Suomeen ja takaisin kotiin

Viime viikolla tein työmatkan Suomeen. Piti tehdä haastatteluja ja osallistua yhteen seminaariin, joten kuusi päivää siellä vierähti. Oli todella vaikeaa lähteä ja jättää perhe toiselle mantereelle. Kärsin tavanomaisesta lähtökitkasta potenssiin sata! Vetistelin moneen kertaan, ja joka kerta kun Elsa otti lähtöni puheeksi, meinasin tyrskähtää itkuun. Olin ihan varma, että kuolen matkalla tavalla tai toisella, ja oli todella vaikeaa siinä kuolemanpelon kourissa vakuutella Elsalle, että kyllä tulen ihan pian takaisin. Onneksi kuolemanpelko oli jälleen turhaa, ja ihan turvallisesti pääsin sekä Helsinkiin että takaisin. Lensin Amsterdamin Schipholin kautta, ja olipas se kyllä iso ja ruuhkainen lentokenttä. Mutta ihan hyvä kenttä siinä mielessä, että siellä on suuri lepotuolialue, missä nukuin sekä meno- että tulomatkalla.

Lennoista ensimmäinen oli aika vaikea, oli turbulenssia aika paljon ja jotenkin levoton tunnelma siellä matkustamossa. En saanut tuon edellä mainitun pelon takia nukuttua, ja kaiken lisäksi maha oli tosi kipeä ja turvoksissa, mikä teki istumisesta aika hankalaa. No, ohi sekin lento viimein meni. Tulomatkalla turbulenssista ei ollut tietoakaan, nukuin aika hyvän pätkän muutamaan otteeseen ja vieruskaverikin oli oikein mukava (oli mukava vieruskaveri menomatkallakin, mutta itse olin vähän ehkä hankalassa, ei-sosiaalisessa tilassa). Ikkunasta näkyi kaunis turkoosin-sinisen-oranssi taivas ja kaunis kuunsirppi aika pitkään, joten sitä ihaillessa meni pitkäkin tovi. Luin Kyllikki Villan lokikirjaa Myrskyssä, ja se ehkä sai minut tuijottelemaan horisonttia ja miettimään syntyjä syviä, tai siis niin syviä kuin aikaeroväsymyksen kourissa ahtaassa lentokoneessa nyt voi ajatella.

Tuntui aika hassulta olla Suomessa. Ei yhtään kodinomaiselta, vaikka muutamaa ihanaa mun ihmistä ehdinkin tavata ja heidän seurastaan nauttia (Kiitos T&K:lle majoittamisesta, samoin A-sikkolle (sauna!<3), ja seurasta kiitos E:lle, A:lle, I&S:lle ja P-serkulle. Liian moni jäi näkemättä, mutta tuossa ajassa en vain ehtinyt). Koti on siellä, missä sydän on ja mun sydän on aina perheen luona, joka siis oli muualla ja minä väärällä mantereella. Oli sen verran kireä aikataulu ja kamala aikaeroväsymys, että koko reissu tuntuu vähän epätodelliselta ja hämärältä. Tarkistin haastattelunauhoilta, että kyllä minä olen ne haastattelut tehnyt, ääneni kuuluu nauhalla ja äänen kautta tulee jotain puolinaisia muistikuvia itse tilanteesta. Onneksi seminaarissa otin muistiinpanot, muuten olisi ehkä jäänyt aika vähän muistijälkeä aivoihin.

Täällä kotona oli pärjätty tietenkin oikein hyvin. Lähteminen olisi kyllä mahdotonta, jos ei voisi luottaa, että arki sujuu ilman minuakin aivan loistavasti. Täällä oli leikitty ja leikkitreffailtu ja puuhailtu vaikka mitä normaaliarjen ohella. Lentokentällä oli vastassa ihana puheripulinen lapsi, joka oli tehnyt äidilleen liikuttavan kortin. Oi-oi, alkaa nytkin vielä itkettää. Rakas perhe.

Tänään mietin, kuinka hassua on, että tämä talo, joka tuntuu niin omalta kodilta, kuuluukin joillekin toisille, melkein vieraille ihmisille. Ja kuinka he varmaan kaipaavat tänne ja ajattelevat, että on outoa, että heidän kodissaan on ihan väärät ihmiset asumassa. Itse en kyllä juurikaan ajattele meidän Suomen-kotia, se tuntuu niin kaukaiselta ja kuitenkin toisten kodilta väliaikaisesti.(Tähän olisi kiva laittaa aihetta sivuava ystäväni Marwinin runo, mutta enpä ilman lupaa laita.)

EDITOINTI: Kerta Marwin lupasi, laitanpa runon tähän kuitenki. Mää itken joka kerta, kun luen tän. Oot sää Maire taitava! Mahtavaa saada vaikuttua kauniista sanoista ja hienosta rytmistä.

Matka on minuun kirjoitettu

kun astun amerikkalaisen talon takapihalle

ylitän kynnyksen kuin olisin astunut sinne aina

Helteiset iltapäivät saarnipuun varjossa

kuuntelen kuinka pingispallo napsahtelee mailaan

Lähtö, se on minussa kiinni

vielä ensimmäisenä viikonloppuna

kun pyöräilemme kaikki kolme yhdessä

ja osaamme tilata kahvilassa vain yhden muffinin

enempää ei jaksa syödä

Eikä täällä oikein risteyksissä tiedä

kenen vuoro on mennä ensin

Ravistelen välimatkaa yltäni

en enää ajattelee kahta kellonaikaa

että siellä on aamu

joku laittaa ruokaa minun keittiössäni

syö kaksisataa vuotta vanhan pöydän ääressä

katsoo kelopuutani ikkunasta

Minä katson Missisippiä

voi olla että jonkun sijasta

----

Minä kuuntelen kaskaita,

lintuja jotka kasvavat tässä maassa

Tänne asti on ollut pakko ehtiä

Seison katkoviivan paikalla kartassa ja odotan

aikoja parempia

Kuuntelen kaskaiden lyhyitä huutoja, puusta toiseen kulkee sama viesti

Minä annan linnuille nimen ja ne hiljenevät 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Täällä on tällä viikolla se melkein jouluakin suurempi juhla Kiitospäivä. Siis pitkä, nelipäiväinen viikonloppu luvassa. Saimme kutsun Kiitospäivän lounaalle tuttujemme vanhempien luo, ja varmaan sinne menemme. Mielenkiintoista nähdä, millaista se on oikeasti – omat käsitykset Kiitospäivästä kun rajoittuvat elokuviin ja telkkarisarjoihin (Fireflies in the Garden, Sopranos, Six Feet Under). Kiitospäivä on torstaina, ja heti perjantaina alkaa isot alennusmyynnit (eihän amerikkalaista juhlapyhää voi olla ilman jonkinlaista kaupallista merkitystä). Mun pitää ehkä raahautua kaupoille, koska tarvin esimerkiksi jumppakengät, farkut, paitoja, hiustenkuivaajan ja sauvasekoittimen. Energia riittää luultavasti siihen, että ne jumppakengät saan ostettua. Kyllä on shoppailukunto heikko, mutta siitä en jaksa olla niin huolissani kuin fyysisen kunnon surkeudesta.

Tuisku-Muumi on menossa perjantaina lääkäriin. Yöhuutaminen, yleinen levottomuus ja runsas vedenjuonti viittaavat ehkä diabetekseen. Tai sitten sillä vain viiraa päässä. Meidän Dorkelsson. Jos kissimme todetaan kroonikoksi, olemme päättäneet hankkia sille hyvän lääkityksen (diabetekseen insuliinia ja sekopäisyyteen – no, diapamia vissiin!). Jokin fyysinen sairaus tuntuisi melkein helpottavalta, kun sitä voi ehkä lääkitä, kun taas kissan mielisairaus voi olla vaikeampi juttu. No, kerron, kun tiedän. EDIT: Lääkäri siirrettiin maanantaille. Vissiin on elukkalääkärikin viettämässä Kiitospäivää, kun "we don't have availability for that day." (Sain taas sössöttää puhelimessa - mullehan tuo kuullun ymmärtäminen puhelimessa on luullun arvaamista hyvin usein myös suomeksi).