Opin joku aika sitten, että ilmastonmuutoksen takia arktinen napapyörre on väärällä puolen pohjoista pallonpuoliskoa. Tämä pyörre saa aikaan ne Pohjoismaiden kylmät ja lumiset talvet, paitsi nyt ne talvet on täällä Ameriikassa ja Kanadassa. Sen kyllä huomaa. Täällä ja Suomessa. Hurjan kylymää on ollut joulukuusta lähtien, usein pitkiä aikoja lähes 30 pakkasta ja viima. Muutenkin jossain kahenkympin hujakoilla koko ajan. Hrrr. Määhän tykkään talvesta ja pakkasesta, mutta nyt on kylmyys vähän kuormittanut kun ei pääse kuopuksen kans ulos. Mökkihöperyys iski jo valohoidon takia, nyt se oireilee taas ku pakkanen pitää pirtissä.
Minnesota, tai siis Minneapolisin ja Saint Paulin kouluja on pidetty suljettuina tiuhaan pakkasten takia. Vuodenvaihteen jälkeen koulu on ollut kiinni jo viisi päivää. Lumen takia kouluja suljetaan useinkin, mutta tämä on poikkeuksellista. Kuulemma on paljon lapsia, joilla ei ole tarpeeksi vaatetta, ja vanhempia, jotka ei osaa huolehtia lasten riittävästä pukemisesta. Ei voi koulut ottaa vastuuta näistä paleltuvista lapsista. Sulkemiset on hyvin turhauttavia sellaisille vanhemmille, joiden erittäin tiukassa olevat lomapäivät ovat nyt valuneet näihin pakkaspäiviin. Meillehän se on helppoa, kun oon kotona. Tyär on ollut onnessaan, ku on voinut leikkiä enemmän kavereiden kanssa, mutta kyllä arkirutiinin katkeaminen näkyy yöunien laadussa. Ei nukuta, enemmänkin kukuttaa, ja jää unet lyhyiksi. No, kun on Tyär perinyt unissa isänsä niin jospa myös päänsäryissä, Miesillä kun niitä ei ole koskaan.
Me ei annettu pakkasen pelottaa, vaan pidimme Tyären synttärijuhlat sunnuntaina kylmän lumimyräkän keskellä. Järkkäsimme juhlat voimistelupaikassa, kun nyt ei ollut resurssia ottaa kotiin kymmentä lasta juoksemaan ja riehumaan. Riehuivat sitten tunnin siellä voikkasalissa ohjaajan johdolla. Hauskaa näytti olevan, punaposkisia lapsia tuli kakkua syömään. Tyär oli tyytyväinen, kun pääsi tekemään kavereiden kanssa sitä, mistä kovasti tykkää. Niin, meillähän on elämä yhtä spagaattia, siltaa ja kärrynpyörää nyt. Tyär aloitti voimistelun, jota on kahdesti viikossa kaksi tuntia entisen tunti viikossa -ryhmän sijaan. Minua vähän arvelutti, pelkään, että menee liian vakavaksi liian varhain. Mutta kun on juttu, mistä tykkää kovasti, niin ehkä sitä mielellään ja ilman paineita tekee. Ei musta olis oikealta tuntunut kieltääkään sitä, kun Tyär niin innoissaan sinne oli menossa.
Poeka kasvaa ja kehittyy huimasti. Hymyjä on alkanut tulla paljon, ja keskittyneesti hän katselee ympärilleen aina hereillä ollessaan. Kyllä tää kasvun vauhti yllättää näin toisellakin kerralla. Joitakin vaippoja alkaa mennä jo pieneksi, ja tänään huomasin yksien potkareiden olevan hyvin naftit. Niihin samoihin Poeka syntymän jälkeen tuntui hukkuvan.
Tänään oli yksi lämpimämpi päivä keskellä viikkoa. Heti ryykäsin ulos käveleen Poeka rattaissa. Kaupassa kävin, ja samalla reissulla hain typyn koulusta. Pojalle tuli unta 3,5 tuntia. Se on se raittiin ilman taika.
Sylimuruseni herää, siispä avaan maitobaarin.
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
torstai 23. tammikuuta 2014
Piirteitä
Tällainen pieni vauva kuin meidän Poeka ei vielä kauheasti esittele luonteenpiirteitään, kun ainoat hereilläoloajat ovat vaipanvaihdot ja imetykset (nekin vain osittain). Silmissäkin on verhottu katse, ja enemmän tuntuu kiinnostavan valot ja varjot kuin esmes äidin tai muiden perheenjäsenten nassut. Kiihkeästi sitä tietenkin yrittää selvittää, millainen luonne tulokkaalla on. Että millainen tyyppi on meille saapunut. (Jos seuraava kuulostaa vertailulta Tyäreen, muistakaa, että kyseessä ei ole arvottava vertailu, vaan mahdollisten erojen toteaminen.)
Ulkonäkö ei ole luonteenpiirre, mutta siihen sekä minä että muut kiinnittävät paljon huomiota, kun luonne tosiaan jää arvailujen varaan. Poeka oli syntyessään aika rimpula, vaikka painoa oli lähes neljä kiloa ja pituutta yli 50 cm. Kaikki vaatteet olivat isoja, ja kestovaipat myös. Parin viikon ikäisenä hän alkoi kasvaa kohisten, tuli posket ja pituutta ja paksuutta huomattavasti. Nahka ei enää vaikuttanut pari numeroa liian isolta. Parin eka viikon velttous on nyt poissa, Poeka on jäntevä ja kannattelee päätään tosi hyvin. Kasvot ovat hyvin samannäköiset kuin Tyärellä vauvana, etenkin nenän ja suun seutu sekä korvat. Leuka on ehkä isältä, koska siinä ei ole kuoppaa niin kuin meillä perheen naisilla. Silmät ovat hänen omansa, kuten Tyärelläkin. Eivät ole huolineet kummankaan meidän silmiä. Pään muoto on kuulemma isoisän aatelista lajia. Pitkä hänestä taitaa tulla, on jo aika mötky ja kasvaa vain.
Poeka vaikuttaa aika rauhalliselta. Kärsivällisyyttä on, mutta kun se loppuu, hän kiihtyy nollasta sataan muutamassa sekunnissa. Poeka on sairaalasta saakka inhonnut vaipanvaihtoa, se on hänestä ihan kamalaa, tapahtui se missä vain ja ennen ruokaa tai sen jälkeen. Menee useimmiten huutamiseksi se homma. No, reilun puolen vuoden päästä vaipan voi vaihtaa istualtaan ja vuoden päästä melkein alusta loppuun seisaaltaan.
Pikkumurmeli nukkuu mieluiten tietenkin sylissä, mutta omassa sängyssä ja vaunuissakin hän kyllä
on nukkunut. Pystyasento on paras, koska mahassa kiertää aina paljon ilmaa, joka kiusaa vähiten kun voi nukkua pystyssä. Siksi kantoliina on ollut kova sana, tulee katkottomampia unia siinä. Öisin ilma ähisyttää paljon, etenkin jos unenpöpperöinen äiti unohtaa röyhtäyttää ruokailun jälkeen. Unia ähinä ei vie, muuta kuin minulta ja Miesiltä. Arkena Miesi nukkuu toisessa huoneessa, jotta työpäivät ei menisi ihan höpöksi unettomuuden takia.
Olen monta lausetta kirjoittanut mielessäni, mutta eipä ne olekaan mielessä nyt. Pitäs se sanelukone olla mukana aina. "Diane..." No, menenpä nukkumaan, koska en pysty olemaan jonaki edes koneen ääressä.
Ulkonäkö ei ole luonteenpiirre, mutta siihen sekä minä että muut kiinnittävät paljon huomiota, kun luonne tosiaan jää arvailujen varaan. Poeka oli syntyessään aika rimpula, vaikka painoa oli lähes neljä kiloa ja pituutta yli 50 cm. Kaikki vaatteet olivat isoja, ja kestovaipat myös. Parin viikon ikäisenä hän alkoi kasvaa kohisten, tuli posket ja pituutta ja paksuutta huomattavasti. Nahka ei enää vaikuttanut pari numeroa liian isolta. Parin eka viikon velttous on nyt poissa, Poeka on jäntevä ja kannattelee päätään tosi hyvin. Kasvot ovat hyvin samannäköiset kuin Tyärellä vauvana, etenkin nenän ja suun seutu sekä korvat. Leuka on ehkä isältä, koska siinä ei ole kuoppaa niin kuin meillä perheen naisilla. Silmät ovat hänen omansa, kuten Tyärelläkin. Eivät ole huolineet kummankaan meidän silmiä. Pään muoto on kuulemma isoisän aatelista lajia. Pitkä hänestä taitaa tulla, on jo aika mötky ja kasvaa vain.
Poeka vaikuttaa aika rauhalliselta. Kärsivällisyyttä on, mutta kun se loppuu, hän kiihtyy nollasta sataan muutamassa sekunnissa. Poeka on sairaalasta saakka inhonnut vaipanvaihtoa, se on hänestä ihan kamalaa, tapahtui se missä vain ja ennen ruokaa tai sen jälkeen. Menee useimmiten huutamiseksi se homma. No, reilun puolen vuoden päästä vaipan voi vaihtaa istualtaan ja vuoden päästä melkein alusta loppuun seisaaltaan.
Pikkumurmeli nukkuu mieluiten tietenkin sylissä, mutta omassa sängyssä ja vaunuissakin hän kyllä
on nukkunut. Pystyasento on paras, koska mahassa kiertää aina paljon ilmaa, joka kiusaa vähiten kun voi nukkua pystyssä. Siksi kantoliina on ollut kova sana, tulee katkottomampia unia siinä. Öisin ilma ähisyttää paljon, etenkin jos unenpöpperöinen äiti unohtaa röyhtäyttää ruokailun jälkeen. Unia ähinä ei vie, muuta kuin minulta ja Miesiltä. Arkena Miesi nukkuu toisessa huoneessa, jotta työpäivät ei menisi ihan höpöksi unettomuuden takia.
Olen monta lausetta kirjoittanut mielessäni, mutta eipä ne olekaan mielessä nyt. Pitäs se sanelukone olla mukana aina. "Diane..." No, menenpä nukkumaan, koska en pysty olemaan jonaki edes koneen ääressä.
torstai 16. tammikuuta 2014
Uusia perheenjäseniä
Maneerini on aina kirjoituksen aluksi pahoitella, että olen ollut päivittämättä. Nytpä en ole maneerini orja, vaan jatkan kronologisessa järjestyksessä siitä, mihin edellä jäin.
Kiitospäivän viikonloppuma meille muutti sähisevä ja karvainen otus. Nimeksi tuli Rainy, koska turkki on harmaa. Hän on hamsteri ja söpö kuin mikä. Aluksi seurustelemisesta hänen kanssaan ei tullut mitään, koska hän oli niin arka. Mutta Tyären ja hänen bestiksensä kesyttämissessiot tuottivat nopeasti tulosta, ja nyt Tyär on aika ässä nappaamaan Rainyn häkistään telmimään isommalle permannolle. Hauska eläin on hamsteri, joskin aika kova sotkemaan. Ja tämä kaveri on valinnut vessakseen häkkinsä liukumäen, jota on tosi hankala putsata ilman koko häkin purkamista osiin. No, kyllä siitä on selvitty toistaiseksi.
Toinen uusi perheenjäsen tulikin meille vähän ennustettua aikaisemmin. Hän ei ole karvainen eikä sähisevä, vaan enemmänkin karvaton ja tuhiseva. Poeka putkahti maailmaan eräänä sunnuntaina heti puolenyön jälkeen. Akupunktio toimi jälleen, kyllä sillä kuulkaa saa synnytyksen käynnistymään. Mullahan oli käynnistysuhka päällä, joten rupesin omin nokkineni toimeen, koska en halunnut sitä lääkkellistä käynnistystä. Synnytys oli täysin päinvastainen kokemus Tyären synnytykseen verrattuna, mutta nytpä olen kokenut synnytysten kaksi ääripäätä. Tyären syntymästä voi lukea vanhasta blogistani. Tästä toisesta ja valitettavasti viimeisestä en tarinaa kirjoita, koska muutenkin netti on täynnä pelottavia synnytyskokemuksia. En halua uusintaa sitä yleistä tarinaa, että synnyttäminen on kamalaa. Olen edelleen sitä mieltä, että synnyttäminen on naisen elämän tähtihetkiä. Mä en vain itse tällä kertaa osannutkaan hoitaa sitä niin kuin olin ajatellut osaavani.
Sairaalassa oli jokaisella oma huone, jossa siis synnytettiin ja vietettiin se 48 tuntia syntymän jälkeen, minkä sairaalassa saa olla. Huone oli tilava ja siinä oli oma vessa ja iso kylpyamme. Sairaalakamppet tuotiin paikalle vasta, kun ponnistusvaihe alkoi. Ruoka ei ollut kaikille samaa, vaan ruokalasta sai tilata, mitä halusi. Tai siis oli lista, jolta sai valita kaikkea paahtiksesta lämpimiin ruokiin, ja se tuotiin huoneeseen. Söin koko ajan munakasta, koska oli sellaiset himarit sillä kertaa. Puitteet olivat siis aika luksusta. Heniklökunta eli ne hoitsut oli mukavia ja asiantuntevia, tosin ehkä kätilöt ois antaneet mun liikkua enemmän ja ois ehdottaneet eri asentoja aktiivisemmin. Sairaalassa sai myös hierontaa ja akupunktiota lapsivuodeaikana, otin tietenki molempia.
Täällä on nyt kohta kuusi viikkoa harjoiteltu uutta elämää. Pojalla on ollut bilirubiiniarvo korkealla koko ikänsä, ja ollaan oltu kotona sinivalohoidossa. Ei siis liikkumista missään, tosin en olisi ihan pienen vauvan kanssa minnekään lähtenytkään. Nyt sitten on saatu diagnoosi, että se on rintamaitokeltaisuutta, ja valovyötä pidetään vain öisin. Ihanaa on kyllä liikkua Poeka liinassa tai kärryissä, varsinkin kun ilma on ny vähän lämmennyt. Oli paukkupakkasia monta viikkoa.
Tyär ei ole kovin innoissaan veljestä. Se on kuulemma rasittava ja tyhmä. No, se oli odotettavissa. En tiedä, onko nää isommat ainokaiset mustasukkaisempia kuin pienemmät. Onneksi Tyär välillä kuitenkin halii ja hoitaa veljeän, eli ei toivoa voi kokonaan heittää.
Niin, olihan tässä joulukin välissä. Kiva, ku oli Suomesta perhettä käymässä. Syötiin ja pelattiin Menolippua, ja vieraat vieraili Minnepolisin Paikoissa. Vähän on sumeat muistikuvat, olin niin mökkihöperö sisällä istumisen takia, että muistan vain, että kivaa oli ja jouluruoat ja suomalainen jouukarkki maistui.
No, koitanpa kirjoittaa taas paremmalla aikaa. Nyt luppasee silimä siihen malliin, että on pakko alkaa nukkumaan ennen seuraavaa imetys-vaipanvaihto-mahanpurujen hoito -sessiota.
Kiitospäivän viikonloppuma meille muutti sähisevä ja karvainen otus. Nimeksi tuli Rainy, koska turkki on harmaa. Hän on hamsteri ja söpö kuin mikä. Aluksi seurustelemisesta hänen kanssaan ei tullut mitään, koska hän oli niin arka. Mutta Tyären ja hänen bestiksensä kesyttämissessiot tuottivat nopeasti tulosta, ja nyt Tyär on aika ässä nappaamaan Rainyn häkistään telmimään isommalle permannolle. Hauska eläin on hamsteri, joskin aika kova sotkemaan. Ja tämä kaveri on valinnut vessakseen häkkinsä liukumäen, jota on tosi hankala putsata ilman koko häkin purkamista osiin. No, kyllä siitä on selvitty toistaiseksi.
Toinen uusi perheenjäsen tulikin meille vähän ennustettua aikaisemmin. Hän ei ole karvainen eikä sähisevä, vaan enemmänkin karvaton ja tuhiseva. Poeka putkahti maailmaan eräänä sunnuntaina heti puolenyön jälkeen. Akupunktio toimi jälleen, kyllä sillä kuulkaa saa synnytyksen käynnistymään. Mullahan oli käynnistysuhka päällä, joten rupesin omin nokkineni toimeen, koska en halunnut sitä lääkkellistä käynnistystä. Synnytys oli täysin päinvastainen kokemus Tyären synnytykseen verrattuna, mutta nytpä olen kokenut synnytysten kaksi ääripäätä. Tyären syntymästä voi lukea vanhasta blogistani. Tästä toisesta ja valitettavasti viimeisestä en tarinaa kirjoita, koska muutenkin netti on täynnä pelottavia synnytyskokemuksia. En halua uusintaa sitä yleistä tarinaa, että synnyttäminen on kamalaa. Olen edelleen sitä mieltä, että synnyttäminen on naisen elämän tähtihetkiä. Mä en vain itse tällä kertaa osannutkaan hoitaa sitä niin kuin olin ajatellut osaavani.
Sairaalassa oli jokaisella oma huone, jossa siis synnytettiin ja vietettiin se 48 tuntia syntymän jälkeen, minkä sairaalassa saa olla. Huone oli tilava ja siinä oli oma vessa ja iso kylpyamme. Sairaalakamppet tuotiin paikalle vasta, kun ponnistusvaihe alkoi. Ruoka ei ollut kaikille samaa, vaan ruokalasta sai tilata, mitä halusi. Tai siis oli lista, jolta sai valita kaikkea paahtiksesta lämpimiin ruokiin, ja se tuotiin huoneeseen. Söin koko ajan munakasta, koska oli sellaiset himarit sillä kertaa. Puitteet olivat siis aika luksusta. Heniklökunta eli ne hoitsut oli mukavia ja asiantuntevia, tosin ehkä kätilöt ois antaneet mun liikkua enemmän ja ois ehdottaneet eri asentoja aktiivisemmin. Sairaalassa sai myös hierontaa ja akupunktiota lapsivuodeaikana, otin tietenki molempia.
Täällä on nyt kohta kuusi viikkoa harjoiteltu uutta elämää. Pojalla on ollut bilirubiiniarvo korkealla koko ikänsä, ja ollaan oltu kotona sinivalohoidossa. Ei siis liikkumista missään, tosin en olisi ihan pienen vauvan kanssa minnekään lähtenytkään. Nyt sitten on saatu diagnoosi, että se on rintamaitokeltaisuutta, ja valovyötä pidetään vain öisin. Ihanaa on kyllä liikkua Poeka liinassa tai kärryissä, varsinkin kun ilma on ny vähän lämmennyt. Oli paukkupakkasia monta viikkoa.
Tyär ei ole kovin innoissaan veljestä. Se on kuulemma rasittava ja tyhmä. No, se oli odotettavissa. En tiedä, onko nää isommat ainokaiset mustasukkaisempia kuin pienemmät. Onneksi Tyär välillä kuitenkin halii ja hoitaa veljeän, eli ei toivoa voi kokonaan heittää.
Niin, olihan tässä joulukin välissä. Kiva, ku oli Suomesta perhettä käymässä. Syötiin ja pelattiin Menolippua, ja vieraat vieraili Minnepolisin Paikoissa. Vähän on sumeat muistikuvat, olin niin mökkihöperö sisällä istumisen takia, että muistan vain, että kivaa oli ja jouluruoat ja suomalainen jouukarkki maistui.
No, koitanpa kirjoittaa taas paremmalla aikaa. Nyt luppasee silimä siihen malliin, että on pakko alkaa nukkumaan ennen seuraavaa imetys-vaipanvaihto-mahanpurujen hoito -sessiota.
Tilaa:
Kommentit (Atom)