Päivä kiitosten

Elämämme toinen kiitospäivä kääntymässä yön puolelle. Oli hurjan kivaa. Lucya taas kiittäminen, kun kutsui meidät heille. Vietettiin koko päivä siellä, syötiin sekä lounas että päivällinen yhdessä. Lounaalla villiriisi-pinaattikeittoa ja leipäkoneleipää. Nam. Päivällisellä tietenkin kalkkunaa (ei syöty), Matin tekemää uuninieriää, papuvuokaa (en tiedä mitä siinä oli mut hyvää oli), perunamuusia ja karpaloa. Jälkkärinä leipävanukasta ja joulutorttuja. Tuli massu täyteen, paitsi ehkä tytöillä joiden mielestä kaikki ruoka oli ihan kamalaa. Muistuu omat lapsuusjoulut mieleen, kun mulle sihtikurkulle maistui vain porkkanalaatikko ja luumut.

Kävin aamulla kiitospäivän joogassa. Itkemiseksi se meni, kun on ollut paljon huolta, mutta teki se itkeminen ja joogaharjoitus hyvää: joogan jälkeen kohdunkaulaa nipisteli tunnin verran oikealla tavalla, eli ehkä pikku hiljaa alan pehmetä. Eilen olin vielä ihan kiinni, ultran mukaan kohdunkaula on jotain 5 cm pitkä eli avautumista riittää! Nyt sitten vain lisää joogaa ja kaikenlaista hytkyttelyä.

Huolta ja murhetta on aiheuttanut se, että mulle selvisi, että en pääsekään kätilöiden kanssa synnyttämään. Ei mulle ollut kerrottu, että kätilösynnytystä varten pitää rekisteröityä viimeistään raskausviikolla 34.  Tästä ei ollut ohjetta sairaalan sivuillakaan, joita olen aika paljon plärännyt aiheen tiimoilta. Olin lääkärille sanonut siitä että haluan kätilöiden kans mutta hän ei mua ohjannut siihen ilmoittautumiseen ollenkaan. Mietin, että vaihdan sairaalaa, mutta saattaa olla aika myöhäistä muuttaa toiseen paikkaan, missä on ihan eri systeemit ja pitäs uusi lääkäri ja se kätilö ehtiä saada. Soittelin jo muihin sairaaloihin, mutta aikoja kätilöille ja lääkäreille on nyt vaikea saada ja jos alan synnyttää esimerkiksi ensi viikolla niin uusi paikka vain vaikeuttaa tilannetta. Ei mennyt yhtään niin kuin Strömsössä, mutta koitan ajatella positiivisesti: tulee erilainen kokemus. Epätoivon hetkillä kyllä tulee välillä mieleen, että jos oisin amerikkalainen enkä ärsyttävästi mokeltava ulkkari, saisinko tahtoni ja toivomukseni läpi helpommin.

Vauvan koon takia laskettua aikaa siirrettiin, tai siis ei mulla uutta päivämäärää ole mutta oon ultran mukaan jo viikolla 39.  Vähän tuntuu että hötkyillään turhaan, kun kuitenki Tyärki oli iso vauva, yli nelikiloinen ja yli 50-senttinen. Lääkärin mukaan pitäs käynnistää jo joulukuun tokalla viikolla, mutta siihen haluan kyllä toisen ja ehkä kolmannenkin mielipiteen ennen kuin operaatioon ryhdyn, jos vauva tuntuu olevan kunnossa. Lääkekäynnistys on koko mun ajatusmaailmaa vastaan, ja tiedän handlaavani luonnollisesti etenevän synnytyksen hyvin mutta lääkekäynnistyksen intensiivistä kipua en. Son liian väkivaltaista ja lukemani mukaan päätyy usein sektioon ja moniin muihin interventioihin kuten imukuppiin ja eppariin (ei kiitos niillekin). Olen ensi viikolle varannut akupunktiota kolmesti, jotta välttäisin sen sairaalassa käynnistämisen.

Tulipa nyt läärättyä tuosta raskausasiasta ehkä vähän liikaa. Kiitospäivään palatakseni, Tyär sai isosiskonsa E:n yökylään vielä päivän päätteeksi. Pelasimme Menolippua, joka meillä nyt taas on kun sain synttärilahjaksi. Edellinen versio jäi Suomeen ku ei ollut tilaa enää laatikoissa. Oli vähän liian pitkä peli tytöille, ja varsinkin kun ovat hyvin helposti pitkästyvää amerikkalaista sorttia molemmat (sitä Tyär perässä mitä E edellä). Mutta mahtis peli se kyllä on. Tuolla ne typykät nyt ovat rauhoittumassa, kikattivat noin tunnin valojen sammuttamisen jälkeen. Vaikuttaa, että Tyär on vielä valveilla, E jo unessa.  Taas tulee omat yökyläilyt mieleen, olihan se kiva valvoa vaikka vähän väkisin ku oli kikattelukaveri vieressä. Nyt kyllä ymmärtää sen aikuisten ajoittaisen ärtymyksenkin, kun sitä kikattamisesta ei meinannut tulla loppua. Eläminen ja vanheneminen on kyllä hienoja asioita. Elämälle kiitos, laulaisi Anneli Saaristo.