Huhuu, täällä taas

Luvattoman pitkä päivitystauko takana. Tauko ei ole ollut mitenkään tarkoituksellinen. Ei vain ole tullut kirjoitettua. Muka aina jotain muuta tekemistä. Tai väsymystä. Tai En vaan osaa -fiilistä.

Koitan tässä muistella, mistä asioista olen aikonut kirjoittaa, kun olen aikonut. Suomi-koulun sijaisopena oli kivaa. Ryhmässä oli kymmenen lapsen sijaan vain kuusi lasta, ja avustajakin oli minulle siunaantunut. Luin kirjaa, maalattiin syksyisiä maalauksia ja laulettiin lauluja. Olin listannut 20 suomalaista lastenlaulua, jotka osaan kuin vettä valaen. Laulettiin sitten kolme, ja siinäkin taisi olla kaksi liikaa. Lasten kärsivällisyys ei riittänyt pidempään lauluhetkeen. Suurin osa Hattivateista oli 3-4-vuotiaita, ja into päästä vapaan leikin puolituntiselle oli kova. Joka tapauksessa olen mielelläni sijaisopena uudestaankin. Suunnittelen tunnin vähän erilaiseksi, koska nyt lopulta ei tullut kauhean paljon sellaista suomenkielistä kommunikaatiota. Puolet lapsista oli umpiamerikkalaisia, ja puhe lipsahti liian helposti englanniksi.

Opin naapurin kahvikesteillä viime viikonloppuna, että täällä Minnesotassa puhutaan säästä yhtä paljon kuin Suomessa. Se on siis ihan sallittu puheenaihe, ei sellainen, joka vedetään keskusteluun, kun alkaa tylsistyttää. Itsehän puhun säästä aina, kun on mahdollista - olen vain yrittänyt jättää valittamisen vähemmälle. Kun sille säälle ei kuitenkaan mitään voi. Ah, mikä helpotus, kun voin puhua ihan rauhassa säästä, jos en muuta puheenaihetta keksi!

Niin...kenen kanssa sitten säästä puhuisin? Tulin tässä huomanneksi, että olen perheessämme vähiten englannille altistuva tyyppi. Tulee puhuttua englantia vain, kun haen Elsan tarhasta (How has the day been?) ja kun käyn kaupassa (Hi, I'm fine, how are you, here you go, thank you, have a nice day). Ei kauheena pääse englanti kehittymään, nuo fraasit kun ovat olleet hanskassa noin 9-vuotiaasta asti. Pitäisi siis löytää harrastus, missä saisi kontaktia oikeisiin englanninpuhujiin. Kuoro tai jokin ryhmäsysteemi (AA? OA?) ois kauheen kätevä. En vain voi elää itseni kanssa, jos asun täällä kaksi vuotta, ja enkku pysyy yhtä tönkkönä kuin se nyt on. Olen kaiken sössöttämisen ja sanojen hukkaamisen lisäksi kehittänyt änkytyksen englantiini. Saan niin vähän harjoitusta, että kun joku puhuu  mulle, ja mun pitäs vastata, meen ihan paniikkiin ja alan änkyttää. Uh. Iloista itsensä häpäisemistä täällä ainakin saa harjoiteltua.

Häpäisemisestä puheen ollen, tämänpäiväisestä uimahallikäynnistäni olisi saanut kyllä aika paljon matskua joko hassuihin kotivideoihin tai sitten johonkin sketsihahmoon. Sellaiseen, joka ei oikein pärjää esim ovien  ja lukkojen kanssa. Yliopiston uimahallilla on käyttäjillä omat kaapit, joissa on sellainen numerolukko. Pitää siis pyöritellä se oma yhdistelmä siihen lukkoon kuin kassakaapissa ikään. Yllättäen en sitten osannut käyttää lukkoani. Kysyin ensin respasta apua, kun en saanut kaappiani auki. Ystävällinen respaihminen tuli auttamaan. Lukko lipsahti vahingossa kiinni taas sinä aikana, kun  riisuin. Piti pyytää kanssaurheilijalta apua. Helposti se aukeaa, kun sen osaa, mutta minä en osaa. Kolmannen kerran piti hätyyttää siivoojaa uinnin jälkeen, liian pieni pyyhe päällä ja vettä valuvana. (Siivooja kauhistui - tiedättehän täkäläisen hysteerisen suhtautumisen alastomuuteen ja näköjään myös vähäpukeisuuteen. No anteeksi, tällä perseellä ja näillä reisillä varustettuna mikä tahansa pyyhe on liian pieni). Sain kuitenkin apua taas, mutta ei se siihen jäänyt. Lukko naksahti taas kiinni, kun laitoin sen penkille pukemisen ajaksi. Onneksi viereen tuli taas joku kanssaliikkuja, joka avasi lukon mulle. Olen nyt siis paljastanut yhdistelmäni neljälle ihmiselle. Matti ehdotti, että hankimme samanlaisen lukon kotiin, että voin harjoitella. Ei tarvi sitten ihan kaikille sitä numeroyhdistelmää kertoa.

Niin, kukaan ei ollut myöskään tullut maininneeksi, että puku- ja pesuhuoneisiin ja sieltä pois täytyy myös olla ovikoodi tiedossa. Huomasin sen, kun olin astumassa viileään käytävään, joka johtaa altaille (olin päässyt pukuhuoneisiin ensin jäniksenä ja sitten respan kanssa). Ajatus siitä, että odotan märässä uimapuvussa siellä käytävässä jotain enemmän asioista tietävää, joka avaisi minulle oven, ei oikein houkutellut. Ei muuta kuin takaisin pesuhuoneeseen väijymään toista uimaria. Onneksi sellainen osui kohdalle aika pian, ja hän suostui vielä kertomaan ovikoodinkin. Kaiken tämän sähläyksen takia uimisaikaa jäi sellaiset 15 minuuttia. Mutta haluan uskoa, että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu. Seuraavalla kerralla saan uida ehkä 20 minuuttia. Siis jos en viivy suihkussa liian pitkään.

No niin. Kröhöm. Palataan arkeen. Ensi viikolla on Halloween, ja tilasin pienelle Noitagerbiililleni puvun Etsy.comista. On hieno tähtikangas, ja niin on hauska noidan hattukin. Kyllä kelpaa mennä paraatiin ja tarhan pizzajuhliin. Laitan kuvia, kuin elohopeamainen noitamme suostuu pysähtymään kuvattavaksi. Hän olisi halunnut nukkuakin se puku päällä sinä päivänä, kun puku tuli. Hassu. Olemme myös kaivertaneet yhden kurpitsan jo valmiiksi, toinen tehdään huomenna. Onpas hauskaa valmistautua juhlaan, jota ei koskaan aikaisemmin ole juhlinut! Karkki vai kepponen -karkit on toki myös jo hankittu.

Elsan englannintaito on jo aika hyvällä mallilla. Lauseita hän ei vielä tuota, mutta ymmärtää jo tosi paljon, siis melkein minkä vain yksinkertaisen kysymyksen. Ja kyselee koko ajan meiltä, mikä on mikäkin asia englanniksi. Opettajat koulussa olivat sitä mieltä, että kuukauden sisällä puhe alkaa tulla jo ihan sujuvasti. Tarhassa Elsa on jo sanonut "Me like bunny" ja " My Mum hug me". Upuli.

Vaikka uin vain sen vartin, sauna teki kuitenkin tehtävänsä. Silmä luppasee, siispä nukkumaan.

Lisää kuvia

Istun ja odotan kissaa kotiin puolikuolleena väsymyksestä. Aikani kuluksi siis parit kuvat taas. Asiaa olisi, mutta olen liian väsynyt kirjoittamaan niitä asioita juuri nyt.

Kyseinen neiti, jota odotan, juo vain vessanpöntöstä.

"Tulin istumaan näin lähelle sinua vain siksi, että voisin osoittaa, että halveksun sinua niin paljon, etten edes katso sinuun."

Nimipäiväkakku, design by Elsa.

Minneapolisin keskusta näkyy kotimatkalla tarhasta yliopiston kampuksen kohdalla tällaisena...

Ja kauppamatkalla tällaisena.

Takapihakujallamme on myös toinen hieno ja suuri puu. Harmi, kun en pääse halaamaan!

Vähän myöhästyin kameran kanssa. Värikkäin ruska on jo mennyt.

"Mississippi, orpojen koditon äiti, soittajasuvun sielun sininen syli."

East Riverbank.

Viereisen kadun ruska on punaisempi kuin meidän kadun.

Aurinko saa värit hehkumaan ihanasti.

Klassinen paloposti tienristeyksessä.

No, eipä kissaa kuulu, joten muutama hajanainen päivitys. Viime viikko meni todella nopeasti, ja viikonloppuna oli aika paljon ohjelmaa. Perjantaina veimme Elsan tarhaan muffinsseja sunnuntaisen nimipäivän kunniaksi. Kirjoitin mukaan myös pienen selostuksen siitä, mikä nimipäivä on. Täällähän nimipäiviä ei vietetä ollenkaan, eikä edes tiedetä, mitä ne ovat. Nyt on pienelle osalle Amerikkaa viety nimipäivien ilosanomaa! Muffinssit piti hakea Cupcakesta, koska täällä on se sama hygieniasäännös kuin Suomessa. Kotileipomon tuotteita ei saa viedä tarhaan, vaan ne pitää olla kaupasta tai leipomosta. No, Cupcake leipoo taatusti hienompia muffareita kuin mitä kotona olisimme saaneet aikaan. Hyviä olivat kuulemma olleet.

Lauantaina meillä oli yhdessä neljän suomalais-amerikkalaisen perheen kanssa nyyttikestit. Jälkkäriksi kakkua, kun oli se Elsan nimipäivä tulossa. Todella hyvää oli kyllä ruoka. Matti oli tehnyt ihanaa papu-tomaatti -tortillatäytettä ja guacamolea, ja vierailta tuli mahtavia salaatteja ja makaroniloodaa lapsille. Nam-nam. Seurakin oli tosi hyvää, ja oli ihanaa, kun täällä seitsemän lasta juoksi ja mekasti ja nauroi koko illan. Sain vähän hoitaa vauvaakin, pitää sylissä ja näyttää kaikenlaisia tavaroita. Yksi yksivuotiaskin täällä oli, ja ne sellaiset on vaan niin äärettömän hurmaavia!

Sunnuntaina veimme Elsalle aamiaisen sänkyyn. Perheemme perinteeksi muodostunut (synttäri- ja) nimpparijekku oli tällä kertaa Matin keksimä. Teimme Elsan appelsiinimehusta äklömakeaa. Aluksi Elsa totesi, että "Yummy!", mutta mehu kuulemma tuntui kamalalta kurkussa. Elsa on jo keksinyt ainakin kolme uutta jekkua, joista ainakin osan käytämme isänpäivänä. Hihii!

Sunnuntain toisena ohjelmana oli taide- ja käsityömyynti tuttaviemme luona. Elsa sai nimpparilahjaksi valita jotain sieltä myynnistä itselleen. Söpö ja  pieni käsin ommeltu lumiukko oli hänen valintansa. Minä löysin korvikset ja muistikirjan, sekä paljon sellaista, mikä paljastuu vasta jouluna. Siinä kun kärvistelette!

Huono onneni pyörän kanssa jatkui taas. Kumihan puhkesi ekalla viikolla, kun mulla olit tuo uusi pyörä, ja nyt sitten lukko meni rikki. Se vain ei enää hyväksynyt avainta. Matti sahasi lukon urheasti poikki. Aikamoinen hinkkaaminen siinä oli, kun ensin ei meinannut löytyä kunnon rautasahaa. Minä yritin olla avuksi jo lukon rikkoontumispäivänä, mutta sain vain enemmän tuhoa aikaan. Halusin yrittää, saisinko siirrettyä peräpyörän kiinnitysosan jumittuneesta pyörästä toiseen. En onnistunut, ja siinä kaplakassa hajotin uudet sormikkaani (ei hätää, ne olivat vain kolmen dollarin puuvillasormikkaat). Mutta aina kannattaa yrittää ja mennä pois mukavuusalueelta, koska siellä kuulemma sitä taikaa tapahtuu. Ainakin joskus ja joillekin.

Kulkupelit ynnä muuta

Olen ottanut muutaman kuvan viime päivinä. Rasti seinään!

Uusi pyörä ja sen tyytyväinen omistaja.

Tällaisella kulkupelillä huristellaan aina tarhasta kotiin. Ja muutenkin.

Matin pyörä lähempää.

Tyären hieno tähtipyörä.

Pirrikello.

Tämä ei olekaan saarni, vaan Amerikan valkojalava. Se on nyt syysasussa.

Talon kissaa kiinnostaa gerbiili...

...hyvinkin paljon!

Sosiaalista kompurointia ja barbeja

Hujahti taas tämä viikko vain yhden päivityksen voimin. Monikin pieni teksti on kyllä pyörinyt mielessä, mutta en vain ole saanut aikaiseksi istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan niitä pois päästä. Nyt sitten luvassa taas sotkuinen mölähtely, kun asiat tulevat mieleen sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Ryömin ulos tutkijankammiostani ja tapasin kaksi vähän niin kuin oman alan tutkijaa tällä viikolla. Vietän liikaa (työ)aikaa täällä yksin ja käytännössä pelkästään suomenkielisessä ympäristössä, kun akateeminen keskustelu ei ota sujuakseen englanniksi (no ei kyllä kauhean hyvin suomeksikaan). Ihan lukituin ja jäädyin molemmilla lounailla, kun olisi pitänyt esitellä omaa tutkimusta ja tehdä vaikutus. Huoh. Nämä tällaiset mönkään menneet kohtaamiset rakentavat muuria minun ja maailman välillä korkeammaksi, vaikka just pitäis mennä sinne maailmaan ja kohdata ihmiset, vaikka sitten sössöttäen ja mökeltäen ja mokaillen. Seuraavalla kerralla jännittää kymmenen kertaa enemmän, ja kun jännittää, sössii enemmän. Voilà, noidankehä on valmis.

Ja nyt niska-perseote itsestä ja ylös murheen alhosta. Viikko on muuten ollut ihan mukava. Sain loppurapsan lähetettyä edellisestä hankkeesta ja olen arvioinut artikkelikäsikirjoitusta. Ihan kivaa hommaa. Kotirintamalla olemme saaneet nauttia uusista pyöristä. On sellaiset retrotyyliset ja vaijerivaihteiset, eli en siis ihan niin helposti saa ketareita irti kuin ketjuvaihteisessa. Lainamaastopyörällä ajaessani multa irtosi ketjut melkein joka päivä. Kyllä kuulkaa muuttuvat kädet santapaperiksi, kun joutuu jatkuvasti hinkkaamaan niitä ketjurasvoja käsistä. Laitan kuvia pyöristä, kunhan saan otettua.

Viikonloppu oli aika vilkas. Perjantaina kävivät naapurit kujan toiselta puolelta illallisella. Oli mukavaa, ja lasagnekin onnistui pitkästä aikaa oikein hyvin. Naapureilla on nelivuotias poika, ja riehumisleikit onnistuivat Elsalta yhtä hyvin kuin viimeksi, kun näkivät. Huomasimme myös, että kaksin toisen lapsen kanssa ollessaan Elsa kommunikoi aika hyvin, mutta kun me olemme paikalla, hän odottaa, että käännämme kaiken puheen. Pitää koettaa rohkaista Elsaa kuuntelemaan ja puhumaan itse.

Lauantaina kävimme taas Suomi-koulussa. Lämpöä oli noin 6 astetta kovan tuulen kanssa, joten olimme aika kohmeessa, kun pääsimme perille. Oli taas mukava nähdä jo vähän tutuiksi käyneitä ihmisiä. Olen kahden viikon päästä sijaisopettajana Hattivateissa eli 3-6-vuotiaissa. Jännää, mutta ei hermostuneella tavalla! 

Lauantai-iltana pääsimme naapuriin saunaan! Minä en käynyt, kun oli ollut pää kipeänä päivällä, mutta Elsa kävi ja nautti kovasti. Mattikin saunoi antaumuksella pari tuntia miesten vuorolla. Saunan lisäksi saimme tietenkin ruokaa, itsetehtyä pestoa ja tuoretta taimenta sekä salaattia ja vaikka sun mitä herkkua. Njam, njam. Saimme mukaamme ison laatikollisen barbeja, jotka olivat menossa hylkyyn tai kirpparille. Mukana oli myös kassillinen barbien vaatteita. Leikimme niillä Elsan kanssa koko sunnuntain. Minä harjasin barbien hiuksia ja puin vaatteita, Elsa kehitti leikin tarinan. Hyvä roolijako.

Barbiaarteemme. 80-luvun lapset ehkä muistavat näistä monetkin!

Ikävä Suomen ihmisiä on tällä viikolla jostain syystä tullut tiheinä läikähdyksinä. Kaipaan erityisesti sitä, että kävellessäni jonnekin voisin soittaa iskälle, äitille, siskolle tai jollekin supereista ystävistäni. Vähän on ikävä sitäkin, että tietäisi tarkkaan, mistä saa mitäkin tykötarvetta ilman että pitää kauheena netistä kaivaa. Ja sitten kuitenkin ihan umpimähkään valita joku kauppa tai putiikki ja mennä kokeileen onneaan. Ihanaa seikkailuahan se toki on, mutta myös välillä väsyttävää. Nyt ois tarvetta esmes lanka- ja kangaskaupalle, hyvälle kampaajalle ja kauneushoitolalle. Niin ja jollekin vaatekaupalle, mistä löytäisin sopivia vaatteita ilman, että ne näyttävät makkarankuorilta tai säkiltä. No, pitää alkaa pommittaan noita tuttavia, jos joku vois suositella. Yhteyttä läheisiin ei silti nekään voi taikoa.

Leipomuksia

Tällainen leivontapäivitys on ollut tuloillaan, joten annetaanpa sen tulla. Olen leiponut täällä parit muffinssit ja porkkanakakun paikallisilla ohjeilla ja hyvää on tullut. Ohessa ohjeita, jos joku haluaa kokeilla. Aika universaalejahan nuo muffinssiohjeet ja porkkanakakut varmaan on, mutta pieniä eroja on kuorrutteissa. Kaikissa muffinssiohjeissa on kuorrutus mukana, ja oon kuorruttanutkin muffinsseja. Kumma, miten en Suomessa ollut oikein kiinnostunut kuorruttamisesta, mutta täällä se tuntuu ehdottomasti kuuluvan asiaan.

Monissa ohjeissa pitäisi käyttää tehosekoitinta, mutta olen vatkannut useimmiten käsin noita taikinoita. Meillä on monitoimikone, mutta se on niin iso ja painava, että en viitsi nostaa sitä tuolta yläkaapista (laiskimus maksimus). Kauhean monissa ohjeissa on ainesosana valmiita kakkuseoksia, mihin en ole ollenkaan vielä tutustunut (hetkinen, ostin brownies -seoksen kerran, mutta se oli katastrofi - tuli kovia keksejä niistä suklaaruuduista). Nämä ohjeet on kuitenkin ihan ite -ohjeita.

Kuvia en tietenkään älynnyt ottaa. Tosin kaikki tuttuni tietävät, että mun leipomukset ei yleensä ole kauhean nättejä, vaikka usein hyviä ovatkin. Ei siis visuaalista raportoitavaa. Porkkanakakun tein suomalais-amerikkalaisten perheiden nyyttikesteille, suklaamuffinssit vein naapuriin, kun menimme sinne syömään viime viikolla ja vadelmamuffinssit tarjosin lounasvieraille viime sunnuntaina. Ohjeista yksinkertaisin oli suklaamuffinssit, koska mulla oli kiire ja en jaksanut alkaa värkkäämään monimutkaisia leipomuksia. Jätin mansikkakoristelunkin pois.

PORKKANAKAKKU (The Southeast Community Cookbookista, jonka ostin koulumyyjäisistä. The Southeast Community Cookbookia esittelin joillekin kavereille täällä kerran vahingossa ja ihan pokkana Community Cockbookina. Ups.)

5 dl sokeria
4 munaa
3,75 dl öljyä
5 dl porkkanaraastetta
10 dl ananasmurskaa valutettuna (taisin kyllä käyttää vain 5 dl)
1 tl vaniljaa (täällä useimmiten vaniljauutetta, mutta vaniljasokeri on ok)
6,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl suolaa
2,5 dl rouhittuja pähkinöitä (hassel- tai saksanpähkinöitä, mantelirouhekin käy)

Kuorrutus
5 rkl jauhoja
2,5 dl maitoa
250 g tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
3 rkl pehmeää voita
2,5 dl sokeria
1 tl sokeria

Sekoita sokeri, munat ja öljy (josta puolet voi korvata omenasoseella) ja lisää porkkana, ananasmurska ja vanilja. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet (myös pähkinät). Kaada taikina isoon kakkuvuokaan tai korkeareunaiselle pellille ja paista 175 asteessa 30-45 minuuttia.

Kuorrutetta varten sekoita jauhot kylmään maitoon. Kuumenna matalalla lämmöllä hellalla kunnes seos kiehahtaa. Anna jäähtyä (ohje sanoo, että jääkaapissa, mutta eihän jääkaappiin saa kuumia aineita laittaa!). Sekoita pehmeä tuorejuusto, voi, sokeri ja vanilja. Sekoita jäähtyneeseen maito-jauhoseokseen.

Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja son siinä!
(En ihan ymmärrä, miksi tuossa kuorrutteessa pitää olla tuo maito-jauhoseos. Mun mielestä riittäis tuorejuusto ja tomusokeri.)

SUKLAAMUFFINSSIT TUOREJUUSTOTÄYTTEELLÄ (Cooks.comista)

7,5 dl jauhoja
5 dl sokeria
1,25 dl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl öljyä
2,5 dl vettä
2 rkl etikkaa
2 tl vaniljaa

Täyte
250 g tuorejuustoa
1 muna
1,25 dl sokeria
0,25 tl suolaa
2,5 dl suklaarouhetta
(24 mansikkaa)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita öljy, vesi, etikka ja vanilja keskenään ja sekoita kuiviin aineisiin. Jaa taikina paperisilla muffinsivuoilla vuoratulle muffinssipellille (muuten voivat levahtaa).
Tee täyte: vatkaa tuorejuustoa, munaa, sokeria ja suolaa niin kauan, että seos on kevyttä ja ilmavaa. Sekoita nopeasti joukkoon suklaa. Laita täytettä kukkurainen teelusikallinen kuhunkin muffinssiin. Halutessasi voit laittaa vielä mansikanpuolikkaan koristeeksi jokaiseen muffinssiin.
Paista 175 asteessa 25 minuuttia ja anna jäähtyä ennen nassuttamista.

VADELMAMUFFINSSIT (Blogista, jonka nimeä en muista)
Reilu 100 g voita (113g ohjeen mukaan)
2,5 dl sokeria
2 munaa
3,75 dl jauhoja (käytin sämpyläjauhoja)
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
1,25 dl piimää
1,25 dl jäisiä vadelmia (riko rakennetta vähän, että marjat ei könttiydy taikinan sekaan)

Kuorrute
50 g voita
250 g tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
1 dl vadelmia (voi olla jäisiä)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos voi-sokerivaahtoon vuorotellen piimän kanssa. Lisää vadelmat mutta älä enää vatkaa. Paista 175 asteessa, kunnes ovat sopivan ruskeita. Anna jäähtyä.
Sekoita pehmeä voi, tuorejuusto ja tomusokeri ja kääntele vadelmat joukkoon. Kuorruta jäähtyneet muffinssit. Nätti tullee, jos kuorrutuksen pursottaa, mutta hyvältä maistuu pursottamattakin. Päälle voi sirotella strösseleitä maun mukaan.

Olihan mulla kuvakin!Koristelija ei ollut halukas näyttämään naamaansa.