Uusi manner

Tauhka saatiin poistettua ja tavarat pakattua ja lähetettyä. Uudelle mantereelle on päästy ja elämää täällä ihmetelty jo muutama päivä. Itkuisen ja äärimmäisen kiireisen viimeisen Suomen-viikon aikana oli kauhea polte kirjoittaa, mutta eipä vain ollut aikaa. Oli pakko pakata jokaisena liikenevänä hetkenä, ja silti meni tosi tiukille (kiitos vielä Iiralle kolmen viimeisen päivän avusta, jota ilman muutto olisi jäänyt puoliväliin). Nyt aikaeroväsymyksen yllättävän vahvoissa ja sitkeissä kourissa koetan raapustaa ylös edes muutaman ajatuksen, jotta muistan edes jotain sitten, kun tämä kaikki on jo menneisyyttä.

Helsinki jäi taa, ja viimeisen viikon aikana sommittelin mielessäni montakin oodia tuolle ihanalle kaupungille. Sen kauniille valolle, tuulelle, meren läsnäololle. Sen (Suomen mittapuulla) kansainvälisyydelle ja monipuolisuudelle. Toimivalle julkiselle liikenteelle ja etenkin Runoille raiteilla. Sympaattiselle metrolle, metsäpolkujen rauhalle. Mutta tietenkin ennen kaikkea sille mahtavalle Helesingille, jossa asuu mun maailman parhaita ihmisiä. Ah ja hurraa kaikille! Myös ulkopaikkakuntalaisille!

Itkin kuin vesiputous useita kertoja viimeisellä viikolla. Tyypillisesti isoimmat tyrskähtelyt sain aikaan puolituttujen edessä, eli Tyären päiväkodin opeja hyvästellessä. Huomattavasti hillitympää kyynelten vuodattamista oli läheisten ihmisten kanssa, joihin kuitenki on enemmän kiintynyt ja periaatteessa heistä irrottautuminen on paljon kipeämpää. Oman elämäni tilannekomedia keriytyy auki näköjään joka tilanteessa (sillä saisihan tästäkin kauhean hyvän sketsin, missä tyyppi romahtaa julki-itkemään odottamattomissa tilanteissa).

Matka tänne meni kauhean hyvin. Tyär oli niin reipas, että. Ja Muumi (jota joku kissaksi väittää, mutta joka on Tove Jansson-hahmo). Se pääsi maahan nopeammin kuin me ja huusi kovaan ääneen siellä matkatavarahihnan luona, kun me jonotimme passintarkastukseen. Lentokoneen viihdetarjonta (siis matkustamossa, ei siellä kissaosastolla ruumassa) pelasti paljon, kun Reykjavikiin mennessä katsottiin Rio ja seuraavalla etapilla lyhyempiä lastenohjelmia. Tyär nukkuikin pari viimeistä tuntia. On helppoa, kun on niin pieni, että mahtuu lentokoneen penkissä nukkumaan tosi monessa asennossa. Maahantulo oli aika sujuva, ei ollut mitään kauheeta syyniä. Vain muutaman paperin ja passin läpikäyminen. Niin ja sormenjäljet ja kuvat ne otti meistä. Siellä sitä nyt jossain ollaan systeemin uumenissa kuvan ja sormenjälkien kanssa. Paree olla nätisti täällä.

Tää meidän vuokratalo on ihan mahtava. Kaunis. Kätevä. Vistillinen. Kivalla alueella. Takapihalla on valtava saarni (?). joka täplittää nurmikon ja tarjoaa suojaa paahteelta (täällä on ollut yli 30 astetta nyt pari päivää). Meillä on aika lähellä myös iso luomukauppa, josta saa ihan kaikkea ruokaa ja tykötarvetta jos ei luomuna niin ainakin lähiruokana. Taivaallista. Eikä yhtä kallista kuin Suomessa. Pysymme ehdottomasti tällä asuinalueella myös seuraavan vuoden.

Uh, olisi vielä vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta on pakko mennä nukkumaan. Olen nyt valvonut kaksi tuntia myöhempään kuin muina iltoina, ja silmä painuu väkisin kiinni. Tyngäksi jäi, ja kaikki tärkeä sanomatta, mutta jatkan toisena päivänä. (Olen ainoa meidän perheestä, johon aikaero on ottanut näin lujasti. Hyvä niin - Tyärelle tää ois kauheen paljon vaikeampaa.)

Laitan kuvia, kun löydän kameran piuhan.