokauden puolella, koska olin BAARISSA! Kyllä se pitää isoja kirjaimia käyttää, kun harvoin liikkeelle lähtee. Osuimme sporttibaariin, jossa ovimies taisi olla mua 10 vuotta nuorempi, mutta mitäpä siitä. Kiva oli vähän tuulettua. Aamulla taas väsyttää, mutta hyvänen aika, en voi jättää käymättä pari kertaa vuodessa baarissa sen takia, että väsy on liian massiivinen. Bailabaila!

Joulupäivä, päivä joulun

Menimme sinne naapuriin saunomaan. Miehet on siellä vieläkin, mutta me naiset tultiin kotiin jo. Elsa ja mummo olivat ihan poikki ja ovat jo nukkumassa. Minä ajattelin katsoa Lumiukon, koska se on mun jouluperinne. Pitää pienet itkut itkasta joka joulu, eihän se muuten ole joulu ollenkaan.

Arvelin aamuisen päänsäryn olevan vain jotain väsymystä, mutta migreeniksi se kuitenkin sitten kierähti. Nukuin pari tuntia lääkkeen kanssa, ja onneksi helpotti. Tuntuu olevan perinne tämä joulun migreeni.

Soiteltiin Skypellä sukulaisten kanssa päivällä. On se niin kätevä systeemi. Ihana oli jutella perheenjäsenten kanssa ja vähän laulaa joululauluja. Laulaminen kyllä jäi kahteen säkeistöön En etsi valtaa...- virrestä, koska ääni kulki pienellä viiveellä, mutta hyvältä se silti tuntui. Mukava joulu tuntui olleen kaikilla. Siitäkin tuli hyvä mieli.

Hiljaisuus, ulkona kipakka pakkanen, kuusessa himmeät valot ja suklaata ulottuvilla. Joulurauha.

Lämmittelyjoulu

Vietämme joulua siihen tyyliin kuin Amerikassa, eli lahjat ja jouluruoat joulupäivänä. Tänään lämmittelimme joulua. Elsa sai avata paketit, joiden saapumisen on itse nähnyt. Huomasin taas, että vähemmän todellakin on enemmän. Kolme lahjaa, ja Elsa oli aivan innoissaan. Se riittäisi, mutta meillä on valtavat määrät lahjoja tuolla odottamassa huomista. Joulusukat on viritetty joulupukin vierailua odottamaan, ja kohta menen ne täyttämään. Kaikki ei mahdu sukkiin, mutta jotain sinne saa sujautettua.

Marylandin vieraskin tuli aamulla, jahuu, koko kuusihenkinen jouluporukkamme on kasassa. Teimme tämän päivän jouluruoaksi voileipäkakkua, kaikkien vanhaa suosikkia. Hyvältä maistui. Minä västäsin kasviskakun, täytteeksi paputahnaa ja guacamolea, päälle tuorejuustoa ja tomaattia sekä ituja. Matti teki kalakakun, ja se kuulemma hipoi täydellisyyttä.

Huomenna koetamme saada Elsan nukkumaan pidempään kuin aamuviiteen, avaamme lahjat ja syömme jouluaterian. Kaikki on melkein vielä valmistamatta, mutta kyllä me ne saadaan tehtyä huomenna. Mulla loppui keittiössähääräämispuhti eilen illalla. Huomenna sitten ehkä asun keittiössä, mutta se on kivaa, kun saa västätä jouluruokia.

Illalla saattaa olla ohjemassa vielä sauna naapurissa, mutta se ei ole vielä varmaa. Kiva kun on vähän sellaista ex temporea ilmassa kans.

Tip tap, nyt pakkaamaan lahjoja. En eilen ehtinytkään.

Aattoa ootetaan

Kiirehän se aina ennen joulua tulee, joten suppealla päivityksellä mennään tänään.

Ajoin autolla. Tuntui mukavalta, vaikka vähän hakusessa onkin se taito. Automaattivaihteet on kyllä mulle pelastus. Enkä edes ärsyyntynyt Matille, joka istui vänkärinpaikalla ja neuvoi kuin autokoulun opettaja. Viilipyttyominaisuus löytyy minustakin aina silloin tällöin.

Ostin vaatteita. Kriisihän se on, kun ei mikään hyvännäkoinen istu ollenkaan, mutta onpahan nyt vähän jotain muuta kuin kulahtaneet cargot. Ja on myös fuksianpunainen autoilutakki.

Kuusenhaku onnistui Matilta ja apelta kauhean hyvin. Kaunis, pieni ja hyväntuoksuinen puu töröttää meidän olkkarissa nyt.

Kestitsin vieraita. Suomalaistaustaiset J&J päivällisellä. Hauskaa oli.

Nyt siivoamaan keittiötä ja keittämään punajuuria. Niin ja lahjat pitäis paketoida.

Oi mikä lauantai

Johan vain oli ihana lauantai. Aamulla katottiin Viileä Venla toistamiseen, ja sitten tuli K&S Elsalle leikkikavereiksi. Tehtiin kasvomaalauksia ja maisteltiin piparkakkuja. Tytöt ovat lähdössä Dominikaaniseen Tasavaltaan kahdeksi viikoksi, joten kiva, että näkivät ennen lähtöä.

Mummo ja Pappa pääsivät turvallisesti perille. Elsa oli aivan onnessaan, ja tietenki me vanhemmat kans. On ihanaa, kun on talossa tuttuja ihmisiä. Viileä Venla katsottiin myös Mummon ja Papan kanssa.

Pihassa töröttää Prius, ja papereissa lukee Matin nimi, joten uskottava se nyt on että auto meillä on. En ole vielä itse ajanut, mutta on se kyllä hiano. Huomenna kyllä ajan kauppaan niin että pärähtää! Tai no siis ei pärähä, ku siinä on se osaksi sähkömoottori. Hiljainen kun mikä. Miellyttävää, että on nyt mahis vähän maakuntamatkailla. Haaveilen kansallispuistomatkasta keväällä ja viikonlopusta Fargossa.

Leivotaan, leivotaan

Poistin tämän päivän alkuperäisen tekstin. Syyt moninaiset, ehkä palaan niihin myöhemmin.

Tänään pidin meillä leipojaiset suomalais-amerikkalaisille perheille. Oli kauhean kivaa. Lapsia taas talo täynnä ja taikinaterapiaa mukavan juttuseuran kanssa. Ei voi mennä pieleen. Melassipipareista tuli pikimustia eikä kovin hyviä, mutta vaahterasiirappipiparkakut onnistuivat hyvin. Torttujakin leivottiin. Eihän ne koskaan pysy kiinni ne sakarat, mutta maku oli kyllä hyvä.

Sisukas mieheni on tänään saanut neuvoteltua meille auton liisaussopimuksen. Auton voi sitten halutessaan lunastaa, kun takaisin Suomeen muutetaan. Hyvä, Matti! Hirrveen hyvin hoidettu. Musta Prius tulee meille huomenna, jos saadaan kaikki sopparit tehtyä. Siis jos Matti saa. Eihän mulla ole osaa eikä arpaa näissä kuvioissa, kun olen sosiaaliturvatunnukseton ja pankkitilitön.

Huomenna saadaan myös mummo ja pappa tänne. Jahuu! Kyllä on kovasti ootettu. Aamupäivä menee nopeasti, kun katsotaan Viileää Venlaa, joka tuli Elsan kavereiden joulupaketissa. Ja heti iltapäivällä mennään lentokentälle. Illalla suunnitelmissa take away-thaikkua. Ah.

Aurinkoa ja tekovaloa

Kun pyöräilin hakemaan Elpsiä tänään, ihana talviaurinko valaisi kaupungin. Ai että! Oli oikein kaunista ja kylmää ja kimaltavaa. Nätisti joku tinttikin tuossa rantatiellä tiuskutti, ja tuli niin hyvä, lämmin, hellä olo. On  tämäkin jo vähän minun kaupunkini.

Tultuamme kotiin tuttavat pyysivät meitä mukaan keskustassa pidetäävään Holidazzle-paraatiin. Tyärelle tuli kriisi, kun piti heti lähteä kotoa, mutta olihan hän siellä innoissaan K:n ja S:n kanssa. Huutelivat ho ho ho:ta kaikille paraatikärryille. Suosikki oli kuulemma sirkuskärry, jossa oli eläimiksi puketuneita lapsia. Oli se minustakin hieno paraati, puvut olivat monivärisesti valaistuja, ja se näytti pimeässä tosi hienolta. Paraatin jälkeen Macy'sillä oli Joulupukin maailma -näyttely, ja olihan se huolella rakennettu. Tyär kommentoi kyllä aivan kohdallisesti, että kivempi olisi, jos tuolla tonttujen kammarissa, leipomossa ja muissa paikoissa pääsisi oikeasti leikkimään. Mukavampihan se olisi lapsille, kun saisi käsin jotain tehdä ja luoda oman leikin sinne näyttelyyn.

Sisäinen aurinko alkoi paistaa, kun kävin tänään uudella kampaajalla, ja olipas se hyvä! Kannatti pyöräillä se 40 minuuttia sinne. Nyt on hivukset kuosissa, joten  juhla voi tulla! Varasin jo seuraavankin ajan tammikuun lopulle, ja lupasin antaa Jeffille vapaat kädet. Jännää saada taas jotain uutta.

Nyt leipomaan vielä lisää piparkakkutaikinaa ja torttutaikinaa. Huomenna on leipojaisten aika!

Koti-ikävä

Kai se on tämä joulu, kun alkaa ikävä vaivata. Omat, vaikkakin vielä kovin heiveröiset jouluperinteet pitää rakentaa vieraalla maalla uusiksi. Haluankin oppia uutta ja sekoittaa uusia tapoja omiini, en siis kynsin hampain pidä kiinni siitä, mitä joulu meille Suomessa on. Mutta kuitenkin. Ei mulla ole pohjoisen merenrantakaupungin Tapanintansseja nyt ulottuvilla. Ei mahdollisuutta törmätä joululomalla Cittarissa johonkin vanhaan tuttuun. En voi yhtäkkisesti pyörähtää öiselle juttutuokiolle vanhan ystävän ja hänen kissojensa luo. Huoh. Kaiken tämän haikailun keskellä toki tiedän, että pohojosessa joulussa en ehkä jaksaisi lähteä Tapanina tanssaamaan, ja Cittari olisi täynnä vain uppo-outoja mummoja ja ärsyttäviä teinejä. Ei sitä koskaan voi tietää, ja siksi muistan olla iloinen siitä, mitä on juuri nyt käsillä.

Tyärtä ikävä on tänään vaivannut ihan itkuksi asti. On ikävä Helsinkiä, omaa kotia, kavereita, ja ennen kaikkea keppihevosta, joka annettiin lainaan hyvälle ystävälle. Voi poloista. Tyär halusi tietää päivien määrän siihen, että pääsee taas Suomeen. Sanoin, että parempi laskea kuukausia. Itkuiselle  lapselle tuskin kannattaa kertoa, että vajaat 200 päivää vielä ennen kesälomaa.

Minä koetin virittäytyä joulutunnelmaan leipomalla piparkakkutaikinan. Ei sitä siirappia löytynyt, mutta katsoin paikallisten ginger breadien paketista, että mitä niihin laitetaan. No "molasses" siellä luki. Käytin molasseja (melassia?), ja taikinasta tuli hieman pistävän makuinen. Paremman puutteessa siihen on tyydyttävä. Ois täällä tummaa maissisiirappia kans, mutta en tiedä sen kiehuttamisominaisuuksista. Laitan varmaan enemmän sokeria varsinaiseen taikinaan (tuo oli harjoitus-), jospa se pistävyys lähtisi.

Ai niin, kävin tänään keskellä päivää teellä naapurissa. Tai siis ei ihan naapurissa, mutta täällä kotikulmilla päin. Kivaa oli - aikuista seuraa, hyvää teetä ja sylikoira lällytettävänä. Ah. Pittää ottaa uudestaan ja pian!

Joulu tulee! Vieraat tulee!

Tyärellä on kaksi kalenteria käytössä: joulukalenteri (tai siis kolme joulukalenteria) ja sisäinen kalenteri, joka laskee öitä mummon ja papan saapumiseen. Aika vähissä on molemmat, vain muutama yö isovanhempien tuloon, ja "äiti, en voi uskoa, että on jo 18. päivä!". En minäkään voi. Aina minut joulu yllättää. Työt on ihan levällään, leipomiset leipomatta ja kuusesta ei hajuakaan. Ostin tänään kasan kuusenkoristeita, eli kyllä me se joulupuu jostain hankitaan. Cub Foodsin pihalla oli houkuttelevia pöytäkuusia kymmenellä dollarilla. Luulen, että päädymme sellaiseen. Tosin talon kuusenjalka on hieman ylimitoitettu tarpeisiimme, mutta onneksi huomasin Targetissa, että kätevillä amerikkalaisilla on kuusenhelmoja ("tree skirts", oikeesti!), joilla jalan voi kätevästi naamioida kimalteella peitetyksi möhkäleeksi.

Joulun yllätyshyökkäyksestä huolimatta stressi ei ole iskenyt. Odotan joulua ihan intoa piukassa, vaikka siis käytännön valmistelua on tehtynä nolla, zero, null. Kaipa kaiken vielä kerkiää. Oikeanlaisen siirapin täydellinen puuttuminen kauppojem hyllyiltä kyllä vähän tekee hallaa piparkakkujen leipomiselle, mutta kokkeillaan, kokkeillaan. Puuh puuh. Tule joulu kultainen. Ja loma. Ja uusi vuosi.

30 päivän haaste

Aion tehdä ihmiskokeen. Sanotaan, että jos jotain toistaa päivittäin 30 päivää, siitä tulee rutiini. Niinpä aion päivittää joka päivä jotain seuraavan 30 päivän ajan, jotta ei pääsisi nuo päivitysvälit venymään liian pitkiksi ja kirjoittamisessa pysyisi jotenkin kiinni. Joka päivä pitää kirjoittaa vähintään viisi lausetta.Ylärajaa ei tietenkään ole.

Haluaako joku napata kans tän haasteen? Marwin, Kirsi, Fane?

Hullu kissa ja muuta ajankohtaista

Muumikissamme on viimein käytetty lääkärissä. Kaikki on hyvin, siis fyysisesti. Ei ole ylivilkas kilpirauhanen eikä sokeriaineenvaihdunta persiillään. Eikä myöskään virtsakiviä tai muuta vastaavaa. Hän oli äärimmäisen hyväkäytöksinen lääkärissä, antoi ottaa kauheena verta ja vieläpä pissanäytteenki (joskus pohjoisessa merenrantakaupungissa mun käskettiin ottaa pissanäyte kissalta kotioloissa - mitä hulluutta! Ei voi onnistua ilman katetria). Hänellä siis vain viiraa päässä. Meillä on hankinnassa kissaferomonit, joita pistetään sellaiseen töpselihaihduttimeen ja haihdutin pistorasiaan pöhisemään. Pitäs rauhottaa edes jonkin verran. Ne hajut, joita siis ihminen ei haista, kuulemma kertoo kissille, että kaikki on hyvin.

Itse eläinlääkärireissuun viikko sitten meni yllättävän paljon aikaa. Silleen jatkon kannalta ois varmaan hyvä muistaa tsekata osoitteet kahteen kertaan. Huristelin nimittäin taksilla ensin kissan kanssa ihan väärään paikkaan, klinikan toiseen toimipisteeseen, jossa ei ollut ketään ankarasta ovikellon pimputtamisesta ja koputtelusta huolimatta. Sain onneksi vähiin käyvällä prepaid-saldollani soitettua sinne oikeaan toimipaikkaan, ja siellähän se aika oli varatuna (numero sattui olemaan puhelimen muistissa). Mullahan ei ollut kynää eikä paperia mukana, eli en saanut sitä osoitetta ylös taksia varten (rehellinen ollakseni en saanut siitä osoitteesta kyllä selvääkään). Piti siis soittaa siipalle ja pyytää häntä tsekkaamaan netistä sen osoitteen, että pääsisin sinne vastaanotolle koko ajan enemmän naukuvan ja palelevan kissan kanssa. Olin oikeassa paikassa reilun tunnin myöhässä, koska uusi taksi antoi taas odottaa itseään taas jonkin aikaa. Kiesus. Itse tutkimukset veivät noin puoli tuntia, mutta olin reissussa reilut kaksi tuntia.

Tänne tuli viikko sitten ihanasti lunta parikymmentä senttiä. Aivan mahtavaa! Oli muutaman päivän aurinkoista ja lumista, ei voi olla parempaa säätä. Pyörän kanssa eteneminen ja asioiden hoitaminen oli tosin aika haasteellista, koska teiden auraaminen ei tunnu olevan täällä ihan kauhean hyvin hanskassa. Tai sitten siihen ei ole resursseja. Kaikki tiet aurattiin vain kerran sen lumisateen jälkeen, ja suojakelillähän lumi sitten muhjaantuu aikamoiseksi sekä autot että pyörät pysäyttäväksi mössöksi. Yhtenä päivänä koitettiin hoitaa bussilla päiväkotiin viemiset ja sieltä hakemiset, mutta olipa se vaikeaa. Aamulla myöhästyttiin tarhasta (päivä alkaa klo 8.30 kuin koulussa) ja sitten iltapäivällä minä myöhästyin hakuajasta. Lumen takia kaikki bussit olivat myöhässä ainakin 20 minuuttia, ja jotkut bussit eivät kulkeneet ollenkaan.

Huoh. On tämä vain niin autoyhteiskunta etenkin talvisin, että ilman autoa on vähän kuin jumissa kotona. "Snowed in". Tai siis on sen auton kanssakin ihan helisemässä, kun ruuhkat on kahta kauheammat ja tiet karmeassa kunnossa. Talvirenkaathan on täällä kiellettyjä, eli luistella saa ja jännätä, milloin kosahtaa. Jatkamme kuitenkin talvipyöräilyä niin paljon kuin voimme - tuli sekin huomattua, että kovin kovassa pakkasessa ei Elsan kanssa voi pyöräillä. Kädet ja naama tuppaavat jäätymään niin, että niihin sattuu aika kovasti. Vaikka siis tumput ois kuinka paksut ja kaulaliina naaman edessä. Hankimme lapsoselle laskettelulasit ja isot aikuisten pyöräilyrukkaset kylmyyttä helpottamaan, ja ne hieman auttoivat asiaa (pakkasta oli vain noin 4 astetta kylmimmillään).

Me nyt siis koitetaan saada auto ostettua, koska tuo julkinen liikenne on lopulta niin katastrofaalinen talvella. Ja on sille tarvettakin, kun jouluksi tulee vieraita ja pyöriä ei riitä ihan kaikille. Toyota Prius on hankintalistalla. Näin sitä pitää ympäristöystävällisen ihmisenkin alistua Amerikan edessä. Paikallisen ajokortin saamme aikaisintaan helmikuussa, mutta liikenneturvallisuusvirasto on kahteen kertaan vakuuttanut, että voidaan ajaa suomalaisilla korteilla niin kauan, kunnes saadaan amerikkalaiset. Ei se missään netissä kyllä niin lue, joten mene ja tiedä. Tai siis en mene enkä tiedä sitä kautta, että polliisi pysäyttäis. Kun kuulemma poliisit siitä suomalaisesta ajokortista voivat nurista, ja ehkä sais sakotkin. Siispä kieli vielä enemmän keskellä suuta ratissa! (Tuntuu kyllä, että en uskalla rattiin täällä, mutta pakko vain on uskaltaa, kunhan saan sen inssin läpi).

Tälleen itsekkäästi ja itsekeskeisesti hölötän omia tyhjänpäiväisiä asioitani sivutolkulla, vaikka toissa päivänä on taas lapsia teurastettu tässä maassa. Järkyttää ja kauhistuttaa tietenkin, kuten varmaan jokaista. Netti on täynnä hyviä pointteja siitä, että ampujalle ei pidä antaa sekuntiakaan julkisuutta ja että aselakeja pitää kiristää ja että mielenterveystyön varhaiseen puuttumiseen pitää satsata, joten en ala paasaamaan siitä sen enempää. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin pyörii se, miten ihmeessä kukaan voi selvitä siitä, että joku läheinen tai oma lapsi on siellä koulussa tapettu. Kyllä on tullut omaa lasta halattua vielä enemmän kuin tavallisesti tässä viikonlopun aikana.