Kevätjumalat karkeloi

Aaah, tämä viikonloppu on viimein saatu viettää säässä, jonka pitäisi täällä olla yleinen huhtikuussa. Lämpöä on ollut yli 20 ja lumet on sulaneet vihdoin ja viimein. Linnut uskaltavat taas laulaa, puut kukkivat ja jotain hentoa vihreää nousee joka paikasta. Tätä oletin sään olevan jo noin kuukausi sitten, ja natiivitkin on sanoneet, että kevään pitäisi olla jo pitkällä tässä vaiheessa.

Olemme siis nauttineet tästä lämmöstä täysin siemauksin (ensi viikolle on taas luvattu noin kymmentä lämpöastetta). Perjantaina Elsa oli leikkitreffeillään tuntikausia pihalla. Lauantaina syötiin ensimmäistä kertaa pihalla lounasta, olikin muuten eka kerta koko täälläoloaikana. Vietimme ison osan päivästä ulkona, mikä on aivan taivaallista pitkän kylmän kauden jälkeen. Illalla Elsa ajoi pyörällä kiekkaa Vivin ja Edisonin kanssa, ja tuli siinä meillä äideilläkin 1,5 mailia käveltyä. Kaikkialla näki ihmisiä ulkona. Se on radikaali muutos talveen verrattuna, jolloin missään ei ollut ketään, ja pihat uinuivat hangen alla. Grillit kihisivät ja musiikki soi melkein joka pihassa. Elsa bongasi ilmalla täytettävän altaan ja oli pudota polvilleen ihastuksesta. Ois kuulemma ihan pakko saada, ja jos sais, siellä vietettäisiin yötkin.

Tänään pidimme kauniissa säässä Gerbillyn hautajaiset. Matti askarteli hienon laatikon paperipussista, ja laitoimme siihen kukkia ostamastamme hautajaiskimpusta. Haudan kaivoin eilen. Vieraina oli Vivi ja Edison, jotka Elsan kanssa täyttivät haudan. Kimpun lisäksi hauta sai istutettavan kukan ja eilen maalaamamme kiven. Hautajaisruoaksi oli jäätelöä, pihalla tietenkin. Kyllä tuntui vähän helpottavan Elsaa nuo hautajaiset. Laittoi Gerbillyn arkkuun ruokaa mukaan "kun ne siellä muinaisessa Egyptissäkin laittoi vainajille ruokaa". Upuli.

Tavanomaiset skypettelytkin tänään tietenkin hoidettiin.Niin ja uimaan päästiin taas kerran varmaan kolmen viikon tauon jälkeen. Elsa ui jo aika hyvin, mutta yksin ei vielä altaaseen voi päästää. Elsahan on sukeltanut hyvin jo tosi pitkään.

Hirveän hyvä viikonloppu kaiken kaikkiaan!

Lepää rauhassa Gerbilly

Huoh. Kuolema kävi meidän perheessä ekan kerran tänään. Rakas rapistelijamme, rento yläfemmaaja Gerbilly Speedy Rocket kuoli tänään. Löysimme sen omasta kuutiostaan illalla, kun tulimme kotiin Elsan leikkitreffeiltä.

Oli tämä vähän odotettavissa, mutta kyllä se silti järkyttää. Eilen aamulla huomasin, että Gerbiilillä henki kulkee hurjan raskaasti ja silmät on muurautuneet umpeen. Tilanne ei ollut muuttunut miksikään tähän päivään tultaessa, joten vein gerbiilin eläinlääkärille. Hampaat olivat kasvaneet liian pitkiksi, joten ne leikattiin lyhyemmiksi. Antibiootteja ja särkylääkettä silmätulehdukseen tuli kahden viikon kuuri. Huojennuin, kun homma oli hoidettavissa ja arvelin, että kuolema jättää sittenkin tulematta.

Kerkesin tietenkin jo Elsalle sanoa, että Gerbilly paranee, koska itsekin siihen uskoin lujasti. Hieman sitten järkyttävää  tulla kotiin ja löytää eläinystävän pieni kylmennyt ruumis, joka piti vielä kaivaa talouspaperirullan sisältä. Sinne oli raukka ryöminyt kuolemaan. Elsa kauhistui kovasti kuolleen hurjaa, vierasta ulkomuotoa ja oli aika shokissa. On varmaan vielä monta päivää.

Yllättävän kuoleman edessä sitä huomaa äitinä suhtautuvansa kuolemaan siten kuin siihen on lapsena oppinut suhtautumaan. Selkäytimestä tulee nämä peruslohdutukset, että gerbiili on nyt gerbiilien taivaassa, ei ole enää kipuja ja saa kaivaa niin pitkiä tunneleita kuin ikinä haluaa eikä tule seinä vastaan. Sitä huomaakin uskovansa henkeen, "se näyttää oudolta, koska sen henki ei ole enää ruumiissa". Sellainen päälleliimattu rationaalisuus karisee pois ja vähän äkkiä. Äitiys on kyllä siksikin ihanaa, kun viimeistään tuollaisen leikki-ikäisen kanssa pitää miettiä nämä omat maailmanselityksensä läpi.

Hautajaiset pidetään sunnuntaina. Onneksi on tuo maa jo sulanut, niin saadaan jyrsijä multiin. Elsa haluaisi kutsua vieraita, olen itse vähän kahden vaiheilla. Mutta jos se on kaverin kanssa helpompaa, miksikäs ei.

Laittaisin kuvan tähän, mutta eipä tuo nyt onnistu. Koitetaan huomenna.

Edit. Eipä onnistu vieläkään kuvan laittaminen. Pöhölö Blogger!

www.fi/elsannukkumisaikataika

Meän tyär kyllä halutessaan tekee vaikka mitä itse. Eilen syntyi pahvilaatikosta "Elsa nukumisaikataika" -kone, johon ilmestyi tekstiä ihan omin pikku kätösin. Takana lukee, että kone "voi yllätä", pohjalta löytyy "sisänkäynti" ja etuosa kehottaa, että "mennän matkan äläka unohda pipoa". Toisessa kyljessä on lisää ohjeita: "jos on jotain jota et ymärä tästä konesta käy katsomassa www.fi kauta elsanukumisaikataika. Koneen sisältä löytyy käyttöä varten lappu kotiväelle: "voin vipyä pidempän". Mikä mahtava luovuus!

Tällaista askartelua emme olekaan hetkeen harrastaneet, kun pysyimme aktiivisina Irinan ja Sofian vierailun ajan. Joka päivälle keksimme jotain tekemistä aamusta iltaan, välillä suunniteltua ja välillä ihan improvisoitua. On aivan erilaista kuin vain omalla porukalla lähteä museoon tai rullaluistelemaan, kun on kavereita, joille haluaa näyttää paikallisia erikoisuuksia. Hirveän hauskaa oli joka päivä.

Viime viikon keskiviikkona menimme heti Mall of Americaan ja sinne huvipuistoon.

Minne mentäis?

6-vuotiaat ovat jo niin isoja, että pääsevät kaksin laitteisiin.

Nämä tytöt on olleet ystäviä 4-ever!

Saimme aikaa kulumaan koko päivän MoA:ssa. Tytöt jaksoivat kiertää kauppoja tosi reippaasti huvipuistoilun jälkeen. Disney -kauppa, mekko-osastot ja Lego -kauppa taisivat olla suosikkeja. Me äiditkin löysimme jotain, mitä etsittiin, mutta enimmäkseen tytöille katsoimme kamppeita.

Like mother, like daughter.

Vähänks on staili!

Uskottava.

Disneyn taikaa. Bibbidy-babbidy-boo!

Illalla piti vähän hömpöttää uusissa mekoissa.

Torstaina oli vuorossa Children's Museum eli lasten museo, ja onpa se kyllä hieno paikka. Siellä on monessa kerroksessa erilaisia teemahuoneita, joissa lapset saavat kokeilla erilaisia asioita, kuten tehtaan pyörittämistä, postin jakamista, musiikkivideon tekemistä ja vesileikkejä. Oli tosi hauskaa, ja olimme siellä siihen asti, että museo meni kiinni.

Tällä vempaimella sai jänskiä kuvia.

Children's Museumissa sai leikkiä myös kauppaa.

 Perjantaina Sofia kävi Elsan tarhassa tutustumassa aamupäivän, ja me äidit käytiin sillä aikaa kaupassa ja syömässä nepalilaisessa. Tytöillä oli ollut hauskaa,  ja Elsa oli kuulemma ollut todella ylpeä saadessaan esitellä päiväkotia. Tarhan jälkeen menimme uimaan keskustaan The Depot-hotellin yhteydessä olevaan kylpylään. Siellä oli amerikkalaiseen tapaan ihan järkyttävän kylmä, oikein viima tuntui puhaltavan siellä hallissa. Porealtaassa olisi voinut lämmitellä (saunoja ei tietenkään ollut, kuten ei myöskään pukuhuoneita - vaatteet piti vaihtaa vessassa), mutta Minneapolisin kaupungissa on sellainen säädös, että alle 12-vuotiaat eivät saa mennä porealtaaseen. Aiheuttaa kuulemma sisäisiä verenvuotoja pienille lapsille. Aika jännä, että naapurikaupungeissa sisäisiä verenvuotoja ei ole kuitenkaan raportoitu poreallaskäyntien jälkeen. No, saimme kuitenkin kastaa hintaan kuuluvia pyyhkeitä porealtaassa ja lämmittää niillä Elsaa ja Sofiaa. Mukavaa uimassa silti oli, vesiliukumäki oli vauhdikas ja Elsa meni taas Monkey Barseissa kuin vanha tekijä ennen kuin pudottautui veteen. Mun pikku apina.

Lauantaina olisimme käyneet maalaismarkkinoilla, mutta vain yhdet löytyi ja nekin hyvin pienet ja sisätiloissa. Kävimme kuitenkin katsastamassa ne, ja löytyi sieltä tosi hyvää vuohenjuustoa. Kauhean kauniita koruja siellä oli kans, mutta enpä raskinut ostaa. Markkinoiden jälkeen hurautimme rullaluistelemaan. Tyäret oli ensi kertaa luistimilla, mutta kauhean nopeasti molemmat saivat kiinni ideasta. Porukkaa oli valtavasti, mutta emme jääneet jalkoihin pahasti. Yhden kerran Irina ja Sofia kaatuivat, kun joku pieni meni pahki heihin. Pahoilta vammoilta vältyttiin.

Näin se lähtee!

Diskovalot välkkyi ja mussiikki soi. 

Sunnuntaina pidimme vihdoin ja viimein Elsalle 6-vuotisjuhlat. Oli kuusi vierasta, eli juuri sopivan pieni porukka. Elsa oli toivonut, että juhlat olisi silloin, kun on Sofia kylässä. Teimme aika simppelit tarjottavat (kiitos vielä Irinalle avusta tarjoilujen kanssa!), ja vähän myös ohjelmaa keksimme. Siis sitä perinteistä piilotusleikkiä ja pullonpyöritystä. Vieraat saivat myös tatuoinnit. Siis sellaiset tarraversiot, ei ihan pysyviä.

Maanantaina kävimme vielä uudestaan Mall of Americassa, kun tuliaisia oli vielä ostamatta. Käytin tytöt Sea Lifessa sillä aikaa, kun Irina ostosteli. Kaloja oli. Ja haita ja kilppareita. Tällä kertaa en liikuttunut korallialtaan äärellä, mutta merihevoset meinasivat saada tipan linssiin. Tämmöstä tää nyt on. Tytöt ei kauheena jaksaneet keskittyä, joten olimme nopeasti tehneet kierroksen.  Maanantai-iltana menimme NBA-koripalloa katsomaan. Tunnelmaa oli, vaikka oli maanantai-ilta ja areena puolityhjä. Fanikatsomo jaksoi kannustaa kovasti, ja cheerleaderit oli iskussa. Tulomatkalla erehdyin poistumaan parkkihallista motarille, ja siinä sitten teimme sellaisen 15 minuutin mutkan jossain, missä emme ole koskaan käyneet. Hups.

Tiistaina oli vuorossa Tiedemuseo eli Science Museum, jossa sielläkin on paljon lapsille suunnattuja näyttelyitä. Tiedemuseossa on nyt esillä Body Worlds -näyttely, jossa on oikeita, kokonaisia plastinoituja ruumiita (siis iho on otettu pois ja lihaksiin ja elimiin on ruiskutettu muistaakseni jotain muovisekoitetta). Niiden avulla havainnollistetaan ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa. Minusta se oli hirmu mielenkiintoinen ja hauskakin näyttely. Jännä se on nähdä, miltä lihaksisto näyttää esimerkiksi jooga-asennossa ja taitoluistelussa. Ja kaikki elimet kans on mielenkiintoisia, esmes aivot. Mutta olenkin hieman antomiafriikki. Saimme aikaa kulumaan taas koko päivän.

Keskiviikkona oli vierailla lähtöpäivä, ja kyllä oli haikeaa. No, kesällä sitten taas nähdään!

Ai niin, kävimmehän me Irinan kanssa Dinkytownissa baarissa perjantaina. Ajateltiin mennä pyörittämään pyllyä salsailtaan, mutta jäi pyörittäminen vähiin, koska paikka oli täynnä todella taitavia tanssijoita, jotka veti aikamoista parisalsaa. Huh huh. Ilo oli katsella, mutta itselle tuli kyllä aikamoisen pökkelömäinen olo. Kävimme vähän joraamassa viereisessä baarissa, kun rima oli siellä Loringissa niin korkealla. Kotimatkalla polliisi pysäytti meidät, koska olin unohtanut laittaa valot päälle. Jouduin pieneen paniikkiin, kun mullahan on ajokortti pudonnut jonnekin Etelä-Dakotaan, ja uutta ei ollut vielä tullut Suomesta. Vahva tankeroaksenttini pelasti minut tällä kertaa, ja ehkä poliisi tunsi armoa, kun ihan paniikissa siinä sössötin. En edes vakkuutuskorttia löytänyt. Onneksi ajokortti on nyt taas, ja voin ajella vähän rennommin.

Vilinäviikko

Johan meni vauhdilla edellinen viikko. Miesi lensi San Franciscoon tiistaina, ja keskiviikkona tuli vierailulle Suo. Sen ihana laulaja oli meillä majoituksessa, ja olipas kauheen mukavata, kun oli väliaikaisella yyhoolla aikuista seuraa. Jaksoin olla vähän vähemmän kärtty äiti, kun iltaisin sai olla muunkin kuin itsensä seurassa.

Pyysin Suon ja suomalais-amerikkalaisen Kaivaman meille torstaina illalliselle. Nämä kaksi bändiä esiintyivät sitten perjantaina yhdessä, mutta siitä vähän myöhemmin. Tein simppelin illallisen, tortilloja ja chili sin carnea ja jälkkäriksi omenapiirakkaa ja jätskiä, kun ajattelin että tärkeintä on seurustella. Ja niinhän se oli. Tykkään kyllä kun on porukkaa kylässä ja saa jutustella kaikenlaista. Illan päätteeksi saimme vielä hienon konsertin omassa olohuoneessamme, kun bändit treenasivat yhteisiä biisejään. Yleensä pitää voittaa jokin kisa, jotta saa bändin olkkariinsa keikalle. Minäpä sain kaksi bändiä ilman että pikkusormeani liikautin. Mikä onni!

Perjantain keikka oli menestys. Oli tupa täynnä, ja osa halukkaista ei mahtunut sisään saliin. Ja ah, mikä musiikillinen elämys! Hienosti soittivat molemmat bändit, ja tunnelma oli kyllä katossa. Aluksi illan isäntä, ystävämme Erkki piti hauskan lämmittelypuheenvuoron. Tässä on sitä turha alkaa referoimaan, mutta mukavasti lämpeni yleisö. Bändit siis soittivat omat settinsä ja välillä muutaman biisin yhdessä. Keikan jälkeen levyjä olisi mennyt kuin kuumille kiville. Elsa ja pari kaveria, joilla on vähän suomalaisiakin geenejä, jaksoivat hekin kuunnella koko keikan. Sen jälkeen he juoksivat sitten salin viereisellä käytävällä kaiken pakkautuneen energian pois. Aivan nappiin meni siis kaikki.

Lauantaina oli taas Suomi-koulu ja teemana pääsiäinen ja palmusunnuntai. En löytänyt vitsantekotarpeita (en kyllä kauheasti ehtinyt etsiäkään), joten virvoimme pitäen käsistä kiinni toisiamme. Oli mukavaa taas olla opena. Suomi-koulun jälkeen käytimme Suon Mall of Americassa, koska pitäähän se USA:n isoimmassa "mällissä" käydä. Elsa pääsi pariin laitteeseen siellä ostoskeskuksen huvipuistossa, joten oli aika tyytyväinen tyär, varsinkin kun toinen laite oli sellainen, johon ei aikaisemmin ole päässyt. Mullehan koko MoA on aika kidutusta, kun siellä on niin kamala meteli ja liikaa käsitettävää ja liikaa kaikkea. Mutta pitää siellä aina välillä käydä.

Sunnuntaina suolaisilla oli lento takaisin. Meidän päivästä tuli sitten vilkas, kun oli leikkitrefffit ja yllätyskutsu illalliselle naapuriin. Mukavaa, kun on vilinää ja puuhaa. Se jatkuu tälläkin viikolla, kun I ja S tulevat meille kylään. Kyllä on Elsa odottanut kovasti, ja tietenkin minä myös. Ystäviä kun on eniten ikävä täällä uudella mantereella.

Ai niin, pari hauskaa videota, jolle olen iltaväsyissä nauranut. Molemmissa englanninkielinen teksti. Hahahahaaa!(Niin ja ranska kyllä kuulostaa ihanalta vaikka onkin vähän kanadalaista ranskaa)

Henri Le Chat Noir (on tosin nyttemmin myynyt sielunsa Friskiesille).
http://www.youtube.com/watch?v=Q34z5dCmC4M

Lisää hassuja kissoja, myös Elsan suosikki.
http://www.youtube.com/watch?v=KIePsbJSS04

Vielä kerran: äänestä!

Kaksplus-lehden Tähtibloggaajakisan loppu häämöttää, eli kipin kapin nyt kaikki tämän linkin kautta äänestämään Neljän huoneen tavarat-blogia!

http://kaksplus.fi/misc.php?do=form&fid=124

Pääsiäispupun jäljillä

Pääsiäiskukosta ei Jenkkilässä ole kuultu. Saatikka virpomisesta. Täällä on ihmisenkokoinen Pääsiäispupu, joka käy pääsiäisaamuna piilottamassa munia lasten löydettäväksi. En tiedä, kumpi on absurdimpi: sängyn alle muniva kukko vai takapihoilla hiipparoiva jättiläiskani.

Joka tapauksessa kävimme elämämme ensimmäisessä munajahdissa sunnuntaiaamuna. Naapurimme kutsui meidät vuosittaiseen nyyttärijuhlaan, jota ennen käydään piilottamassa ja etsimässä munia. Niin, siis oikeita, maalattuja kananmunia, ei suklaisia. Minä innostuin luomukaupan yrttivärjäysohjeista ja koetin liotella tusinan munia paprika-, curry-, ja kahviliemissä yön yli. Haaleankeltaista sain aikaan, ja vähän epämääräisen rusehtavan punaista. Kahvi värjäsi parhaiten, mutta ruskea kananmuna ei ole kauhean erikoinen. Tyär maalasi muniin vähän muutakin väriä yhdessä suomalaisen ystävänsä kanssa Skypen kautta. Tein myös kasviskeiton, koska menu vaikutti vähän lihaisalta, ja jälkkäriksi vein persikkapiirasta.

Niin, se munajahti. Hauskaa oli. En nyt tähän kirjaa kaikkia munajahtiaiheisia vitsejä, joita keksin siellä Tower Hillillä. Eihän niitä voinut kertoa jenkeillekään, kun ei olennainen sana käänny englanniksi yhtä hauskasti kuin suomessa. Niin ja olen unohtanut varmaan puolet niistä, mille hihittelin. Mutta kaksimielisyydet sikseen, lapsista oli hauskaa juoksennella etsimässä munia Witch Hat Towerin ympäristössä. Tuuli oli jäätävä, joten luulen, että osa munista jäi maastoon. Pitää toivoa, että ne joku opossumi sieltä löytää. En huomannut meidän munia kenenkään korissa, eli ehkä ne oli sitten piilottajilta jääneet jonnekin lähtöpisteeseen. Buu. Iso työ ihan hukkaan.

Nyyttäreillä oli ihan mukavaa, vaikka emme siis tunteneet ketään muita kuin naapurin, emmekä häntäkään niin hyvin. Mutta mää oon iloinen, kun pääsen ihmisten keskelle ja kuunteleen puhetta ja ehkä puhumaankin. Sössön-sössön, mutta ilon puolelle se silti meni. Onhan se ihan ookoo olla eksoottinen kaukomaan asukki, jolla on kumma aksentti. Soppa ja piirakka olivat menestys, rahka kun ei täällä ole mikään yleinen leipomuksen täyte. (Sivuhuomatuksena mainittakoon, että alusta asti itse leipominen on sekin aika jännää ja eksoottista monen mielestä täällä.) Yksi juhlien eleganteista vanhoista leideistä oli tehnyt pashaa (hapankermasta, ei rahkasta), mikä minua vanhaa herkkusuuta tietenkin ilahdutti. Hauskaa on, että  amerikkalaisissa resepteissä pasha kirjoitetaan pascha. Ja nämä sitten ääntävät sen vähän erikoisesti. Pashan tekijä kysyi minulta: "How was the paashka? Did you like it?" Sisäistä hihittelyä. Oli se hyvää ja tykkäsin kovasti!

Pääsiäinen on näköjään saanut minusta esiin alatyylisen kirjoittajan. Totuuden nimissä se ei ole kauhean syvälle piilotettuna. Siirrynpä siis muihin aiheisiin ja jatkan ala-stylistin hommia vain sisäisesti. Viikonloppu oli meillä muutenkin varsin vilkas. Perjantaina päätin pitää Good Fridayn (pitkäperjantai enkuksi) Suomiperheille, ja olihan se hyvä perjantai. Talo täynnä iloisia lapsia ja pöydän ääressä vanhempien lätinää. En ollut kovin ehtoisa emäntä, unohdin tarjoilla juomia ja hommat oli vähän levällään, mutta kaaoksestani huolimatta viihdyin vietaiden kanssa. Jahuu, jahuu. Lauantaina kylään tuli Matin kollega ja väikkäriohjaaja. Herkkuruoat laittoi Matti: marinoitua tilapia-kalaa ja uunikasviksia sekä salaattia. Njam njam. Elsa sai katsoa Maija Poppasta, kun meidän jutut oli kuulemma tyyyyylsiiiiääää. Niin, ja sunnuntaina munajahdin jälkeen menimme taas uimaan. En itse malttanut mennä treenaamaan, kun Tyären sukeltelua ja uimista oli niin mukava katsoa.

Nyt maanantaina täällä on ollut ihan tavallinen arkipäivä. Ei ole yleinen loma tämä pääsiäinen. Yhdysvallat on sen verran monipuolinen maa, että jos pääsiäinen olisi yleinen vapaapäivä, pitäisi myös ramadanin, hanukkan ja kwanzaan olla.