Elämämme toinen kiitospäivä kääntymässä yön puolelle. Oli hurjan kivaa. Lucya taas kiittäminen, kun kutsui meidät heille. Vietettiin koko päivä siellä, syötiin sekä lounas että päivällinen yhdessä. Lounaalla villiriisi-pinaattikeittoa ja leipäkoneleipää. Nam. Päivällisellä tietenkin kalkkunaa (ei syöty), Matin tekemää uuninieriää, papuvuokaa (en tiedä mitä siinä oli mut hyvää oli), perunamuusia ja karpaloa. Jälkkärinä leipävanukasta ja joulutorttuja. Tuli massu täyteen, paitsi ehkä tytöillä joiden mielestä kaikki ruoka oli ihan kamalaa. Muistuu omat lapsuusjoulut mieleen, kun mulle sihtikurkulle maistui vain porkkanalaatikko ja luumut.
Kävin aamulla kiitospäivän joogassa. Itkemiseksi se meni, kun on ollut paljon huolta, mutta teki se itkeminen ja joogaharjoitus hyvää: joogan jälkeen kohdunkaulaa nipisteli tunnin verran oikealla tavalla, eli ehkä pikku hiljaa alan pehmetä. Eilen olin vielä ihan kiinni, ultran mukaan kohdunkaula on jotain 5 cm pitkä eli avautumista riittää! Nyt sitten vain lisää joogaa ja kaikenlaista hytkyttelyä.
Huolta ja murhetta on aiheuttanut se, että mulle selvisi, että en pääsekään kätilöiden kanssa synnyttämään. Ei mulle ollut kerrottu, että kätilösynnytystä varten pitää rekisteröityä viimeistään raskausviikolla 34. Tästä ei ollut ohjetta sairaalan sivuillakaan, joita olen aika paljon plärännyt aiheen tiimoilta. Olin lääkärille sanonut siitä että haluan kätilöiden kans mutta hän ei mua ohjannut siihen ilmoittautumiseen ollenkaan. Mietin, että vaihdan sairaalaa, mutta saattaa olla aika myöhäistä muuttaa toiseen paikkaan, missä on ihan eri systeemit ja pitäs uusi lääkäri ja se kätilö ehtiä saada. Soittelin jo muihin sairaaloihin, mutta aikoja kätilöille ja lääkäreille on nyt vaikea saada ja jos alan synnyttää esimerkiksi ensi viikolla niin uusi paikka vain vaikeuttaa tilannetta. Ei mennyt yhtään niin kuin Strömsössä, mutta koitan ajatella positiivisesti: tulee erilainen kokemus. Epätoivon hetkillä kyllä tulee välillä mieleen, että jos oisin amerikkalainen enkä ärsyttävästi mokeltava ulkkari, saisinko tahtoni ja toivomukseni läpi helpommin.
Vauvan koon takia laskettua aikaa siirrettiin, tai siis ei mulla uutta päivämäärää ole mutta oon ultran mukaan jo viikolla 39. Vähän tuntuu että hötkyillään turhaan, kun kuitenki Tyärki oli iso vauva, yli nelikiloinen ja yli 50-senttinen. Lääkärin mukaan pitäs käynnistää jo joulukuun tokalla viikolla, mutta siihen haluan kyllä toisen ja ehkä kolmannenkin mielipiteen ennen kuin operaatioon ryhdyn, jos vauva tuntuu olevan kunnossa. Lääkekäynnistys on koko mun ajatusmaailmaa vastaan, ja tiedän handlaavani luonnollisesti etenevän synnytyksen hyvin mutta lääkekäynnistyksen intensiivistä kipua en. Son liian väkivaltaista ja lukemani mukaan päätyy usein sektioon ja moniin muihin interventioihin kuten imukuppiin ja eppariin (ei kiitos niillekin). Olen ensi viikolle varannut akupunktiota kolmesti, jotta välttäisin sen sairaalassa käynnistämisen.
Tulipa nyt läärättyä tuosta raskausasiasta ehkä vähän liikaa. Kiitospäivään palatakseni, Tyär sai isosiskonsa E:n yökylään vielä päivän päätteeksi. Pelasimme Menolippua, joka meillä nyt taas on kun sain synttärilahjaksi. Edellinen versio jäi Suomeen ku ei ollut tilaa enää laatikoissa. Oli vähän liian pitkä peli tytöille, ja varsinkin kun ovat hyvin helposti pitkästyvää amerikkalaista sorttia molemmat (sitä Tyär perässä mitä E edellä). Mutta mahtis peli se kyllä on. Tuolla ne typykät nyt ovat rauhoittumassa, kikattivat noin tunnin valojen sammuttamisen jälkeen. Vaikuttaa, että Tyär on vielä valveilla, E jo unessa. Taas tulee omat yökyläilyt mieleen, olihan se kiva valvoa vaikka vähän väkisin ku oli kikattelukaveri vieressä. Nyt kyllä ymmärtää sen aikuisten ajoittaisen ärtymyksenkin, kun sitä kikattamisesta ei meinannut tulla loppua. Eläminen ja vanheneminen on kyllä hienoja asioita. Elämälle kiitos, laulaisi Anneli Saaristo.
torstai 28. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Vauvajuhlat
Viime viikonloppuna sain hemmottelua, kun Lucy-ystävä järjesti mulle vauvajuhlat. Täällähän on tapana pitää vauvajuhlat odottaville äideille. Niissä lahjoitetaan äideille tarpeellista tavaraa, kun äitiyspakkauksia ei saa. En määkään saa pakkausta, mutta en silti halunnut tavarakasaa, kun on kuiteski jo vaatetta ja vaipat hankittuna vauvalle. Pyysin sen sijaan jokaista vierasta tuomaan musiikkia, joka on merkinnyt jotain äitinä tai naisena. Ne sitten kuunneltiin, ja kaikki kirjoitti sitten ne tarinansa ylös. Itse valitsin, yllätys, yllätys PMMP:tä. Kovemmat kädet on biisi, joka on muuttunut melkein mahdottomaksi kuunnella äidiksi tulemisen jälkeen. Sniff, ajatuskin itkettää. "Elämänmittainen on äidin huoli, kehto on hiljaa nyt ja keinutuoli"...byääh.
Oli kyllä hullun kivaa, kun tuollaiset juhlat sain. Ihmisiäkin tuli aika myöhäisestä kutsumisesta huolimatta paljon, siis kuusi. On mulla täälläki jo kavereita. Jee. Tosi paljon kyllä merkkaa nähdä kaverit juhlissa ja puhua äitiasioista, kun on tää odotus täällä kaukana joskus vähän yksinäistä. Tai no oli se kyllä Tyärenki kans, ku olin ainoa ja ensimmäinen raskaana oleva lähikaveripiirissä. Onneksi tuo äitiys aika mukavasti yhdistää, on aina puhuttavaa ku on lapsia. Olishan sitä varmaan puhuttavaa muutenki, mutta ehkä tuo äitiys on sellainen vastaava puheenaihe kuin miehillä armeija tai sivari.
___
Tämä viikko meni tosi nopeasti. Olen edelleen käynyt akupunktiossa ja kiropraktikolla, jotta saisin tuon lantion ja alaselän optimaaliseen kondikseen ennen synnytysurakkaa. Nyt on joka viikko myös lääkärissä käynti, kun h-hetki lähenee. Koitan tehdä vielä töitä, mutta ajatukset meinaa mennä kyllä kaikkeen muuhun kuin töihin. Olen tavallistakin hitaampi ja ei kyllä enää yhtään tartu mikään akateeminen teksti pääähän. Huonoon jamaan nämä hommat jää, taas kerran. Jäi gradukin kesken silloin edellisellä raskauskerralla. Vissiin ei vaan multa onnistu sellainen että sais hommat sellaiseen jamaan, että ei tarvis stressata. Aikaa kyllä ois ollut mutta olen vain niin saamaton, vaikka stressittömyys kyllä houkuttelee. En osaa tätä työhommaa. Ja tervetuloa vain kaikki sankaritarinat siitä, kuinka väikkäreitä on tehty äitiyslomalla. Onnee vaan niille, jotka on pystyneet. Ei löydy turboaivoa tästä pääkopasta, vaikka iso onkin.
Kävin tänään huvikseni talonäytössä, kun tässä samalla kadulla oli. Olipa kaunis talo. Vessaremppa pitäs tehdä ja kellari laittaa asuttavaan kuntoon, mutta muuten oli ihan todella ihana paikka. Uuh. Rakennettu 1917 ja tyyli sen mukaista. Keittiön tiskiallas oli jostain kaukaa niiltä ajoilta ja yläkaapistot kokopuisia ja alkuperäisiä. Vanhassa kaasuhellassa sisäänrakennettu keittokattila, kuinka sympaattista. Yläkerran kylppärissä iso amme, ikkuna ja hienot alkuperäiset kaapit pyyhkeille ja muulle tavaralle. Makkarit sopivan kokoisia ja muunneltavia. Oijoi. Toivottavasti sen ostaa joku, joka arvostaa kauniita puisia ikkunankarmeja ja kaikkea muuta nättiä siellä eikä vedä kaikkea uusiksi.
Jahans, nukkumaan tästä on taasen mentävä. Miesi tuossa jännittää kuulemma aivan hullua jenkkifudismatsia Broncos-Pats. Kyllä siellä ylleisö huutaa ja pelaajat näyttää käyvän kierroksilla.
Oli kyllä hullun kivaa, kun tuollaiset juhlat sain. Ihmisiäkin tuli aika myöhäisestä kutsumisesta huolimatta paljon, siis kuusi. On mulla täälläki jo kavereita. Jee. Tosi paljon kyllä merkkaa nähdä kaverit juhlissa ja puhua äitiasioista, kun on tää odotus täällä kaukana joskus vähän yksinäistä. Tai no oli se kyllä Tyärenki kans, ku olin ainoa ja ensimmäinen raskaana oleva lähikaveripiirissä. Onneksi tuo äitiys aika mukavasti yhdistää, on aina puhuttavaa ku on lapsia. Olishan sitä varmaan puhuttavaa muutenki, mutta ehkä tuo äitiys on sellainen vastaava puheenaihe kuin miehillä armeija tai sivari.
___
Tämä viikko meni tosi nopeasti. Olen edelleen käynyt akupunktiossa ja kiropraktikolla, jotta saisin tuon lantion ja alaselän optimaaliseen kondikseen ennen synnytysurakkaa. Nyt on joka viikko myös lääkärissä käynti, kun h-hetki lähenee. Koitan tehdä vielä töitä, mutta ajatukset meinaa mennä kyllä kaikkeen muuhun kuin töihin. Olen tavallistakin hitaampi ja ei kyllä enää yhtään tartu mikään akateeminen teksti pääähän. Huonoon jamaan nämä hommat jää, taas kerran. Jäi gradukin kesken silloin edellisellä raskauskerralla. Vissiin ei vaan multa onnistu sellainen että sais hommat sellaiseen jamaan, että ei tarvis stressata. Aikaa kyllä ois ollut mutta olen vain niin saamaton, vaikka stressittömyys kyllä houkuttelee. En osaa tätä työhommaa. Ja tervetuloa vain kaikki sankaritarinat siitä, kuinka väikkäreitä on tehty äitiyslomalla. Onnee vaan niille, jotka on pystyneet. Ei löydy turboaivoa tästä pääkopasta, vaikka iso onkin.
Kävin tänään huvikseni talonäytössä, kun tässä samalla kadulla oli. Olipa kaunis talo. Vessaremppa pitäs tehdä ja kellari laittaa asuttavaan kuntoon, mutta muuten oli ihan todella ihana paikka. Uuh. Rakennettu 1917 ja tyyli sen mukaista. Keittiön tiskiallas oli jostain kaukaa niiltä ajoilta ja yläkaapistot kokopuisia ja alkuperäisiä. Vanhassa kaasuhellassa sisäänrakennettu keittokattila, kuinka sympaattista. Yläkerran kylppärissä iso amme, ikkuna ja hienot alkuperäiset kaapit pyyhkeille ja muulle tavaralle. Makkarit sopivan kokoisia ja muunneltavia. Oijoi. Toivottavasti sen ostaa joku, joka arvostaa kauniita puisia ikkunankarmeja ja kaikkea muuta nättiä siellä eikä vedä kaikkea uusiksi.
Jahans, nukkumaan tästä on taasen mentävä. Miesi tuossa jännittää kuulemma aivan hullua jenkkifudismatsia Broncos-Pats. Kyllä siellä ylleisö huutaa ja pelaajat näyttää käyvän kierroksilla.
tiistai 19. marraskuuta 2013
Tähän joku hyvä otsikko
Saa ehdottaa. Vaikea otsikoida näitä tekstejä, kun ovat niin sekalaisia kokoelmia hajanaisia aivoituksia.
Niin. Hupsahti tässä liki kuukausi päivittämättä. Blogi on ollut mielessäin kyllä joka ilta, mutta olen aina kehittänyt jotain muuta tekemistä. Tai ei-tekemistä. Nukkumista esimerkiksi, ja venyttelemistä. Yöt ovat vähän repaleisia lonkka- ja lantiokipujen sekä yöhuutajakissan takia, ja siksi joskus aika aikaisin vetää maaherran rekeen. Niin ja luinhan mää Harry Potteriakin aika monta osaa miltei maanisesti loka-marraskuussa.
T&K oli kylässä, ja olipas mukavaa. Meillä oli valitettavasti töitä ja koulua, niin ei ehditty rientämään yhdessä kaikenlaisiin paikkoihin, mihin ois mieli halajannut. Joka tapauksessa jo se piristää, että on talossa muutakin sakkia kuin tämä oma. Ja kun on kavereita jotka on tuntenut jo kauan niin ei tarvi pingottaa. Niin että tulkaa kaikki käymään täällä, tulkaatulkaa!
Halloween-kuvia laitan kunhan tää bloggeri taas suostuu niitä julkaisemaan. Oli kauhean kiva Halloween. Pukeuduimme koko perhe, Tyär oli Kleopatra, Miesi sen muumio ja minä joku kumma raskaana oleva luuranko. Kiersimme Karkki vai kepponen -kierroksen isolla porukalla, lapsia oli kuusi. Yksi katu oli rakennettu Ihmemaa Oziksi, ja siellä oli hauskat ja vain vähän pelottavat lavasteet, noidat, peltimiehet ja Dorothyt ynnä muut. Ilma oli kohtalaisen viileä, mutta lapsia ei palellut, kun he juoksivat talosta taloon. Puolivälissä pääsimme lämmittelemään Jimin ja Judyn luo hetkeksi. Karkkia tuli taas tietenkin hullu kasa, ja sitä on vieläkin reilusti jäljellä. Tyär haluaa säästää, ja omien himareiden takia talletin karkkisaaliin keittiönkaapin päälle, mihin en helposti ylety.
Tänään on kuukausi aikaa laskettuun aikaan. Hui. Ei ole vielä kaikki valmiina, autonistuin puuttuu ja hoitolaukku ja hyväksi siivottu koti. Paitsi ei mulla kyllä hoitolaukkua ollut Tyären kanssa, kamat kulki repussa ja kiesien korissa. Ehkä en tarvikaan sitä. Niin ja en ole laittanut ruokaa valmiiksi pakkaseen, siitä täällä muistutetaan kovasti ja joka käänteessä. Joululeivonnaiset ja lanttu- ja porkkanasoseetkin pitäisi vielä väsätä, koska en taatusti jaksa häärätä keittiössä heti synnytyksen jälkeen. Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, jaksan istua ja imettää. Ehkä lukea Tyärelle (ja kelle vaan joka jaksaa kuunnella!). En tajua, että vauvan tulo on niin lähellä, ja pyörin vain tässä normiarjessa. Maha kulkee kätevästi mukana, ja välillä vain havahdun peilistä huomaamaan, että jaa, onpa mulla iso pötsi.
Vauva oli perätilassa, mutta vissiin on nyt kääntynyt. Viikon ajan olin aika suruissani, kun luulin, että sektioon tässä mennään. Olen niin kovasti odottanut sitä, että pääsen synnyttämään. Tein paljon spinningbabies.com -sivuston harjoitteita, joogasin ja kävin akupunktiossa ja kiropraktikolla, ja viime perjantaina sitten lääkäri oli vakuuttunut, että vauvan pää on alhaalla. Pidetään nyt peukkuja, että pysyykin alhaalla. Olen tehnyt rauhan myös sektioasian kanssa, jos tilanne vaatii, niin niillä sitten mennään. Onhan sekin uusi kokemus sitten. Tärkeintä on saada lapsi ulos turvallisesti.
Mitäs muuta. Aktiivista arkea ollaan eletty, siis siinä mielessä, että Tyär leikkii melkein joka ilta koulun jälkeen kavereiden kanssa. Viikonloppuihin on mahtunut saunomista, vesipuistoa, Suomi-koulua ja paikallista NHL-lätkää. On muuten huomattavasti miellyttävämpi laji katsoa livenä tuo lätkä kuin esmes jenkkifudis, kun siellä ei ole niin paljon möykkää, ei varsinaista selostusta ja musiikki on hiljaisemmalla. Tietenkin asiaa myös auttoi se, että muistin korvatulpat kerrankin. Ilman niitä kokemukseni voisi olla toinen.
No. Menenpä tästä vielä moksaamaan ja venyttelemään, jotta vauvalla olisi hyvä olla pää alhaalla. Jatkossa enemmän päivitystä, kunhan mieleen palautuu, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä.
Niin. Hupsahti tässä liki kuukausi päivittämättä. Blogi on ollut mielessäin kyllä joka ilta, mutta olen aina kehittänyt jotain muuta tekemistä. Tai ei-tekemistä. Nukkumista esimerkiksi, ja venyttelemistä. Yöt ovat vähän repaleisia lonkka- ja lantiokipujen sekä yöhuutajakissan takia, ja siksi joskus aika aikaisin vetää maaherran rekeen. Niin ja luinhan mää Harry Potteriakin aika monta osaa miltei maanisesti loka-marraskuussa.
T&K oli kylässä, ja olipas mukavaa. Meillä oli valitettavasti töitä ja koulua, niin ei ehditty rientämään yhdessä kaikenlaisiin paikkoihin, mihin ois mieli halajannut. Joka tapauksessa jo se piristää, että on talossa muutakin sakkia kuin tämä oma. Ja kun on kavereita jotka on tuntenut jo kauan niin ei tarvi pingottaa. Niin että tulkaa kaikki käymään täällä, tulkaatulkaa!
Halloween-kuvia laitan kunhan tää bloggeri taas suostuu niitä julkaisemaan. Oli kauhean kiva Halloween. Pukeuduimme koko perhe, Tyär oli Kleopatra, Miesi sen muumio ja minä joku kumma raskaana oleva luuranko. Kiersimme Karkki vai kepponen -kierroksen isolla porukalla, lapsia oli kuusi. Yksi katu oli rakennettu Ihmemaa Oziksi, ja siellä oli hauskat ja vain vähän pelottavat lavasteet, noidat, peltimiehet ja Dorothyt ynnä muut. Ilma oli kohtalaisen viileä, mutta lapsia ei palellut, kun he juoksivat talosta taloon. Puolivälissä pääsimme lämmittelemään Jimin ja Judyn luo hetkeksi. Karkkia tuli taas tietenkin hullu kasa, ja sitä on vieläkin reilusti jäljellä. Tyär haluaa säästää, ja omien himareiden takia talletin karkkisaaliin keittiönkaapin päälle, mihin en helposti ylety.
Tänään on kuukausi aikaa laskettuun aikaan. Hui. Ei ole vielä kaikki valmiina, autonistuin puuttuu ja hoitolaukku ja hyväksi siivottu koti. Paitsi ei mulla kyllä hoitolaukkua ollut Tyären kanssa, kamat kulki repussa ja kiesien korissa. Ehkä en tarvikaan sitä. Niin ja en ole laittanut ruokaa valmiiksi pakkaseen, siitä täällä muistutetaan kovasti ja joka käänteessä. Joululeivonnaiset ja lanttu- ja porkkanasoseetkin pitäisi vielä väsätä, koska en taatusti jaksa häärätä keittiössä heti synnytyksen jälkeen. Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, jaksan istua ja imettää. Ehkä lukea Tyärelle (ja kelle vaan joka jaksaa kuunnella!). En tajua, että vauvan tulo on niin lähellä, ja pyörin vain tässä normiarjessa. Maha kulkee kätevästi mukana, ja välillä vain havahdun peilistä huomaamaan, että jaa, onpa mulla iso pötsi.
Vauva oli perätilassa, mutta vissiin on nyt kääntynyt. Viikon ajan olin aika suruissani, kun luulin, että sektioon tässä mennään. Olen niin kovasti odottanut sitä, että pääsen synnyttämään. Tein paljon spinningbabies.com -sivuston harjoitteita, joogasin ja kävin akupunktiossa ja kiropraktikolla, ja viime perjantaina sitten lääkäri oli vakuuttunut, että vauvan pää on alhaalla. Pidetään nyt peukkuja, että pysyykin alhaalla. Olen tehnyt rauhan myös sektioasian kanssa, jos tilanne vaatii, niin niillä sitten mennään. Onhan sekin uusi kokemus sitten. Tärkeintä on saada lapsi ulos turvallisesti.
Mitäs muuta. Aktiivista arkea ollaan eletty, siis siinä mielessä, että Tyär leikkii melkein joka ilta koulun jälkeen kavereiden kanssa. Viikonloppuihin on mahtunut saunomista, vesipuistoa, Suomi-koulua ja paikallista NHL-lätkää. On muuten huomattavasti miellyttävämpi laji katsoa livenä tuo lätkä kuin esmes jenkkifudis, kun siellä ei ole niin paljon möykkää, ei varsinaista selostusta ja musiikki on hiljaisemmalla. Tietenkin asiaa myös auttoi se, että muistin korvatulpat kerrankin. Ilman niitä kokemukseni voisi olla toinen.
No. Menenpä tästä vielä moksaamaan ja venyttelemään, jotta vauvalla olisi hyvä olla pää alhaalla. Jatkossa enemmän päivitystä, kunhan mieleen palautuu, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)