Kiitospäivä

Ei siitä ihan sitcomia tullut, mutta kauhean mukavaa ja miellyttävää. Olimme siis K:n perheen äidin vanhempien luona, minne oli kokoontunut koko heidän perheensä  aikuisine lapsineen ja puolisoineen (tai siis kolme neljästä lapsesta perheen kera, sekä serkusten isoisoäiti, joka itseoikeutetusti istui pöydän päässä ja torkkui välillä). Ohjelmassa oli tietenkin syömistä, mutta ennen ruokaa lapset leikkivät pihalla melko hyytävässä tuulessa. Eipä niille kylmä tullut, kun keinuivat takapihan köysikeinussa vuorotellen. Minä toimin vauhdinantajana. Oli kivaa kuunnella, kun kaikki kuusi lasta hihkuivat riemusta kovissa vauhdeissa. Myöhemmin ruokapöydässä, kun kaadoin yhdelle 5-vuotiaista vettä, tämä huokaisi: "I love you." Hieman sydän meni mykkyrälle.

Niin, se ruoka. Tarjolla oli tietenkin kalkkunaa ja karamellisoituja karpaloita (ihan valtavia muuten suomalaisiin verrattuna, mutta ne onkin kasvatettuja ja mahdollisesti geenimanipuloituja), Matin tekemää uunilohta, bataatti-inkiväärivuokaa, perunamuusia, vihersalaattia ja manteli-herkkusieni-sipulisilppua. Olipa hyvää, ja oli mukava syödä juhla-ateriaa yhdessä. Oman perheen parissa tietenkin olisimme kokanneet jotain makoisaa, mutta ei se silti olisi ihan sama ollut. Ihan kuin olisi ollut osa perhettä, vaikka ihan vieraita kaikki olivatkin. Tunnelma oli hauska ja rento, ei mitään pönöttämistä ja jäykistelyä. Emme jäykistelleet, vaikka meillä olikin vähän liian hienot vaatteet päällä, kun ei oltu varmoja, kuinka hienosti on tapana pukeutua. Parempi niin päin kuin se, että olisimme olleet jossain tuulipuvuissa ja muut juhlapuvuissa.

Jälkkäriksi oli kurpitsapiirakkaa ja jätskiä sekä mun tekemiä mokkapaloja. Maistoin elämäni ensimmäistä kertaa kurpitsapiirakkaa, ja oli se kyllä hyvää. Olen siis valmis hautaamaan sotakirveen kurpitsan kanssa; tähänastiset kokemukseni kurpitsasta kun ovat rajoittuneet kouluruokalan puistattavaan etikkakurpitsaan. Jospa jouluksi tai pikkujouluksi pyöräyttäisin itsekin kurpitsapiiraan. Täällä saa purkitettua kurpitsasosetta piirasta varten, koska kurpitsan keittäminen on aika työlästä. Sitä pitää keittää ja keittää ja siivilöidä, ja silti se usein jää säikeiseksi. Mokkapalat eivät onnistuneet niin hyvin kuin olin toivonut, koska taikinasta tuli liian paksua ja kuorrutteesta liian lirua, mutta kyllä ne silti kaupaksi kävivät. Eihän niillä jenkkiparoilla ollut mitään vertauskohtaa, kun taisivat olla ensimmäiset mokkapalat, mitä maistoivat.

Muuten sitten vain hengailtiin, ja lapset katsoi filimiä Happy Feet 2. Elsa ei katsonut, oli hänelle liian hurja seikkailu ja liikaa pelottavia kohtauksia. Onneksi talossa oli leikkihuone lapsille, ja sieltä löytyi kirjoja, joita sitten lueskeltiin. Vielä kerran pitää todeta, että kauhean mukavaa oli. Todella hienoa tavata ihmisiä, jotka niin mutkattomasti ottavat vastaan ihan vieraita tyyppejä kotiinsa ja ovat heti kuin ystäviä. Toki tiedän, että täällä ystävällisyys ei tarkoita ystävyyttä, mutta ystävällisyys on kyllä tällaisena juhlapyhänä tosi lämmittävää.

Päivän kruunasi vielä se, että iltapalaksi saimme riisipuuroa. K:t olivat tehneet karjalanpiirakoita, ja puuroa oli jäänyt yli. Me sitten saatiin ne jämät, kun olla riisipuurofaneja. Ah. Aina niin hauska Matti totesi päivän päätteeksi, että oli paras Kiitospäivä ikinä!