Lisää kuvia

Istun ja odotan kissaa kotiin puolikuolleena väsymyksestä. Aikani kuluksi siis parit kuvat taas. Asiaa olisi, mutta olen liian väsynyt kirjoittamaan niitä asioita juuri nyt.

Kyseinen neiti, jota odotan, juo vain vessanpöntöstä.

"Tulin istumaan näin lähelle sinua vain siksi, että voisin osoittaa, että halveksun sinua niin paljon, etten edes katso sinuun."

Nimipäiväkakku, design by Elsa.

Minneapolisin keskusta näkyy kotimatkalla tarhasta yliopiston kampuksen kohdalla tällaisena...

Ja kauppamatkalla tällaisena.

Takapihakujallamme on myös toinen hieno ja suuri puu. Harmi, kun en pääse halaamaan!

Vähän myöhästyin kameran kanssa. Värikkäin ruska on jo mennyt.

"Mississippi, orpojen koditon äiti, soittajasuvun sielun sininen syli."

East Riverbank.

Viereisen kadun ruska on punaisempi kuin meidän kadun.

Aurinko saa värit hehkumaan ihanasti.

Klassinen paloposti tienristeyksessä.

No, eipä kissaa kuulu, joten muutama hajanainen päivitys. Viime viikko meni todella nopeasti, ja viikonloppuna oli aika paljon ohjelmaa. Perjantaina veimme Elsan tarhaan muffinsseja sunnuntaisen nimipäivän kunniaksi. Kirjoitin mukaan myös pienen selostuksen siitä, mikä nimipäivä on. Täällähän nimipäiviä ei vietetä ollenkaan, eikä edes tiedetä, mitä ne ovat. Nyt on pienelle osalle Amerikkaa viety nimipäivien ilosanomaa! Muffinssit piti hakea Cupcakesta, koska täällä on se sama hygieniasäännös kuin Suomessa. Kotileipomon tuotteita ei saa viedä tarhaan, vaan ne pitää olla kaupasta tai leipomosta. No, Cupcake leipoo taatusti hienompia muffareita kuin mitä kotona olisimme saaneet aikaan. Hyviä olivat kuulemma olleet.

Lauantaina meillä oli yhdessä neljän suomalais-amerikkalaisen perheen kanssa nyyttikestit. Jälkkäriksi kakkua, kun oli se Elsan nimipäivä tulossa. Todella hyvää oli kyllä ruoka. Matti oli tehnyt ihanaa papu-tomaatti -tortillatäytettä ja guacamolea, ja vierailta tuli mahtavia salaatteja ja makaroniloodaa lapsille. Nam-nam. Seurakin oli tosi hyvää, ja oli ihanaa, kun täällä seitsemän lasta juoksi ja mekasti ja nauroi koko illan. Sain vähän hoitaa vauvaakin, pitää sylissä ja näyttää kaikenlaisia tavaroita. Yksi yksivuotiaskin täällä oli, ja ne sellaiset on vaan niin äärettömän hurmaavia!

Sunnuntaina veimme Elsalle aamiaisen sänkyyn. Perheemme perinteeksi muodostunut (synttäri- ja) nimpparijekku oli tällä kertaa Matin keksimä. Teimme Elsan appelsiinimehusta äklömakeaa. Aluksi Elsa totesi, että "Yummy!", mutta mehu kuulemma tuntui kamalalta kurkussa. Elsa on jo keksinyt ainakin kolme uutta jekkua, joista ainakin osan käytämme isänpäivänä. Hihii!

Sunnuntain toisena ohjelmana oli taide- ja käsityömyynti tuttaviemme luona. Elsa sai nimpparilahjaksi valita jotain sieltä myynnistä itselleen. Söpö ja  pieni käsin ommeltu lumiukko oli hänen valintansa. Minä löysin korvikset ja muistikirjan, sekä paljon sellaista, mikä paljastuu vasta jouluna. Siinä kun kärvistelette!

Huono onneni pyörän kanssa jatkui taas. Kumihan puhkesi ekalla viikolla, kun mulla olit tuo uusi pyörä, ja nyt sitten lukko meni rikki. Se vain ei enää hyväksynyt avainta. Matti sahasi lukon urheasti poikki. Aikamoinen hinkkaaminen siinä oli, kun ensin ei meinannut löytyä kunnon rautasahaa. Minä yritin olla avuksi jo lukon rikkoontumispäivänä, mutta sain vain enemmän tuhoa aikaan. Halusin yrittää, saisinko siirrettyä peräpyörän kiinnitysosan jumittuneesta pyörästä toiseen. En onnistunut, ja siinä kaplakassa hajotin uudet sormikkaani (ei hätää, ne olivat vain kolmen dollarin puuvillasormikkaat). Mutta aina kannattaa yrittää ja mennä pois mukavuusalueelta, koska siellä kuulemma sitä taikaa tapahtuu. Ainakin joskus ja joillekin.