Miksi tykkään talostamme

Olen joka käänteessä jo hehkuttanut vuokrataloamme, mutta hehkutanpa vähän lisää.

Puulattiat. Joka ikisessä huoneessa. Rakastan lattioiden narinaa ja puun tuntua, sen väriä ja lämpöä. Alan jo muistaa paikkoja, joista tulee isoimmat narahdukset. Näin voin välttää niitä liikkuessani talossa yöllä.

Keittiö. Keittiö on aika uusi ja se on hienosti varusteltu. Uunit lämpenevät nopeasti, induktioliesi on tehokas ja yhtä hyvä kuin kaasuhella. Isossa jääkaapissa on jääpalakone, mitä olen kyllä näillä helteillä oppinut arvostamaan.

Verkko-ovet. Hirveän kätevää on pitää ovia auki ilman, että Muumi karkaa. Ja ei tule moskiitot ynnä muut inhakkeet sisälle, vaikka ovet on auki ja ilma vaihtuu.

Kylpyammeet. Yläkerran ammeessa on suihku vähän rikki, mutta se on kauhean kaunis amme ja ikkunan edessä ja niin on nätti verhokin. Alakerran ammeessa on mukava lilluttaa lasta, kun se on sopivan matala, mutta kuitenkin tarpeeksi syvä sukeltamiseen.

Värit. Tänne on valittu sellaiset hillityn elegantit värit. Ei pelkkää valkoista, vaan kermanväristä, vaaleanvihreää ja sinistä. Vistin ikkunoiden päällä kulkee sievä murattikoristemaalaus.

Piha. Meillä on pieni takapiha, ja myös etusellainen. Pihassa on puumaja, keinut ja roikkumisrenkaat lapsoselle. Pieni kasvimaakin löytyy. Ja Saarni! Ah! Varmana vanha kuin mikä. Just mulle sopiva halauspuu, vaikka ei kädet ylety kokonaan ympäri.

Ikkunat. Tässä on sellaiset nostettavat, ei aukaistavat ikkunat. Ihanan vanhanaikaista ja sellaista kuin elokuvissa. Katolle ei sentään voi kiivetä katsomaan tähtiä, koska katto on sen verran kapea meidän makuuhuoneen kohdalla.

Kaskaat. Joka ilta hämärän laskeutuessa ulkona alkaa laulaa kaskaat. Ainakin kolmea eri lajia ja erilaista ääntä. Rauhoittava siritys.

Kuja. Talon takana on kuja, jota pitkin autot (ja pyörät) ajetaan talliin. Rauhallinen ja turvallinen. Ja periamerikkalainen.

Kuvia

Kameran piuha on löytynyt, joten saan muutaman kuvan tänne. En laita talosta kuvia, koska en ole saanut kysyttyä omistajilta, saako kuvia talosta laittaa.

Lähdön tunnelmissa Helsinki-Vantaalla.

Tervetuliaiskeksejä naapurilta.

Lähiapteekkimme kantaaottava seinä. Apteekkari on poliittisesti aktiivinen ja tuntee alueen kaikki asukkaat.

Ensimmäinen viikonloppu

Olipa kivaa. Perjantaina kävimme Mall of Americassa, joka on maailman suurin kauppakeskus. Saman katon alta löytyy tsiljoonan kaupan ja sen tuhannen ravintolan lisäksi huvipuisto ja Sea Life -merimaailma. Olimme siellä noin neljä tuntia, mutta saimme kierrettyä ehkä viideosan koko paikasta. Piti löytää itselle sandaalit ja housuja sekä paitoja. Mukaan lähti kirja, pyöräilykartta ja pehmolelu Elsalle. Ja kengät kans. Näin tässä aina käy. Ensi viikolla mennään uudestaan, mutta en edes yritä shopata. Käymme lapsosen kanssa siellä huvipuistossa.

Lauantaina meidän muuttolaatikot tulivat postissa. Olivat aika risoja. Muovilaatikot eivät olleet kestäneet. Kaikki kannet oli rikki ja osasta puuttui paloja muualtakin. Onneksi ne oli varmistettu nauhoilla, niin ei ole perheen kamat levällään jossain postikeskuksessa. Paluumuutto tehdään sitten pahvilaatikoilla.

Lauantai toi meille myös trail biken eli peräpyörän, ja pääsemme nyt vapaammin liikkumaan. Ah ihanuutta. Vapauden illuusiota hanakasti varjelevana mua alkoi jo ahistaa, kun tuntui, että liikkeelle pääsee vain bussilla. Ja bussit kulkee arkenakin ehkä kerran tunnissa. Kävimme lauantaina lähikaupassa ja -puistossa pyörillä, ja ne tuntuivatkin olevan tosi lähellä. Päiväkotiinkin pääsee nyt nopeammin, kun ei tarvitse epävarman bussin varassa olla. Pyöräily rulettaa!

Nyt sunnuntaina tehtiin isompi pyörälenkki yliopiston alueelle ja keskustaan. Oli aika kuuma, mutta ihanaa oli pyöräillä. Olen taas migreenien takia joutunut olemaan liikkumatta tosi pitkään, ja voi mikä onni onkaan saada vähän ruho liikkeelle. Keskustassa on enimmäkseen toimistoja, mutta on siellä tietenki iso kauppakeskus ja joitain kahviloita sekä kirjasto. Ihan eläväistä siellä oli, vaikka oli sunnuntai. Caribou Coffeessa tilasimme pienet smoothiet ja yhden muffinssin. Pieni smoothie tarkoitti sellaista puolen litran pönikkää. Huh. Muffinssillakin oli ihan kiitettävästi kokoa, mutta sen tiesimme jo tilatessa, eli ei tullut tilattua kahta.

Pyörälenkin päätteeksi peräpyörä irtosi mun pyörän rungosta. Jokin osa oli ollut väärinpäin (terveisiä vaan Markulle!)  ja jokin ruuvi liian löysällä. Ei tullut vahinkoa, ja olimme jo aika lähellä kotia. Menimme Elsan kanssa puistoon odottamaan, kun Matti nohevana miehenä haki työkalut, jolla pyörä saatiin taas kiinni runkoon. Puistossa tuli ihan kotoisa itähelsinkimäinen fiilis, kun siellä oli monta somaliperhettä viettämässä sunnuntaita. Saimme kaverin pienestä 3-vuotiaasta pojasta, joka liikuttavasti kyseli kaikesta: "What is?". Raukalle tuli itku, kun me lähettiin. Uu. Pitää mennä sinne taas uudestaan pian.

Nyt viikonloppuna ollaan bongattu eläimiä. Asuinalueemme satojen oravien ja outojen lintujen lisäksi nähtyjen listalla komeilee myös pesukarhu ja valkopäämerikotka. Pesukarhu lönkytteli tien yli yliopiston lähellä ja kotka liiteli aika matalalla Mississippin rannalla. Hyvin jännää!

Uusi manner

Tauhka saatiin poistettua ja tavarat pakattua ja lähetettyä. Uudelle mantereelle on päästy ja elämää täällä ihmetelty jo muutama päivä. Itkuisen ja äärimmäisen kiireisen viimeisen Suomen-viikon aikana oli kauhea polte kirjoittaa, mutta eipä vain ollut aikaa. Oli pakko pakata jokaisena liikenevänä hetkenä, ja silti meni tosi tiukille (kiitos vielä Iiralle kolmen viimeisen päivän avusta, jota ilman muutto olisi jäänyt puoliväliin). Nyt aikaeroväsymyksen yllättävän vahvoissa ja sitkeissä kourissa koetan raapustaa ylös edes muutaman ajatuksen, jotta muistan edes jotain sitten, kun tämä kaikki on jo menneisyyttä.

Helsinki jäi taa, ja viimeisen viikon aikana sommittelin mielessäni montakin oodia tuolle ihanalle kaupungille. Sen kauniille valolle, tuulelle, meren läsnäololle. Sen (Suomen mittapuulla) kansainvälisyydelle ja monipuolisuudelle. Toimivalle julkiselle liikenteelle ja etenkin Runoille raiteilla. Sympaattiselle metrolle, metsäpolkujen rauhalle. Mutta tietenkin ennen kaikkea sille mahtavalle Helesingille, jossa asuu mun maailman parhaita ihmisiä. Ah ja hurraa kaikille! Myös ulkopaikkakuntalaisille!

Itkin kuin vesiputous useita kertoja viimeisellä viikolla. Tyypillisesti isoimmat tyrskähtelyt sain aikaan puolituttujen edessä, eli Tyären päiväkodin opeja hyvästellessä. Huomattavasti hillitympää kyynelten vuodattamista oli läheisten ihmisten kanssa, joihin kuitenki on enemmän kiintynyt ja periaatteessa heistä irrottautuminen on paljon kipeämpää. Oman elämäni tilannekomedia keriytyy auki näköjään joka tilanteessa (sillä saisihan tästäkin kauhean hyvän sketsin, missä tyyppi romahtaa julki-itkemään odottamattomissa tilanteissa).

Matka tänne meni kauhean hyvin. Tyär oli niin reipas, että. Ja Muumi (jota joku kissaksi väittää, mutta joka on Tove Jansson-hahmo). Se pääsi maahan nopeammin kuin me ja huusi kovaan ääneen siellä matkatavarahihnan luona, kun me jonotimme passintarkastukseen. Lentokoneen viihdetarjonta (siis matkustamossa, ei siellä kissaosastolla ruumassa) pelasti paljon, kun Reykjavikiin mennessä katsottiin Rio ja seuraavalla etapilla lyhyempiä lastenohjelmia. Tyär nukkuikin pari viimeistä tuntia. On helppoa, kun on niin pieni, että mahtuu lentokoneen penkissä nukkumaan tosi monessa asennossa. Maahantulo oli aika sujuva, ei ollut mitään kauheeta syyniä. Vain muutaman paperin ja passin läpikäyminen. Niin ja sormenjäljet ja kuvat ne otti meistä. Siellä sitä nyt jossain ollaan systeemin uumenissa kuvan ja sormenjälkien kanssa. Paree olla nätisti täällä.

Tää meidän vuokratalo on ihan mahtava. Kaunis. Kätevä. Vistillinen. Kivalla alueella. Takapihalla on valtava saarni (?). joka täplittää nurmikon ja tarjoaa suojaa paahteelta (täällä on ollut yli 30 astetta nyt pari päivää). Meillä on aika lähellä myös iso luomukauppa, josta saa ihan kaikkea ruokaa ja tykötarvetta jos ei luomuna niin ainakin lähiruokana. Taivaallista. Eikä yhtä kallista kuin Suomessa. Pysymme ehdottomasti tällä asuinalueella myös seuraavan vuoden.

Uh, olisi vielä vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta on pakko mennä nukkumaan. Olen nyt valvonut kaksi tuntia myöhempään kuin muina iltoina, ja silmä painuu väkisin kiinni. Tyngäksi jäi, ja kaikki tärkeä sanomatta, mutta jatkan toisena päivänä. (Olen ainoa meidän perheestä, johon aikaero on ottanut näin lujasti. Hyvä niin - Tyärelle tää ois kauheen paljon vaikeampaa.)

Laitan kuvia, kun löydän kameran piuhan.

Tauhkan poistamisesta

Ihan ekana: jippii! Saimme asunnon menemään. Ja vielä tutulle. Tyypeille, jotka asui vähän aikaa muualla mutta halusivat nimenomaan Itä-Helsinkiin. Teemme vuokrasopimuksen ihan pian. No, viikko tässä enää on aikaa, eli aika pian se on tehtävä.

Mutta asiaan. Olen keskittynyt nyt kaiken rojun, moskan ja tauhkan poistamiseen kotoa. Voi kauhia paikka kuinka sitä riittääkin! Olen jonkin verran lukenut opastuksia turhan tavaran vähentämiseksi, ja huomasin, että ainakaan itsellä ei toimi se, että jos jotain ei ole tarvinnut tai käyttänyt esimerkiksi kahteen vuoteen, se joutaa pois. Esimerkiksi keittiössä on hyvä olla vaikkapa sähkövatkain, vaikka sitä ei kauhean paljon käyttäiskään. Olen mennyt vain fiilispohjalta. Säästän tavaroita, joilla on jotain tunnearvoa. Heitän pois liian kuluneita ja epäkäytännöllisiä. Ja ne kauheat kasat reikäisiä villasukkia, joita vain en ole saanut parsittua. Kyllä välillä kirpasee ja pahasti, kun täytän kaatopaikkaa laiskuuteni tuloksilla. Toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että mahdollisesti maksan tilasta, johon säilön vain tyhjänpäivästä tauhkaa.

Kirjahyllyt, keittiö ja eteisen kaapit on jo käyty läpi. Vielä pahin horror edessä, eli työpöydän ja senkin laatikot. Jokainen paperi pitää katsoa läpi, että onko joku tärkeä. Mulla on siellä aika monen vuoden kerrostumat. Pieni paniikki niiden kanssa, kun käytännössä vain iltaisin voin tehdä tyhjennystyötä. Tavallaan on äärimmäisen vapauttavaa, kun pääsee eroon siitä turhasta sälästä, jota on tullut kaappien ja laatikoiden pohjalle säilöneeksi. Alan uskoa siihen, että sopivan tyhjässä ja vähätavaraisessa kodissa mielikin lepää paljon paremmin. Tämä on kuulkaa aika paljon sanottu vannoutuneelta läjäihmiseltä.

Kaksi viikkoa lähtöön

Katsoin listaani, ja hyvin moni asia on jo oordningissa.Tai siis ainakin on tiedossa, miten asiat järjestetään. Kissa on rokotettu ja sen matkustaminen selvitetty. Lapsi rokotetaan ensi viikolla. Tähän nyt joku varmaan paheksuu että miksi on kissa rokotettu ensin. Senkö terveys muka tärkeämpi? Se vaan on niin että kissalla pitää olla ne vasta-aineet  kehittyneet maahan tullessa. Lapsella riittää, että rokotus on annettu. Itse asiassa on aikaa rokottaa vielä päivähoidon aloittamisen jälkeenkin.

Perheellä on jo viisumit, omani odottaa postissa.Viisumihaastattelu oli jännä ja ihan erilainen kuin olin odottanut.Tietenkin oletin tulevani haastatelluksi fiinissä huoneessa good cop-bad cop -menetelmällä.Sainkin vain jonottaa rapussa 45 minuuttia, käydä turvatarkastuksessa ja sitten kysyttiin muutama kysymys konsulaatin luukulla. Minne meet, kuka on sun mies ja mitä se tekee. Mun edellä ollut mies ei saanut viisumia, eli kai jotkut sitten välillä jäävät rannalle, ehkä turhaan, ehkä ei.

Asunto pitäisi saada vielä vuokralle. Kirpaisee antaa välittäjälle, mutta pakko nyt näköjään on. Ajattelin asunnon menevän ihan heti ja kuin kuumille kiville, mutta eipä vain. Onkohan ihmisillä jokin ennakkoluulo itäistä Helsinkiä kohtaan? Hirveen usein auttaa, kun käy paikan päällä katsomassa, onko ennakkoluulossa perää. No, kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella. Tyhjilleen kämpän ei pitäisi jäädä, kun tulee se välittäjä siihen huseeraamaan. Tai saadaan yhtäkkiä jotku hyvät vuokralaiset.

Tauhkaa on poistettu ihan kiitettävästi, varasto on siivottu ja Ikean laatikot haettu. Me postitetaan meidän tavaroita ja otetaan ekstralaukkuja lennolle mukaan. Tulee halvemmaksi kuin muuttofirman kontti, joka olisi matkallakin viisi viikkoa. Vaatteiden läpikäyminen on vielä edessä, mutta omien kanssa teen radikaalin ratkaisun: laitan suurimman osan kiertoon tai roskiin ja otan vain hyvät mukaan. Ei sitku-farkkuja tai voikunjoskus-paitoja. Eli siis mukaani lähtee neljä alusasusettiä, yhdet farkut, neljä paitaa ja kolme halattia. Tyär saa leluja ja vaatteita mukaan, niin tuntuu kotoisammalta. Ja kaikki hänen kirjansa tietenkin matkaavat Amerikkaan, koska siellä ei kirjastosta löytyne kovin laajaa suomenkielistä osastoa.

Kauhea eskapismi iskee aina ajoittain. Pitäisi tyhjentää kaappeja, mutta istun sohvalla ja katselen Couplingia DVD:ltä aivan kuin mikään ei olisi muuttumassa. Haaveilen matkasta Tallinnaan tai Tukholmaan. Herää, pahvi! Ihan oikeesti kahden viikon päästä sä olet ihan oikeessa Ameriikassa!