Huhuu, täällä taas

Luvattoman pitkä päivitystauko takana. Tauko ei ole ollut mitenkään tarkoituksellinen. Ei vain ole tullut kirjoitettua. Muka aina jotain muuta tekemistä. Tai väsymystä. Tai En vaan osaa -fiilistä.

Koitan tässä muistella, mistä asioista olen aikonut kirjoittaa, kun olen aikonut. Suomi-koulun sijaisopena oli kivaa. Ryhmässä oli kymmenen lapsen sijaan vain kuusi lasta, ja avustajakin oli minulle siunaantunut. Luin kirjaa, maalattiin syksyisiä maalauksia ja laulettiin lauluja. Olin listannut 20 suomalaista lastenlaulua, jotka osaan kuin vettä valaen. Laulettiin sitten kolme, ja siinäkin taisi olla kaksi liikaa. Lasten kärsivällisyys ei riittänyt pidempään lauluhetkeen. Suurin osa Hattivateista oli 3-4-vuotiaita, ja into päästä vapaan leikin puolituntiselle oli kova. Joka tapauksessa olen mielelläni sijaisopena uudestaankin. Suunnittelen tunnin vähän erilaiseksi, koska nyt lopulta ei tullut kauhean paljon sellaista suomenkielistä kommunikaatiota. Puolet lapsista oli umpiamerikkalaisia, ja puhe lipsahti liian helposti englanniksi.

Opin naapurin kahvikesteillä viime viikonloppuna, että täällä Minnesotassa puhutaan säästä yhtä paljon kuin Suomessa. Se on siis ihan sallittu puheenaihe, ei sellainen, joka vedetään keskusteluun, kun alkaa tylsistyttää. Itsehän puhun säästä aina, kun on mahdollista - olen vain yrittänyt jättää valittamisen vähemmälle. Kun sille säälle ei kuitenkaan mitään voi. Ah, mikä helpotus, kun voin puhua ihan rauhassa säästä, jos en muuta puheenaihetta keksi!

Niin...kenen kanssa sitten säästä puhuisin? Tulin tässä huomanneksi, että olen perheessämme vähiten englannille altistuva tyyppi. Tulee puhuttua englantia vain, kun haen Elsan tarhasta (How has the day been?) ja kun käyn kaupassa (Hi, I'm fine, how are you, here you go, thank you, have a nice day). Ei kauheena pääse englanti kehittymään, nuo fraasit kun ovat olleet hanskassa noin 9-vuotiaasta asti. Pitäisi siis löytää harrastus, missä saisi kontaktia oikeisiin englanninpuhujiin. Kuoro tai jokin ryhmäsysteemi (AA? OA?) ois kauheen kätevä. En vain voi elää itseni kanssa, jos asun täällä kaksi vuotta, ja enkku pysyy yhtä tönkkönä kuin se nyt on. Olen kaiken sössöttämisen ja sanojen hukkaamisen lisäksi kehittänyt änkytyksen englantiini. Saan niin vähän harjoitusta, että kun joku puhuu  mulle, ja mun pitäs vastata, meen ihan paniikkiin ja alan änkyttää. Uh. Iloista itsensä häpäisemistä täällä ainakin saa harjoiteltua.

Häpäisemisestä puheen ollen, tämänpäiväisestä uimahallikäynnistäni olisi saanut kyllä aika paljon matskua joko hassuihin kotivideoihin tai sitten johonkin sketsihahmoon. Sellaiseen, joka ei oikein pärjää esim ovien  ja lukkojen kanssa. Yliopiston uimahallilla on käyttäjillä omat kaapit, joissa on sellainen numerolukko. Pitää siis pyöritellä se oma yhdistelmä siihen lukkoon kuin kassakaapissa ikään. Yllättäen en sitten osannut käyttää lukkoani. Kysyin ensin respasta apua, kun en saanut kaappiani auki. Ystävällinen respaihminen tuli auttamaan. Lukko lipsahti vahingossa kiinni taas sinä aikana, kun  riisuin. Piti pyytää kanssaurheilijalta apua. Helposti se aukeaa, kun sen osaa, mutta minä en osaa. Kolmannen kerran piti hätyyttää siivoojaa uinnin jälkeen, liian pieni pyyhe päällä ja vettä valuvana. (Siivooja kauhistui - tiedättehän täkäläisen hysteerisen suhtautumisen alastomuuteen ja näköjään myös vähäpukeisuuteen. No anteeksi, tällä perseellä ja näillä reisillä varustettuna mikä tahansa pyyhe on liian pieni). Sain kuitenkin apua taas, mutta ei se siihen jäänyt. Lukko naksahti taas kiinni, kun laitoin sen penkille pukemisen ajaksi. Onneksi viereen tuli taas joku kanssaliikkuja, joka avasi lukon mulle. Olen nyt siis paljastanut yhdistelmäni neljälle ihmiselle. Matti ehdotti, että hankimme samanlaisen lukon kotiin, että voin harjoitella. Ei tarvi sitten ihan kaikille sitä numeroyhdistelmää kertoa.

Niin, kukaan ei ollut myöskään tullut maininneeksi, että puku- ja pesuhuoneisiin ja sieltä pois täytyy myös olla ovikoodi tiedossa. Huomasin sen, kun olin astumassa viileään käytävään, joka johtaa altaille (olin päässyt pukuhuoneisiin ensin jäniksenä ja sitten respan kanssa). Ajatus siitä, että odotan märässä uimapuvussa siellä käytävässä jotain enemmän asioista tietävää, joka avaisi minulle oven, ei oikein houkutellut. Ei muuta kuin takaisin pesuhuoneeseen väijymään toista uimaria. Onneksi sellainen osui kohdalle aika pian, ja hän suostui vielä kertomaan ovikoodinkin. Kaiken tämän sähläyksen takia uimisaikaa jäi sellaiset 15 minuuttia. Mutta haluan uskoa, että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu. Seuraavalla kerralla saan uida ehkä 20 minuuttia. Siis jos en viivy suihkussa liian pitkään.

No niin. Kröhöm. Palataan arkeen. Ensi viikolla on Halloween, ja tilasin pienelle Noitagerbiililleni puvun Etsy.comista. On hieno tähtikangas, ja niin on hauska noidan hattukin. Kyllä kelpaa mennä paraatiin ja tarhan pizzajuhliin. Laitan kuvia, kuin elohopeamainen noitamme suostuu pysähtymään kuvattavaksi. Hän olisi halunnut nukkuakin se puku päällä sinä päivänä, kun puku tuli. Hassu. Olemme myös kaivertaneet yhden kurpitsan jo valmiiksi, toinen tehdään huomenna. Onpas hauskaa valmistautua juhlaan, jota ei koskaan aikaisemmin ole juhlinut! Karkki vai kepponen -karkit on toki myös jo hankittu.

Elsan englannintaito on jo aika hyvällä mallilla. Lauseita hän ei vielä tuota, mutta ymmärtää jo tosi paljon, siis melkein minkä vain yksinkertaisen kysymyksen. Ja kyselee koko ajan meiltä, mikä on mikäkin asia englanniksi. Opettajat koulussa olivat sitä mieltä, että kuukauden sisällä puhe alkaa tulla jo ihan sujuvasti. Tarhassa Elsa on jo sanonut "Me like bunny" ja " My Mum hug me". Upuli.

Vaikka uin vain sen vartin, sauna teki kuitenkin tehtävänsä. Silmä luppasee, siispä nukkumaan.