Syksyhkö

Laitoimme lämmityksen päälle viikonloppuna. Kävi aamukylmyys sietämättömäksi, vaikka päivällä aika lämmin aina onkin. Lähemmäs kahtakymmentä on pidellyt päivisin. Luulin viikonloppuna, että nyt syksy alkaa tulla, mutta päivät vain lämpenevät. Linnutkin istuvat langoilla lämmöstä  hämmentyneinä: eikö sitä tähän aikaan yleensä lähdetä? Saamme kai nyt sen kevään, mikä jäi välistä. Kummallista.

Lämpimien päivien takia tuntuu hullulta, että lokakuuta jo eletään. Mihin aika katoaa? 11 viikkoa synnytykseen. Vähemmän aikaa saada työhommat jonkinlaiseen oordninkiin. Hyvin hyvin vähän aikaa saada koti johonkin kuosiin. Huh. Kun ei ole tilaa, missä säilyttää omistajien tavaroita, meidän asettautumishomma seisoo. Ja kun on kaikki tällä hetkellä tarvittavat tavarat kaivettuna laatikoista, pakkaamis- ja purkamishomma ei ole se, mihin ekana tulee tartuttua.

Tämä syksy ei ole ollut samanlainen kuin aiemmat syksyt, jolloin yleensä olen ollut puhtia täynnä. Ainakin hetken aikaa. Ihan flegmaattinen olo on. Raskautta en voi syyttää, koska edelliskerralla olin tosi energinen. En vain pääse yli tästä muuttoväsymyksestä ja -turhautumisesta. Tai ehkä jotenkin painaa jo se, että taas ensi syksynä olemme samassa tilanteessa. Puuh. Mua varmana jälkeenpäin kaduttaa kun en mennyt ja tehnyt kaikkea mahdollista jänskää täällä, mutta enpä saa nyt mitään aikaiseksi. Tekisi mieli vain paeta kaikkea vastuuta ja maata sohvalla ja lukea ja katsoa filmejä.

Vaikka olen haluton ja turhautunut, odotan kovasti lokakuun lopussa saapuvia ystäviä. Ja Halloweenia, joka on ystävien täällä olon aikaan. Jouluun asti en ole vielä orientoitunut, vaikka silloinkin luvassa kivoja vieraita ja taas vaihteeksi hormonihuuruista uuteen arkeen totuttelua. Jaksaa tässä paarustaa, kun on asioita, mitä odottaa.

Oli mulla joitakin oikeitakin asioita, kuten minnesotalaisen rakentamisen yllättävä huteruus ja paikallisen aksentin erikoisuudet, mutta kirjoitan niistä toiste. Silmä luppasee, pakko mennä kötälleen.