Uusia perheenjäseniä

Maneerini on aina kirjoituksen aluksi pahoitella, että olen ollut päivittämättä. Nytpä en ole maneerini orja, vaan jatkan kronologisessa järjestyksessä siitä, mihin edellä jäin.

Kiitospäivän viikonloppuma meille muutti sähisevä ja karvainen otus. Nimeksi tuli Rainy, koska turkki on harmaa. Hän on hamsteri ja söpö kuin mikä. Aluksi seurustelemisesta hänen kanssaan ei tullut mitään, koska hän oli niin arka. Mutta Tyären ja hänen bestiksensä kesyttämissessiot tuottivat nopeasti tulosta, ja nyt Tyär on aika ässä nappaamaan Rainyn häkistään telmimään isommalle permannolle. Hauska eläin on hamsteri, joskin aika kova sotkemaan. Ja tämä kaveri on valinnut vessakseen häkkinsä liukumäen, jota on tosi hankala putsata ilman koko häkin purkamista osiin. No, kyllä siitä on selvitty toistaiseksi.

Toinen uusi perheenjäsen tulikin meille vähän ennustettua aikaisemmin. Hän ei ole karvainen eikä sähisevä, vaan enemmänkin karvaton ja tuhiseva. Poeka putkahti maailmaan eräänä sunnuntaina heti puolenyön jälkeen. Akupunktio toimi jälleen, kyllä sillä kuulkaa saa synnytyksen käynnistymään. Mullahan oli käynnistysuhka päällä, joten rupesin omin nokkineni toimeen, koska en halunnut sitä lääkkellistä käynnistystä. Synnytys oli täysin päinvastainen kokemus Tyären synnytykseen verrattuna, mutta nytpä olen kokenut synnytysten kaksi ääripäätä. Tyären syntymästä voi lukea vanhasta blogistani. Tästä toisesta ja valitettavasti viimeisestä en tarinaa kirjoita, koska muutenkin netti on täynnä pelottavia synnytyskokemuksia. En halua uusintaa sitä yleistä tarinaa, että synnyttäminen on kamalaa. Olen edelleen sitä mieltä, että synnyttäminen on naisen elämän tähtihetkiä. Mä en vain itse tällä kertaa osannutkaan hoitaa sitä niin kuin olin ajatellut osaavani.

Sairaalassa oli jokaisella oma huone, jossa siis synnytettiin ja vietettiin se 48 tuntia syntymän jälkeen, minkä sairaalassa saa olla. Huone oli tilava ja siinä oli oma vessa ja iso kylpyamme. Sairaalakamppet tuotiin paikalle vasta, kun ponnistusvaihe alkoi. Ruoka ei ollut kaikille samaa, vaan ruokalasta sai tilata, mitä halusi. Tai siis oli lista, jolta sai valita kaikkea paahtiksesta lämpimiin ruokiin, ja se tuotiin huoneeseen. Söin koko ajan munakasta, koska oli sellaiset himarit sillä kertaa. Puitteet olivat siis aika luksusta. Heniklökunta eli ne hoitsut oli mukavia ja asiantuntevia, tosin ehkä kätilöt ois antaneet mun liikkua enemmän ja ois ehdottaneet eri asentoja aktiivisemmin. Sairaalassa sai myös hierontaa ja akupunktiota lapsivuodeaikana, otin tietenki molempia.

Täällä on nyt kohta kuusi viikkoa harjoiteltu uutta elämää. Pojalla on ollut bilirubiiniarvo korkealla koko ikänsä, ja ollaan oltu kotona sinivalohoidossa. Ei siis liikkumista missään, tosin en olisi ihan pienen vauvan kanssa minnekään lähtenytkään. Nyt sitten on saatu diagnoosi, että se on rintamaitokeltaisuutta, ja valovyötä pidetään vain öisin. Ihanaa on kyllä liikkua Poeka liinassa tai kärryissä, varsinkin kun ilma on ny vähän lämmennyt. Oli paukkupakkasia monta viikkoa.

Tyär ei ole kovin innoissaan veljestä. Se on kuulemma rasittava ja tyhmä. No, se oli odotettavissa. En tiedä, onko nää isommat ainokaiset mustasukkaisempia kuin pienemmät. Onneksi Tyär välillä kuitenkin halii ja hoitaa veljeän, eli ei toivoa voi kokonaan heittää.

Niin, olihan tässä joulukin välissä. Kiva, ku oli Suomesta perhettä käymässä. Syötiin ja pelattiin Menolippua, ja vieraat vieraili Minnepolisin Paikoissa. Vähän on sumeat muistikuvat, olin niin mökkihöperö sisällä istumisen takia, että muistan vain, että kivaa oli ja jouluruoat ja suomalainen jouukarkki maistui.

No, koitanpa kirjoittaa taas paremmalla aikaa. Nyt luppasee silimä siihen malliin, että on pakko alkaa nukkumaan ennen seuraavaa imetys-vaipanvaihto-mahanpurujen hoito -sessiota.